tag:blogger.com,1999:blog-28529205058159591392024-02-08T03:28:49.110-08:00AamusivutMirggahttp://www.blogger.com/profile/12738919028623846420noreply@blogger.comBlogger40125tag:blogger.com,1999:blog-2852920505815959139.post-13163322761043522182016-03-09T05:31:00.000-08:002016-03-09T05:31:27.625-08:00NaistenpäiväVaikka naistenpäivä oli eilen niin se meni sairastupaa pitäessä. Nyt
kuitenkin jupinaa naiseudesta ja ennen kaikkea naisvartalosta ja sen
ihanuudesta.<br />
<br />
Olen erittäin fyysinen ihminen, kunnon rymyäminen ja hikeen saakka rehkiminen on parasta tekemistä housut jalassa tai ilman.<br />
<br />
Olen paljon miettinyt häpeää ja mistä se tulee ja miksi jotkut eivät
pääse siitä koskaan eroon. Miksi jotkut häpeävät hymyään, rintojaan,
nilkkojaan, vatsaansa ja itseään pahimmassa tapauksessa koko elämän ajan
kokevansa aina itsensä epäkelvoksi ja riittämättömäksi maailmalle,
vaikka oikeasti ainoa jolle olet riittämätön olet sinä itse. Oman
pääkopan vankina olo on pahinta, sen minä tiedän kovimman kautta.<br />
<br />
Sen verran vähän minulla on aikaa nyt päiväuniaikaan naputella, ruoka
hellalla ja hikiset treenikamppeet päällä etten ala sen syvällisemmin
avata lapsuuden ja muiden välivaiheiden merkitystä (vaikka niiden rooli
on niin äärettömän suuri. Puhutaanko pimpistä vai vaietaanko se häpeän
kautta piiloon ja unholaan, saatko ihailua oman itsesi vuoksi jne. jne.)
vaan hyppään suoraan ns. aikuiseen, päälle parikymppiseen naiseen,
kenties jo äiti-ihmiseen tai sitten ei. Ja totta kai omaan itseen ja
omaan tieheni.<br />
<br />
Vaikeat teinivuodet ovat takana, samoin kolme
raskautta, kolme sektiota, valtavia painovaihteluita, liikkumista ja
ei-liikkumista. Itsestään huolen pitämistä ja sen unohtamista. Nyt
ollaan taas vahvasti siellä itsestä huoltapitämisen moodissa vauvavuoden
ollessa taputeltu ja muutenkin oma itse alkaa taas löytyä kaiken
ahdistuksen ja sen lieveilmiöiden alta.<br />
<br />
Sitten siihen häpeään.
Miksi minun vartaloni olisi minulle häpeän ja piilottelun aihe kun se
voi olla suuri riemun, nautinnon ja ilon lähde. Ja valtavan kauneuden ja
voiman. Miten ihana on katsoa peiliin tuntematta itseään huonoksi tai
rumaksi, vaan sen sijaan voit ihaillen katsoa itseäsi sieltä täältä ja
ihailla mitä kaikkea upeaa sinussa on. Ja niiden kenties vähemmän
mieluisten kohtien kanssa todeta, että tuossa nuo nyt on, niitä voi
halutessaan muokata ja that´s it. Itseään ei ole pakko arvottaa
”vikojen” kautta, luullen, että sinä olet yhtä kuin ne. Kuitenkin jos
eletään sellaisessa realistisessa maailmassa jossa ihmisellä ei ole
varaa maksaa jatkuvasta itsensä veitsellä korjailusta (ei sillä että se
rikkinäistä itsetuntoa ja minäkuvaa korjaisi mitenkään) niin on pakko
etsiä ne keinot itsensä rakastamiseen muuta kautta, omasta sisimmästä ja
sen kehittämisestä. Siinä tapauksessa jos kuvittelee elämänsä
korjautuvan pysyvästi ja kaiken muuttuvan autuaaksi veitsen alla
ravauksen jälkeen, suosittelen terapiaa.<br />
<br /> Miksi et vaikka heti
keksisi itsestäsi 10 kaunista kohtaa joita rakastat yli kaiken? Minua
surettaa erityisen paljon aikuiset naiset jotka olemuksellaan pyytelevät
olemassaoloaan anteeksi. ”kun minä nyt olen vähän tällainen ja huono ja
ruma ja tyhmä”. Aargh!<br />
<br />
Miten suuri on se riemu kun minä istun
penkin päässä valmiina menemään tangon alle ja kun katson sitä kohti ja
vedän happea ennen nostoa. Sanoinkuvaamatonta Miten kauniina minä näen
itseni peilistä nostaessani, vetäessäni, hikoillessani ja
irvistellessäni. Siinä on jotain valtavan voimaannuttavaa ja kaunista.
Alkukantaista. Nautinnollisen räjähtävää ja polttavaa.<br />
<br />
Nuoresta
saakka tytöt saavat kuulla hameidensa pituudesta ja soveliaasta
pukeutumisesta. ”miten voit laittaa noin isojen reisien kanssa noin
lyhyen hameen”. Koska mä voin. Minä rakastan niiden voimaa ja pyöreyttä
eikä niiden muhkurat paina minua tippaakaan. Aina voi katsoa muualle jos
sisintä jostain syystä korventaa. Tai ottaa rennien. Minä nautin omasta
kehostani ja elämästäni aivan liikaa peittääkseni itseni tai
hillitäkseni omaa olemustani.<br />
<br />
Ainoa asia mikä minua tässä
vartalossa tällä hetkellä oikeasti häiritsee on se, ettei se toimi
optimaalisesti, ei hormonitoiminnan osalta, ei aineenvaihdunnan eikä
esim. liikkuvuuden osalta. Niiden eteen minä teen töitä päivittäin.<br />
<br />
Miten kaunis minä olen ilman meikkiä ja saunan raikkaana ja rentona
nauraen. Ja myös silloin kun silmät on tummat, huulet punaiset ja hame
lyhyt.<br />
<br />
Miten kaunis on naisvartalo kaikissa eri muodoissa ja eri
ikäisenä. Naisia voisia katsella päivät pitkät. Silikoneilla tai ilman,
laihoina tai lihavina. Ihania olentoja. Miksi minä olisin toisia naisia
vastaan kun voin ihaillen nostaa meitä kaikkia kohti parempaa
itsetuntoa ja olotilaa. Ei toisen näennäinen kauneus ole minulta pois,
tuntematta ihmistä on vaikea sanoa mitään muutenkaan. Sisäinen tila
ratkaisee.<br />
<br />
Miten vahva ja upea naisen keho on. Miten suuri
voiman ja elämän lähde. Kehotuntemus omalla kohdallani on parantunut
jokaisen raskauden jälkeen, ja nautinto ja itsevarmuus siinä rinnalla.
Toki myös kehotuntemus muuttuu vahvaksi mitä enemmän kehoaan käyttää.<br />
<br />
Miten suuri palautumiskyky naisen vartalolla onkaan. Miten voimakas
minä olen, mitä kaikkea minun kehoni kykenee tekemään kun sen vain
valjastaa käyttöönsä. Miten ihanaa on muutos ilman kiirettä. Ei kaikkea
ole pakko saada heti, vaikka mieli niin kovasti tahtoisikin. Pitää antaa
aikaa. Pitää antaa aikaa ajattelulle, prosessille, omille toiveilleen
ja niiden motiiveilla. Kenelle minä teen tätä ja miksi, mitä minä olen
valmis tekemään sen asian eteen ja ennen kaikkea, haluanko että se on
pysyvää. Itsensä kehittäminen on avain. Nuoruuden epävarmuuksien
hälveneminen on ihanaa ja uskon, että tie tästä sen suhteen vain kevenee
vuosi vuodelta.<br />
<br />
Minun arpeni, muhkurani, makkarani, ja ns.
virheeni. Ei teitä tarvitse piilottaa. Kehoni ei ole täydellinen, mutta
silti se on. Ja minä rakastan ja arvostan sitä. Minä arvostan itseäni ja
tätä ihanaa kehoa.<br />
<br />
Eikä kaikkia voi miellyttää, se on vain
hyväksyttävä, ihmisillä on omat ihanteensa. Sinun täytyy vain alkaa olla
oma ihanteesi, ei kenenkään muun. Itseään ei tarvitse IKINÄ muuttaa
toista miellyttääkseen, silloin täytyy vain vaihtaa seuraa.<br />
<br />
Jokaisen naisen kuuluisi tutustua vartaloonsa ja sen ihmeisiin. Oppia
tuntemaan omat vahvuudet ja heikkoudet ja niiden korostamisen tai
häivyttämisen taito.<br />
<br />
Ainiin. Tässä minun 10 kohdan listani. Tältä se näyttää:<br />
<br /> - SIlmät<br /> - Hiukset<br /> - Rinnat<br /> - Olkapäät<br /> - Selkä<br /> - Takapuoli<br /> - Reidet<br /> - Hymy<br /> - Ryhti<br /> - Pillu (oi kyllä, naiset, ottakaa se peili käteenne ja ihailkaa)<br />
<br />
Hetken mietin että voinko kirjoitaa pillu, mutta miksenpä voisi. Onhan se nyt naiseuden ihanimpia ja ihmeellisempiä asioita.<br />
<br />
Nyt jokainen tehkää oma! Eikä ole pakko julkaista jos ei halua <u><i>;)</i></u> Kunhan vain löydätte jotain ihanaa, pientä tai isoa.<br />
<br />
Hyvää naistenpäivää kaikille ihanille ja kauniille naisille näin jälkikäteen!Mirggahttp://www.blogger.com/profile/12738919028623846420noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2852920505815959139.post-23410600510036209632016-01-07T10:53:00.002-08:002016-01-07T10:53:33.380-08:007.1. 2016Äitiysloma alkaa olla lopuillaan ja univelasta huolimatta maanantaina alkaa uudenlainen arki ja ehkä ajatus alkaa taas luistaa ja aika antaa periksi kirjoittamiselle. Aloitetaan sillä lailla lyhyesti. Liekö näitä jorinoita enää kukaan edes lukee?<br />
<br />
<!--[if gte mso 9]><xml>
<o:OfficeDocumentSettings>
<o:AllowPNG/>
</o:OfficeDocumentSettings>
</xml><![endif]--><br />
<!--[if gte mso 9]><xml>
<w:WordDocument>
<w:View>Normal</w:View>
<w:Zoom>0</w:Zoom>
<w:TrackMoves/>
<w:TrackFormatting/>
<w:HyphenationZone>21</w:HyphenationZone>
<w:PunctuationKerning/>
<w:ValidateAgainstSchemas/>
<w:SaveIfXMLInvalid>false</w:SaveIfXMLInvalid>
<w:IgnoreMixedContent>false</w:IgnoreMixedContent>
<w:AlwaysShowPlaceholderText>false</w:AlwaysShowPlaceholderText>
<w:DoNotPromoteQF/>
<w:LidThemeOther>FI</w:LidThemeOther>
<w:LidThemeAsian>X-NONE</w:LidThemeAsian>
<w:LidThemeComplexScript>X-NONE</w:LidThemeComplexScript>
<w:Compatibility>
<w:BreakWrappedTables/>
<w:SnapToGridInCell/>
<w:WrapTextWithPunct/>
<w:UseAsianBreakRules/>
<w:DontGrowAutofit/>
<w:SplitPgBreakAndParaMark/>
<w:EnableOpenTypeKerning/>
<w:DontFlipMirrorIndents/>
<w:OverrideTableStyleHps/>
</w:Compatibility>
<m:mathPr>
<m:mathFont m:val="Cambria Math"/>
<m:brkBin m:val="before"/>
<m:brkBinSub m:val="--"/>
<m:smallFrac m:val="off"/>
<m:dispDef/>
<m:lMargin m:val="0"/>
<m:rMargin m:val="0"/>
<m:defJc m:val="centerGroup"/>
<m:wrapIndent m:val="1440"/>
<m:intLim m:val="subSup"/>
<m:naryLim m:val="undOvr"/>
</m:mathPr></w:WordDocument>
</xml><![endif]--><!--[if gte mso 9]><xml>
<w:LatentStyles DefLockedState="false" DefUnhideWhenUsed="false"
DefSemiHidden="false" DefQFormat="false" DefPriority="99"
LatentStyleCount="371">
<w:LsdException Locked="false" Priority="0" QFormat="true" Name="Normal"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="9" QFormat="true" Name="heading 1"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="9" SemiHidden="true"
UnhideWhenUsed="true" QFormat="true" Name="heading 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="9" SemiHidden="true"
UnhideWhenUsed="true" QFormat="true" Name="heading 3"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="9" SemiHidden="true"
UnhideWhenUsed="true" QFormat="true" Name="heading 4"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="9" SemiHidden="true"
UnhideWhenUsed="true" QFormat="true" Name="heading 5"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="9" SemiHidden="true"
UnhideWhenUsed="true" QFormat="true" Name="heading 6"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="9" SemiHidden="true"
UnhideWhenUsed="true" QFormat="true" Name="heading 7"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="9" SemiHidden="true"
UnhideWhenUsed="true" QFormat="true" Name="heading 8"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="9" SemiHidden="true"
UnhideWhenUsed="true" QFormat="true" Name="heading 9"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="index 1"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="index 2"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="index 3"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="index 4"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="index 5"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="index 6"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="index 7"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="index 8"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="index 9"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="39" SemiHidden="true"
UnhideWhenUsed="true" Name="toc 1"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="39" SemiHidden="true"
UnhideWhenUsed="true" Name="toc 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="39" SemiHidden="true"
UnhideWhenUsed="true" Name="toc 3"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="39" SemiHidden="true"
UnhideWhenUsed="true" Name="toc 4"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="39" SemiHidden="true"
UnhideWhenUsed="true" Name="toc 5"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="39" SemiHidden="true"
UnhideWhenUsed="true" Name="toc 6"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="39" SemiHidden="true"
UnhideWhenUsed="true" Name="toc 7"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="39" SemiHidden="true"
UnhideWhenUsed="true" Name="toc 8"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="39" SemiHidden="true"
UnhideWhenUsed="true" Name="toc 9"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="Normal Indent"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="footnote text"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="annotation text"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="header"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="footer"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="index heading"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="35" SemiHidden="true"
UnhideWhenUsed="true" QFormat="true" Name="caption"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="table of figures"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="envelope address"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="envelope return"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="footnote reference"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="annotation reference"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="line number"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="page number"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="endnote reference"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="endnote text"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="table of authorities"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="macro"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="toa heading"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="List"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="List Bullet"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="List Number"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="List 2"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="List 3"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="List 4"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="List 5"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="List Bullet 2"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="List Bullet 3"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="List Bullet 4"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="List Bullet 5"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="List Number 2"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="List Number 3"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="List Number 4"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="List Number 5"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="10" QFormat="true" Name="Title"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="Closing"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="Signature"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="1" SemiHidden="true"
UnhideWhenUsed="true" Name="Default Paragraph Font"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="Body Text"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="Body Text Indent"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="List Continue"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="List Continue 2"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="List Continue 3"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="List Continue 4"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="List Continue 5"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="Message Header"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="11" QFormat="true" Name="Subtitle"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="Salutation"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="Date"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="Body Text First Indent"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="Body Text First Indent 2"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="Note Heading"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="Body Text 2"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="Body Text 3"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="Body Text Indent 2"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="Body Text Indent 3"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="Block Text"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="Hyperlink"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="FollowedHyperlink"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="22" QFormat="true" Name="Strong"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="20" QFormat="true" Name="Emphasis"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="Document Map"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="Plain Text"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="E-mail Signature"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="HTML Top of Form"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="HTML Bottom of Form"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="Normal (Web)"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="HTML Acronym"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="HTML Address"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="HTML Cite"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="HTML Code"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="HTML Definition"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="HTML Keyboard"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="HTML Preformatted"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="HTML Sample"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="HTML Typewriter"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="HTML Variable"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="Normal Table"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="annotation subject"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="No List"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="Outline List 1"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="Outline List 2"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="Outline List 3"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="Table Simple 1"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="Table Simple 2"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="Table Simple 3"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="Table Classic 1"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="Table Classic 2"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="Table Classic 3"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="Table Classic 4"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="Table Colorful 1"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="Table Colorful 2"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="Table Colorful 3"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="Table Columns 1"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="Table Columns 2"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="Table Columns 3"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="Table Columns 4"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="Table Columns 5"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="Table Grid 1"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="Table Grid 2"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="Table Grid 3"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="Table Grid 4"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="Table Grid 5"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="Table Grid 6"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="Table Grid 7"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="Table Grid 8"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="Table List 1"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="Table List 2"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="Table List 3"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="Table List 4"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="Table List 5"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="Table List 6"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="Table List 7"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="Table List 8"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="Table 3D effects 1"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="Table 3D effects 2"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="Table 3D effects 3"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="Table Contemporary"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="Table Elegant"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="Table Professional"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="Table Subtle 1"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="Table Subtle 2"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="Table Web 1"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="Table Web 2"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="Table Web 3"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="Balloon Text"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="39" Name="Table Grid"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" UnhideWhenUsed="true"
Name="Table Theme"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" Name="Placeholder Text"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="1" QFormat="true" Name="No Spacing"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="60" Name="Light Shading"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="61" Name="Light List"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="62" Name="Light Grid"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="63" Name="Medium Shading 1"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="64" Name="Medium Shading 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="65" Name="Medium List 1"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="66" Name="Medium List 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="67" Name="Medium Grid 1"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="68" Name="Medium Grid 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="69" Name="Medium Grid 3"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="70" Name="Dark List"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="71" Name="Colorful Shading"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="72" Name="Colorful List"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="73" Name="Colorful Grid"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="60" Name="Light Shading Accent 1"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="61" Name="Light List Accent 1"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="62" Name="Light Grid Accent 1"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="63" Name="Medium Shading 1 Accent 1"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="64" Name="Medium Shading 2 Accent 1"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="65" Name="Medium List 1 Accent 1"/>
<w:LsdException Locked="false" SemiHidden="true" Name="Revision"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="34" QFormat="true"
Name="List Paragraph"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="29" QFormat="true" Name="Quote"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="30" QFormat="true"
Name="Intense Quote"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="66" Name="Medium List 2 Accent 1"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="67" Name="Medium Grid 1 Accent 1"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="68" Name="Medium Grid 2 Accent 1"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="69" Name="Medium Grid 3 Accent 1"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="70" Name="Dark List Accent 1"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="71" Name="Colorful Shading Accent 1"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="72" Name="Colorful List Accent 1"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="73" Name="Colorful Grid Accent 1"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="60" Name="Light Shading Accent 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="61" Name="Light List Accent 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="62" Name="Light Grid Accent 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="63" Name="Medium Shading 1 Accent 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="64" Name="Medium Shading 2 Accent 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="65" Name="Medium List 1 Accent 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="66" Name="Medium List 2 Accent 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="67" Name="Medium Grid 1 Accent 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="68" Name="Medium Grid 2 Accent 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="69" Name="Medium Grid 3 Accent 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="70" Name="Dark List Accent 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="71" Name="Colorful Shading Accent 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="72" Name="Colorful List Accent 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="73" Name="Colorful Grid Accent 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="60" Name="Light Shading Accent 3"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="61" Name="Light List Accent 3"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="62" Name="Light Grid Accent 3"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="63" Name="Medium Shading 1 Accent 3"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="64" Name="Medium Shading 2 Accent 3"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="65" Name="Medium List 1 Accent 3"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="66" Name="Medium List 2 Accent 3"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="67" Name="Medium Grid 1 Accent 3"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="68" Name="Medium Grid 2 Accent 3"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="69" Name="Medium Grid 3 Accent 3"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="70" Name="Dark List Accent 3"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="71" Name="Colorful Shading Accent 3"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="72" Name="Colorful List Accent 3"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="73" Name="Colorful Grid Accent 3"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="60" Name="Light Shading Accent 4"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="61" Name="Light List Accent 4"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="62" Name="Light Grid Accent 4"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="63" Name="Medium Shading 1 Accent 4"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="64" Name="Medium Shading 2 Accent 4"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="65" Name="Medium List 1 Accent 4"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="66" Name="Medium List 2 Accent 4"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="67" Name="Medium Grid 1 Accent 4"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="68" Name="Medium Grid 2 Accent 4"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="69" Name="Medium Grid 3 Accent 4"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="70" Name="Dark List Accent 4"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="71" Name="Colorful Shading Accent 4"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="72" Name="Colorful List Accent 4"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="73" Name="Colorful Grid Accent 4"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="60" Name="Light Shading Accent 5"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="61" Name="Light List Accent 5"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="62" Name="Light Grid Accent 5"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="63" Name="Medium Shading 1 Accent 5"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="64" Name="Medium Shading 2 Accent 5"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="65" Name="Medium List 1 Accent 5"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="66" Name="Medium List 2 Accent 5"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="67" Name="Medium Grid 1 Accent 5"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="68" Name="Medium Grid 2 Accent 5"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="69" Name="Medium Grid 3 Accent 5"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="70" Name="Dark List Accent 5"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="71" Name="Colorful Shading Accent 5"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="72" Name="Colorful List Accent 5"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="73" Name="Colorful Grid Accent 5"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="60" Name="Light Shading Accent 6"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="61" Name="Light List Accent 6"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="62" Name="Light Grid Accent 6"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="63" Name="Medium Shading 1 Accent 6"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="64" Name="Medium Shading 2 Accent 6"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="65" Name="Medium List 1 Accent 6"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="66" Name="Medium List 2 Accent 6"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="67" Name="Medium Grid 1 Accent 6"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="68" Name="Medium Grid 2 Accent 6"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="69" Name="Medium Grid 3 Accent 6"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="70" Name="Dark List Accent 6"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="71" Name="Colorful Shading Accent 6"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="72" Name="Colorful List Accent 6"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="73" Name="Colorful Grid Accent 6"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="19" QFormat="true"
Name="Subtle Emphasis"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="21" QFormat="true"
Name="Intense Emphasis"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="31" QFormat="true"
Name="Subtle Reference"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="32" QFormat="true"
Name="Intense Reference"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="33" QFormat="true" Name="Book Title"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="37" SemiHidden="true"
UnhideWhenUsed="true" Name="Bibliography"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="39" SemiHidden="true"
UnhideWhenUsed="true" QFormat="true" Name="TOC Heading"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="41" Name="Plain Table 1"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="42" Name="Plain Table 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="43" Name="Plain Table 3"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="44" Name="Plain Table 4"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="45" Name="Plain Table 5"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="40" Name="Grid Table Light"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="46" Name="Grid Table 1 Light"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="47" Name="Grid Table 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="48" Name="Grid Table 3"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="49" Name="Grid Table 4"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="50" Name="Grid Table 5 Dark"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="51" Name="Grid Table 6 Colorful"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="52" Name="Grid Table 7 Colorful"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="46"
Name="Grid Table 1 Light Accent 1"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="47" Name="Grid Table 2 Accent 1"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="48" Name="Grid Table 3 Accent 1"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="49" Name="Grid Table 4 Accent 1"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="50" Name="Grid Table 5 Dark Accent 1"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="51"
Name="Grid Table 6 Colorful Accent 1"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="52"
Name="Grid Table 7 Colorful Accent 1"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="46"
Name="Grid Table 1 Light Accent 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="47" Name="Grid Table 2 Accent 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="48" Name="Grid Table 3 Accent 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="49" Name="Grid Table 4 Accent 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="50" Name="Grid Table 5 Dark Accent 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="51"
Name="Grid Table 6 Colorful Accent 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="52"
Name="Grid Table 7 Colorful Accent 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="46"
Name="Grid Table 1 Light Accent 3"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="47" Name="Grid Table 2 Accent 3"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="48" Name="Grid Table 3 Accent 3"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="49" Name="Grid Table 4 Accent 3"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="50" Name="Grid Table 5 Dark Accent 3"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="51"
Name="Grid Table 6 Colorful Accent 3"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="52"
Name="Grid Table 7 Colorful Accent 3"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="46"
Name="Grid Table 1 Light Accent 4"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="47" Name="Grid Table 2 Accent 4"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="48" Name="Grid Table 3 Accent 4"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="49" Name="Grid Table 4 Accent 4"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="50" Name="Grid Table 5 Dark Accent 4"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="51"
Name="Grid Table 6 Colorful Accent 4"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="52"
Name="Grid Table 7 Colorful Accent 4"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="46"
Name="Grid Table 1 Light Accent 5"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="47" Name="Grid Table 2 Accent 5"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="48" Name="Grid Table 3 Accent 5"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="49" Name="Grid Table 4 Accent 5"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="50" Name="Grid Table 5 Dark Accent 5"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="51"
Name="Grid Table 6 Colorful Accent 5"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="52"
Name="Grid Table 7 Colorful Accent 5"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="46"
Name="Grid Table 1 Light Accent 6"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="47" Name="Grid Table 2 Accent 6"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="48" Name="Grid Table 3 Accent 6"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="49" Name="Grid Table 4 Accent 6"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="50" Name="Grid Table 5 Dark Accent 6"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="51"
Name="Grid Table 6 Colorful Accent 6"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="52"
Name="Grid Table 7 Colorful Accent 6"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="46" Name="List Table 1 Light"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="47" Name="List Table 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="48" Name="List Table 3"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="49" Name="List Table 4"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="50" Name="List Table 5 Dark"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="51" Name="List Table 6 Colorful"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="52" Name="List Table 7 Colorful"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="46"
Name="List Table 1 Light Accent 1"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="47" Name="List Table 2 Accent 1"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="48" Name="List Table 3 Accent 1"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="49" Name="List Table 4 Accent 1"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="50" Name="List Table 5 Dark Accent 1"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="51"
Name="List Table 6 Colorful Accent 1"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="52"
Name="List Table 7 Colorful Accent 1"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="46"
Name="List Table 1 Light Accent 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="47" Name="List Table 2 Accent 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="48" Name="List Table 3 Accent 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="49" Name="List Table 4 Accent 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="50" Name="List Table 5 Dark Accent 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="51"
Name="List Table 6 Colorful Accent 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="52"
Name="List Table 7 Colorful Accent 2"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="46"
Name="List Table 1 Light Accent 3"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="47" Name="List Table 2 Accent 3"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="48" Name="List Table 3 Accent 3"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="49" Name="List Table 4 Accent 3"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="50" Name="List Table 5 Dark Accent 3"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="51"
Name="List Table 6 Colorful Accent 3"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="52"
Name="List Table 7 Colorful Accent 3"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="46"
Name="List Table 1 Light Accent 4"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="47" Name="List Table 2 Accent 4"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="48" Name="List Table 3 Accent 4"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="49" Name="List Table 4 Accent 4"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="50" Name="List Table 5 Dark Accent 4"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="51"
Name="List Table 6 Colorful Accent 4"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="52"
Name="List Table 7 Colorful Accent 4"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="46"
Name="List Table 1 Light Accent 5"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="47" Name="List Table 2 Accent 5"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="48" Name="List Table 3 Accent 5"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="49" Name="List Table 4 Accent 5"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="50" Name="List Table 5 Dark Accent 5"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="51"
Name="List Table 6 Colorful Accent 5"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="52"
Name="List Table 7 Colorful Accent 5"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="46"
Name="List Table 1 Light Accent 6"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="47" Name="List Table 2 Accent 6"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="48" Name="List Table 3 Accent 6"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="49" Name="List Table 4 Accent 6"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="50" Name="List Table 5 Dark Accent 6"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="51"
Name="List Table 6 Colorful Accent 6"/>
<w:LsdException Locked="false" Priority="52"
Name="List Table 7 Colorful Accent 6"/>
</w:LatentStyles>
</xml><![endif]--><!--[if gte mso 10]>
<style>
/* Style Definitions */
table.MsoNormalTable
{mso-style-name:"Normaali taulukko";
mso-tstyle-rowband-size:0;
mso-tstyle-colband-size:0;
mso-style-noshow:yes;
mso-style-priority:99;
mso-style-parent:"";
mso-padding-alt:0cm 5.4pt 0cm 5.4pt;
mso-para-margin-top:0cm;
mso-para-margin-right:0cm;
mso-para-margin-bottom:8.0pt;
mso-para-margin-left:0cm;
line-height:107%;
mso-pagination:widow-orphan;
font-size:11.0pt;
font-family:"Calibri",sans-serif;
mso-ascii-font-family:Calibri;
mso-ascii-theme-font:minor-latin;
mso-hansi-font-family:Calibri;
mso-hansi-theme-font:minor-latin;
mso-fareast-language:EN-US;}
</style>
<![endif]-->
<br />
<div class="MsoNormal">
<span style="font-size: 12.0pt; line-height: 107%;">Olen tässä
päivän, tai oikeammin jo useampien päivien ajan seurannut tätä uuden vuoden kouhkaamista
sosiaalisessa mediassa ja livenä kironnut, miten minnekään ei mahdu ja hera on
prisman hyllyltä loppu. Avasin sitten sanaista arkkua virtuaalipäiväkirjalle ja
koska rakastan huomiota ja paasaamista niin ajattelin sitten jakaa tämän
itsekkin sosiaaliseen mediaan- se kun on niin kovin trendikästä (ja
koukuttavaa). </span></div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
<span style="font-size: 12.0pt; line-height: 107%;">Ensinnäkin,
älkää käsittäkö väärin. Minä iloitsen suunnattomasti jokaisesta ihmisestä, joka
on löytänyt tiensä salille ja pyörii siellä nyt a4 kourassa hypistellen
käsipainoja. Kannustan myös kaikkia kiinnittämään omaan terveyteensä huomiota.
Siksi itsekin olen taas tällä tiellä. Tullakseni entistä paremmaksi minuksi. Miten
ihanan kliseistä. Saatan pian tuupertua glutamiinipurkkiini ja kompastua
treenikenkieni nauhoihin. </span></div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
<span style="font-size: 12.0pt; line-height: 107%;">Enkä muuten ole
ensimmäistä kertaa pappia kyydissä tämän asian kanssa. Jo kaukana ovat ne
teinivuodet kun salilla tärinäkoneessa yritin sulattaa ikirasvaa takapuolestani
tajuamatta miten ihana takapuoli se onkaan. Siellä samalla salilla veivasin
koneessa vinoja vatsalihaksia hauisten voimalla ja hikipyyhkeellä vienosti
pyyhin uurastukseni jäljet reidenloitunnuslaitteesta. Se oli alku tälle
hommalle.</span></div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
<span style="font-size: 12.0pt; line-height: 107%;">Siitä on tultu pitkä matka. On juostu, juosten kustu ja siihen päälle
polvet ruvella rullaluisteltu ja nenä klooria täynnä juoruttu porealtaassa.
Mahtuu joukkoon ryhmäliikuntaa, kotijumppaa, kahvakuulaa ja zumbaakin. Edelleen
kuitenkin muistan sen riemun ja voiman tunteen kun kotikaupungin salilla
teininä penkkasin 40-kiloa poikien kanssa. Siitä kai se kipinä jäi. Hävisi
hetkittäin kaikkien laihuusihanteiden, seurusteluiden ja jatkuvan raskaanaolon
jalkoihin, mutta sieltä se tuli esiin. ”hitto, tässä mä oon hyvä, mä rakastan
tätä,tätä haluan saada lisää”. Ihana addiktioni.</span></div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
<span style="font-size: 12.0pt; line-height: 107%;">Välillä on
menty turhan kovaa. Ollaan oltu hukassa ja kokeiltu kaikenmaailman typeryyksiä
karppaamisesta pussikeittoon ja superdieettiin. Vain sen takia, että olin
epävarma ja halusin sopia johonkin muottiin tajuamatta, että olen hiton hyvä
näin. ”että paskat tuosta ja minähän haluan tehdä näin, pitäkää tunkkinne ja
syömishäiriöpropakandanne”.</span></div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
<span style="font-size: 12.0pt; line-height: 107%;">Jos sitten
asiaan. </span></div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
<span style="font-size: 12.0pt; line-height: 107%;">Olen
todistanut sellaisia aivopierudieettilupauksia sosiaalisessa mediassa nyt tässä
pari viikkoa enkä vain kestä mitä ihmiset tekevät itselleen. Aiempaan viitaten.
Minä tiedän mistä puhun. Kaiken sen sekoilun seurauksena olen saanut itselleni
heikon hiilihydraatin sietokyvyn, hidastuneen aineenvaihdunnan ja muuta
mukavaa. On ollut uniongelmia, ahmintahäiriötä, jojoilua kahdenkymmenen kilon
haarukassa edes sun takaisin.</span></div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
<span style="font-size: 12.0pt; line-height: 107%;">Sitten tein
fiksun päätöksen. Sellaisen jonka jokaisen huonoitsetuntoisen ja ruuan kanssa
kamppailevan pitäisi tehdä. Palkkasin vähillä pennosillani itselleni
valmentajan. Opiskelin ja luin. Erehdyin ja tein uudestaan. Löysin vertaistukea.
Parasta oli kuitenkin se, että lakkasin laskemasta miten vähällä tulla toimeen
jotta olen sen ja sen kokoinen. Minä opettelin syömään. Aina olen sitä tehnyt.
Vuosikausia väärin. Sitten tutustuin itseeni, siihen mikä on minun oma
ihanteeni. Miltä minä haluan näyttää, millaiselta haluan oloni tuntuvan ja mitä
toimenpiteitä se vaatii. Tutustuin siis itseeni. Lakkasin inhoamasta. Tutustuin
aineenvaihduntaani (kuin talviunta nukkuvalla karhulla) ja opetin sen sietämään
korkeita määriä hiilihydraatteja (voi sitä suklaan ja jäätelön orgiaa) syömällä
pastaa, riisiä ja leipää. </span></div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
<span style="font-size: 12.0pt; line-height: 107%;">Montako
viikkoa jaksat rahka+kahvi, pakastevihannes+muna ja sosekeitto+raejuusto
kombinaatiolla. Sitähän minäkin. Hyi olkoon. Rikot itsesi ja teet elämästäsi turhan vaikeaa ja
sitten kuvittelet olevasi huono kun ”repsahdat” eikä ole ”selkärankaa ja
itsekuria”. Täytyy varmaan kiivetä tuonne vaaran päälle megafonin kanssa.
Ainakin ilvekset ja mökkien mummot saisivat kuulla sanottavani. Onneksi on
SOME! Siellä kaikki on saatavilla tissikuvista pussikeittoon ja kuka tahansa
voi sanoa mitä vain haluaa.</span></div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
<span style="font-size: 12.0pt; line-height: 107%;">ÄLÄ siis tee
turhaa hallaa hormonitoiminnallesi, lihasmassallesi, seksielämällesi,
vireystilallesi ja aivoillesi ja itke vuoden päästä kun olet lihonut takaisin +
10kg.</span></div>
<div class="MsoNormal">
<span style="font-size: 12.0pt; line-height: 107%;">Tähän
vuodenaikaan tahkotaan rahaa. On konseptia ja reseptiä ja elämäntapavalmennusta.
Tämä on toki erittäin erittäin hyvä asia, kunhan se tehdään fiksusti. </span></div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
<span style="font-size: 12.0pt; line-height: 107%;">Tekisi taas
mieli karjua, että syökää! Muutakin kuin mehukeittoa ja parsakaalia. Olkaa
vaikka täysin liikkumatta jos ei vain kiinnosta, mutta älkää jättäkö syömättä.
Joka ikinen kerta kun ihminen laihduttaa ja laihtuu niin AINA se vaikuttaa
aineenvaihduntaa hidastavasti ja suurien määrien ollessa kyseessä se kajoaa
myös lihasmassaan, varsinkin jos voimaharjoittelua ei ole mukana. Tämä on fakta
jonka voi tarkistaa ihan mistä vain. Ihan samalla lailla kun senkin, että
lihaskasvu vaatii AINA plussakaloreita eli siis PAINONNOUSUA, hui kauhistus
sentään. Kohta kaikki on lihavia eikä kukaan halua panna niitä. Näinpä.</span></div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
<span style="font-size: 12.0pt; line-height: 107%;">Tuloksena on
sitten vetelä ja heikko ihminen, joka on henkisesti sitten siinä jamassa ettei
usko enää mihinkään, mutta laittaa aina vain kovempia panoksia peliin. Vähemmän
kaloreita, enemmän pururatalenkkejä ja huonoja valintoja. </span></div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
<span style="font-size: 12.0pt; line-height: 107%;">Minä toki
kirjoitan tätä omista lähtökohdistani mikä alkaa aina rakkaudesta rautaan,
voimaan ja lihaksikkaaseen fysiikkaan. En suosittele tällaista painonottoa ja
läskibulkkia, mutta tämä on ollut tietoista ja tarkoituksenmukaista.
Suurimmaksi osaksi ainakin, kröhöm, koska kenelle minä nyt itsepäisyydessäni
myöntäisin, että lähti vähän lapasesta. Hups!</span></div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
<span style="font-size: 12.0pt; line-height: 107%;">Minä en
vieläkään tiedä tapahtuuko kevään aikana mitään, vai vieläkö ollaan tukossa ja
lukossa.<span style="mso-spacerun: yes;"> </span>Kuukauden päästä olen jo
viisaampi. </span></div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
<span style="font-size: 12.0pt; line-height: 107%;">Minä
suunnittelin oman dieettini. Mukaillen itselleni jo aiemmin ammattilaisen
räätälöimää ruokavaliota, mutta vielä enemmän omien mieltymysteni mukaan. Ja
minä tiedän omalta kohdaltani mitä pitäisi alkaa tapahtua. Jos ei tapahdu,
sitten muutetaan suuntaa. Vaihtoehtoja toki on, mutta se ei ole kaloreiden
alaskiskominen oman terveyden uhalla. Eihän dieettaaminen aina ole hauskaa,
mutta alkuun sen ei pitäisi tuntua juuri miltään. Ei väsytä, ei palele, treenitehot
ei kärsi huomattavasti ja sitä rataa. <span style="mso-spacerun: yes;"> </span></span></div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
<span style="font-size: 12.0pt; line-height: 107%;">Minä en tee
ruokavalioita muille. Minä en ole ammattilainen. Suosittelen kuitenkin jokaista
joka haluaa pysyviä tuloksia ja muuttaa elämänsä suuntaa ottamaan yhteyttä
ammattilaiseen ja opettelemaan asiat juurta jaksain ja pala kerrallaan. Etsikää
itsellenne sopiva tapa, laji ja valmentaja.</span></div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
<span style="font-size: 12.0pt; line-height: 107%;">Ja syökää ihmiset niitä
hiilihydraatteja, sillä niillä sitä pitkillä dieeteillä nimittäin pelataan. Tunnista
omat heikkoutesi. Onko se uni/stressinhallinta/liian huono syöminen/
kehonhuolto, mitä näitä nyt on. Silloin kun ihminen tiedostaa asian, niin se
voi myös muuttaa sen haluamaansa suuntaan.</span></div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
<span style="font-size: 12.0pt; line-height: 107%;">Minä olen tehnyt
tätä niin vähän aikaa etten tiedä vielä oikeasti yhtään mitään, mutta palo on
kova. Minä olen kuin muovailuvahaa. Innostuttaa, kun miettii mikä on tilanne
vuoden päästä tai kahden! Olen onnistunut löytämään paljon hyviä juttuja.
Tiedän omat vahvat lihasryhmäni, olen onnistunut hermottamaan niitä huonompia,
vetämään hyviä treenejä, tiedän palautumisaikana salilla ja levossa ja tiedän
millä lihaksilla voin runtata rumasti ja mikä vaatii höyhenen kevyttä otetta.</span></div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
<span style="font-size: 12.0pt; line-height: 107%;">Maailma on
täynnä pikkusieluisia ihmisiä, jotka nauttivat toisten satuttamisesta, mutta
se, että oppisi näkemään oman arvonsa ja kauneutensa ja löytämään todellisen
itsevarmuuden on asia, jonka toivon lasteni ja eritoten tyttäreni löytävän. Se
on osa minun tehtävääni. Luoda varmuutta, ei latistaa.</span></div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
<span style="font-size: 12.0pt; line-height: 107%;">Kohtaan
välillä epäilyksiä. ”Ei noin voi tehdä, ei noin voi laihtua, ja taas sinä menet
salille”. Onko se tahatonta vai tahallista, sitä en tiedä, mutta sen minä tiedän
, että niin voi tehdä ja kaikki jauhanta <span style="mso-spacerun: yes;"> </span>kasvattaa vain halua tehdä kovemmin. Minua ette
prkl polje! </span></div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
<span style="font-size: 12.0pt; line-height: 107%;">Joidenkin
mielestä minä olen aina paska, teen niin tai näin. Ihmisen kuuluu tehdä sitä
mitä kohtaan sillä on intohimo, muulla ei ole väliä. Sun palo, sun halu, sun
usko, sun unelma ja tulevaisuus. Minä en koe olevani kova ihminen, vaan olen
äärimmäisen joustava ja sitkeä. Aika rouhee muija jos tällainen sanavalinta
sallitaan. Ja koska saan tytötellä itseäni niin melko hieno tyttö!</span></div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
<span style="font-size: 12.0pt; line-height: 107%;">Juuri tänään
kuulin, että eikö pitäisi aloittaa vähän tiukemmin, että saisi niitä tuloksia.
Voi että. Kun ei aina jaksaisi selittää. Kun niitä tuloksia tulee kun vain
luottaa prosessiin ja tekee ne valitsemansa asiat päivät perätysten, siinä muun
elämän ohessa. Ylipäätään minun mielenmaisemaan ei mahdu ajatus siitä, että jos
voi valita paljon syömisen ja vähän syömisen ja ”nytsitäitsekuriamatafakataiootsontakasa”-
väliltä, niin joku valitsee jälkimmäisen vaihtoehdon. Tässä ei ole kyse
itsekurista, vaan itsetuntemuksesta. Ei näännyttämisestä, vaan ravitsemisesta.
Ei dieetistä, vaan välivaiheesta.</span></div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
<span style="font-size: 12.0pt; line-height: 107%;">Ylipainoon
tottuneelle ”lihominen” ja syöminen eivät ole olleet ongelma, joskin tässä
vaiheessa ei olo ole enää ihan oma ja hengästyttää enemmän (ja haluan mahtua
vaatteisiini). Ylipainoiselle ihmiselle maailma näyttäytyy hyvin eri tavalla
kuin hoikalle, niin se vain on. Joillekin sinä olet näkymätön, joillekin
iljetys, joillekin pakkomielle ja joillekin naurunaihe. Mutta jos sinä olet
itsellesi arvokas, rakas ja ihana, niin ollaan oikealla tiellä. Kun kaikki
asiat tehdään sinua itseäsi varten. </span></div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
<span style="font-size: 12.0pt; line-height: 107%;">Mahtuuhan tänne maailmaan meitä
monenlaisia, aivan yhtä tasa-arvoisia (yep) ihmisiä tallaamaan.</span></div>
<div class="MsoNormal">
<span style="font-size: 12.0pt; line-height: 107%;">Matkan
varrella on ollut valtavasti kompastuskiviä, surua ja ahdistusta. Niiden kanssa
minä taistelen arjen rinnalla päivittäin jossain muodossa. Minä en ole voinut
valita kaikkia taistelujani, mutta minä voin valita selviytymisen ja tämän
tien. Minä olen tehnyt paljon töitä päästäkseni tähän tilaan. Minä olen
päästänyt irti ihmisistä, tehnyt syvemmän matkan itseeni kuin koskaan olisin
voinut kuvitella.</span></div>
<div class="MsoNormal">
<span style="font-size: 12.0pt; line-height: 107%;">Pienten
lasten äitinä ei ole helppoa koittaa psyykata itseään puolen vuoden
kurinalaiselle jaksolle. En voi olla varma vieläkään että se onnistuu, kaikesta
hokemastani huolimatta. Mutta minä teen parhaani. </span></div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
<span style="font-size: 12.0pt; line-height: 107%;">Ja tämä
harrastus, tämä intohimo rautaan on tuonut minua tähän pisteeseen. Ihan sieltä
ensimmäisistä onnistumisen tunteista lähtien. Minä rakastan hikeä ja poltetta
ja tekemisen meininkiä. </span></div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
<span style="font-size: 12.0pt; line-height: 107%;">Kuten tästä
kaikesta paasauksesta näkee, se ei ole vain selän muotoa, pakaran kaarta tai
pumppia. Tämä on ennen kaikkea henkinen juttu, joka on tuonut niin paljon hyvää
tullessaan että sanat eivät riitä. Itseluottamusta, lohtua, ystäviä, euforiaa.
Minä en odota, että kaikki ymmärtäisivät mistä minä puhun, mutta niitäkin tähän
joukkoon mahtuu ja se on sanoinkuvaamattoman ihanaa. </span></div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
<span style="font-size: 12.0pt; line-height: 107%;">Se mikä jostakin
on itsekästä on minulle itsetuntemusta ja hyvinvointia. Minä olen jo pitkään
opetellut pois ajattelumallista missä minä olen huono, epäkelpo ja surkea. Sitä
minä en ole. Minussa on hehkua ja voimaa ja kykyä vaikka mihin!</span></div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
<span style="font-size: 12.0pt; line-height: 107%;">Minulla on
heikot ranteet, silvotut vatsalihakset, jännitysniska ja kiero selkä. Mutta
minä en ole yhtä kuin ne. Minulla on trauma, paniikkihäiriö ja pelkotiloja,
mutta minä en ole yhtä kuin ne. </span></div>
<div class="MsoNormal">
<span style="font-size: 12.0pt; line-height: 107%;">Ja tässä se
tulee taas. Minä en ole pelkkä äiti. Minä olen minä johon ihmeellisellä tavalla
kietoutuu mennyt ja nykyinen, ja tuleva. Erilaiset roolit sikinsokin läjässä
aina tietämättä oikeaa suuntaa. Siinä kai se hauskuus piilee.</span></div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
<span style="font-size: 12.0pt; line-height: 107%;">Minä pystyn
tähän. En ehkä joka päivä 110% tavoitteideni mukaan, mutta se on vain elämää.
Tämä on minua varten. Meitä varten. Meidän perhettä varten. Niin kauan kun
ihminen on totaalisen rikki, koko elämä tuntuu sekasotkulta. Minä laitan tähän
nyt paljon energiaa ja toivoa. Minä pystyn tähän, siihen on uskottava ja
luotettava. </span></div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
<span style="font-size: 12.0pt; line-height: 107%;">Minusta ei
ole juuri kirjoittamaan kepeistä aiheista, saati lyhyesti. Minä ammennan lähteeni
elämän kipukohdista ja syvistä vesistä. Hattara ei ole minua varten. En silti
koe itseäni synkäksi ihmiseksi. Olen vahvasti tunteva, erityisherkkä ja
ristiriitoja täynnä. Ja ylipainoinen vielä juhannuksenakin , mutta rakastan
silti kehoani yli kaiken! Ja menen bikineissä lasteni kanssa uimaan.</span></div>
Mirggahttp://www.blogger.com/profile/12738919028623846420noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2852920505815959139.post-10587139295735835192015-09-14T01:50:00.001-07:002015-09-14T01:50:29.070-07:00Syyskuun 14.Suru on muuttanut minuun, muuttanut minut. Vuosi jonka piti sinetöidä uusi elämä ja uusi onni on tuonut tullessaan paljon syvällä asunutta kipua. Kipua jonka ajattelin jo räiskineeni palasiksi ja peittelleeni pimeyteen. Sieltä se silti tuli takaisin. Pimeä. Kutsumatta, yllättäen ja tuoden mukanaan paljon pahaa, sekasortoa, aaltoilevia oireita joiden alkulähde on kuitenkin sama.<br />
<br />
Minä yllätyin kivun määrästä. Vihan määrästä. Ja ennen kaikkea pelon määrästä. Ja surusta. Syvältä kumpuavasta surusta joka saa sinut purskahtamaan itkuun kesken tiskikoneen täytön ja itkemään autossa. Sen läpi minä katson lapsiani joka päivä ja pelkään pahinta. <br />
<br />
Kipu jäytää selkääni, vatsaani, hartioitani ja päätäni. Se herättää minut öisin täyteen pakokauhuun ja saa pelkäämään elämää. Sen haurautta. Minun heikkouttani ja voimattomuuttani. Maailma ympärillä velloo, mutta niin tekee minunkin keskukseni. Paraneminen on täyttä työtä.<br />
<br />
Minun on saatava nähdä rintakehien kohoaminen, tuntea lämmin poski, nähdä elämän väri lasteni kasvoilla, koska muuten ei voi olla. Niitä on kaksi, mutta silti niitä on kolme. Valokuvissa ja puheissa niitä on kolme, sylissäni kuitenkin vain kaksi, ja se raastaa minua enemmän kuin vuosiin. Enkä minä halua lipua kauemmas siitä ensimmäisestä, en halua päästää irti, mutta tuntuu, että tämä vuosien sureminen sairastuttaa minut, on jo sairastuttanut, mutta kuinka parantua kun ei osaa päästää irti tutusta ja turvallisesta kivusta.<br />
<br />
Toivoin tämän vuoden tuovan armoa, rauhaa ja kuplivaa iloa. Sen sijaan olen jatkuvasti huolissani, piiskaan itseäni, mielessäni haukun ja raatelen vartaloani ja häpeillen suljen sen kotiin. Ruoskin kipeää vartaloa siitä, ettei se ymmärrä toimia niin kuin minun mieleni sen haluaisi toimivan. Haukun sitä siitä, että kolmen lapsen jälkeen se näyttää tältä ja on pettänyt minut. Ajoittain tunnen itseni niin vanhaksi. Ajoittain tunnen kadottaneeni itseni täysin. En vain vartaloani vaan sen ihmisen joka minä olen ollut. Paha oloni saa koko ihmisen lyyhistymään ja kohtelemaan itseäni entistä huonommin. <br />
<br />
Tämän vuoden piti antaa minulle aikaa parantaa itseäni, mutta huomaan että junnaan vain paikallani. En saa nukuttua, ei tosin nuku lapsikaan. Tunnen jatkuvasti haikeutta kaikesta kuluvasta.<br />
<br />
Monesti tunnen epäonnistuneeni. Minulla ei ole tällä hetkellä edes kykyä luoda mieleeni turvapaikkaa kaikelta ympäröivältä. Oma haurauteni ärsyttää. Herkkyys ei, se on lahja. Kykyni tuntea paljon on rikkaus, mutta välillä se tuntuu raastavalta taakalta. Mielikuvituksesta on tullut vihollinen ja pelon aihe. <br />
<br />
Miltä tuntuu ottaa turpaan omalta itseltään lähes päivittäin. Miltä tuntuu joka kerta lapsiasi katsoessani nähdä jotain mikä on jo mennyt, mutta joka on muuttanut sinut pysyvästi joksikin toiseksi.<br />
<br />
Valitan, olen hermostunut ja vakava. Välillä en tunne ansaitsevani tätä ympäröivää rakkautta, koska tunnen olevani niin epäkelpo. Äiti, nainen, puoliso.Tunnen pettäneeni kaikki, kaikkein eniten itseni. Koska minä en pystynyt, minä en osannut, minä en ollut tarpeeksi vahva. <br />
<br />
Palaan mielessäni aikaan kaksi vuotta sitten enkä tunnista näitä kahta naista samaksi. <br />
<br />Hoivaan nuhaisia lapsia. Täytän tiskikonetta ja kuorin perunoita kuin robotti. Minun pelastajani joiden vaatimusten alle tunnen välillä tukehtuvan. Asetin itselleni tammikuuss päätöksen. Seuraavan vuoden aikana palaan omaksi itsekseni, mutta jouduin pettymään. Ehkä seuraavan vuoden aikana. Ainakin suunnitelmia on paljon. Paljon unelmia ja tavoitteita. Koska tähän oloon minä en alistu.Mirggahttp://www.blogger.com/profile/12738919028623846420noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-2852920505815959139.post-5786770228589753652015-07-09T03:51:00.000-07:002015-07-09T03:51:24.677-07:00Heinäkuun 9.Eilen koin ihanan tunteen.<br />
<br />
Sellaisen puhtaan intohimon ja rakkauden.<br />
<br />
Kyykkääminen vapaalla tangolla (ja ainakin painojen kanssa) on vielä kiellettyjen listalla, mutta koska prässien ja muiden hinkuttaminen on puuduttavaa eivätkä saa kunnon vastetta aikaan niin menin sitten smithin alle.<br />
<br />
Ja voi luoja.<br />
<br />
Käsien asettaminen tangolla, puristus, lapojen levitys ja puristus ja tangon alle, lukot auki ja alas.<br />
<br />
Siinä hetkessä minä tunsin eläväni. Pitkästä aikaa. Hymyilin kun riemuidiootti ja valuin hikeä joka paikkaan. Ja auts tätä kipua, ihanaa.<br />
<br />
Olen suuttanut ihmisiä tuntemattomista syistöä, mutta myös itse kiihtynyt ja paheksunut (aiheesta) toisten äitien toimia.<br />
<br />
Olen nauttinut elämästä, lasten kanssa ja ilman. Pieniä irtautumisen hetkiä. Huolettomia hetkiä.<br />
<br />
Olen ollut nyt yli 5 vuotta kotona, suuren osan ajasta täysin yksin, raskaana ja peloissani. Minulla on yksinäistä ja tylsää. Firma johon olen vuosia haaveillut hakevani töihin haki äsken työntekijää. Ja minä olen äitiyslomalla ja tutkinto kesken. Soitin sinne. Käskivät pitää tulevaisuudessa paikkoja silmällä. Kiristi.<br />
<br />
Lisäaikaa opinnoille sain ensi toukokuuhun mikä tarkoittaa sitä, että lapset joutuvat päiväkotiin tammikuussa, tuo pieni neitikin, joka on oppinut kääntymään, syömään maissianaksuja, löytänyt varpaansa, saanut ensimmäisen flunssansa ja juttelee ja seurustelee aina vain enemmän. Ensimmäinen vierastuskausikin tuli ja meni, isoveli on edelleen suurin idoli jonka tempuille nauretaan kippurassa.<br />
<br />
Arki on löytänyt uomansa, kiristäviä ja superyksinäisiä päiviä on vähemmän, mutta on niitä yhä. Kuten tänään. Vettä sataa taas, vauva valvoi tuntemattomasta syystä pitkin yötä ja mua väsyttää ja kiristää. Ei ole ketään ketä tavata, ei ketään kuka tulisi kylään. Sohva kasvaa peffaan kiinni enkä jaksa edes siivota. Olisi ihana käyttää aivokapasiteettia muuhunkin kuin ruuan tekemiseen ja kotitöihin.<br />
<br />
Mun paikkani on nyt täällä. Ja omalla tavallani minä nautin tästä, viimeisiä hetkiä vain olla kotona, lapset pieniä ja niin edelleen. Mutta kaipaan muutakin. Jotain omaa, intohimoista, vaativaa ja luovaa.<br />
<br />
Puoli vuotta on mennyt. Puoli vuotta edessä, mutta mitä sen jälkeen? Kaikki on avoinna, mutta en saa tartuttua oikein mihinkään. Eniten kaipaan unta, säännöllistä unta. Ja sosiaalisia suhteita.<br />
<br />
Edistymisen askelia, vaikkakin niin pieniä, ettei niitä aina edes meinaa huomata, mutta siellä ne ovat kuitenkin. Ja niitä tulee lisää.<br />
<br />
Kirjoittamiselle ei juuri jää aikaa. Eipä tuota juuri ole ajatuksiaan joita jakaa, mutta kenties niidenkin aika koittaa jossain vaiheessa.Mirggahttp://www.blogger.com/profile/12738919028623846420noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2852920505815959139.post-20499306163379977882015-06-11T19:04:00.002-07:002015-06-11T20:01:09.797-07:00kesäkuun 12.<div style="background-color: white; margin-bottom: 6px;">
<span style="color: #141823; font-family: helvetica, arial, sans-serif;"><span style="font-size: 14px; line-height: 19.3199996948242px;">Kiitos rakkaat lapseni, teette minut hulluksi. Lisäksi mahdollistatte sen, etten tule valmistumaan ikinä.</span></span><br />
<span style="color: #141823; font-family: helvetica, arial, sans-serif;"><span style="font-size: 14px; line-height: 19.3199996948242px;">Vauva piti hirveän huudon illalla ja se piti laulun kanssa nukuttaa syliin, en siis laske matikkaa. </span></span><br />
<span style="color: #141823; font-family: helvetica, arial, sans-serif;"><span style="font-size: 14px; line-height: 19.3199996948242px;"><br /></span></span>
<span style="color: #141823; font-family: helvetica, arial, sans-serif;"><span style="font-size: 14px; line-height: 19.3199996948242px;">Sitten taapero tulee sisälle ja alkaa sen kanssa iltashow joka päättyy siihen, että se vihdoin nukahtaa puol yksitoista.</span></span><br />
<span style="color: #141823; font-family: helvetica, arial, sans-serif;"><span style="font-size: 14px; line-height: 19.3199996948242px;"><br /></span></span>
<span style="color: #141823; font-family: helvetica, arial, sans-serif;"><span style="font-size: 14px; line-height: 19.3199996948242px;">En sitten laskenut matikkaa kun tämä etsi taas äidin pippeliä mun navasta koko illan ja karjui miksei se saa piirtää mun vihkoon. Siihen sitten nää muut yöhulinat siihen päälle.</span></span><br />
<span style="color: #141823; font-family: helvetica, arial, sans-serif;"><span style="font-size: 14px; line-height: 19.3199996948242px;">Molemmat nousee neljältä.</span></span><br />
<span style="color: #141823; font-family: helvetica, arial, sans-serif;"><span style="font-size: 14px; line-height: 19.3199996948242px;">Äiti itkee. Lapset valvoo. Mies nukkuu.</span></span><br />
<span style="color: #141823; font-family: helvetica, arial, sans-serif;"><span style="font-size: 14px; line-height: 19.3199996948242px;">Vittuako minä sinne tenttiin menen tekemään itseäni naurettavaksi. Kaksi viikkoa heitetty taas täysin hukkaan. Jos vain etsisi ne eropaperit ja toteaisi, ettei musta ole miksikään muuksi enää kuin äidiksi. Mä en jaksa yhtään mitään.</span></span><br />
<span style="color: #141823; font-family: helvetica, arial, sans-serif;"><span style="font-size: 14px; line-height: 19.3199996948242px;">Voisitteko. Te. Vittu. Joskus. Nukkua.</span></span><br />
<span style="color: #141823; font-family: helvetica, arial, sans-serif;"><span style="font-size: 14px; line-height: 19.3199996948242px;">Jos lapset osaisi vittuilla niin tämä olisi sitä.</span></span><br />
<span style="color: #141823; font-family: helvetica, arial, sans-serif;"><span style="font-size: 14px; line-height: 19.3199996948242px;">Päätä särkee. Oksettaa. Tekee mieli berliinin munkkia. Itkettää.</span></span><br />
<span style="color: #141823; font-family: helvetica, arial, sans-serif;"><span style="font-size: 14px; line-height: 19.3199996948242px;">Illalla voi sekoiluttaa aika kivasti. </span></span><br />
<span style="color: #141823; font-family: helvetica, arial, sans-serif;"><span style="font-size: 14px; line-height: 19.3199996948242px;"><br /></span></span>
<span style="color: #141823; font-family: helvetica, arial, sans-serif;"><span style="font-size: 14px; line-height: 19.3199996948242px;">Ps. taaperolta lähti nyt päiväunet pois. Ihan sama vaikka pystyvilleen nukkuisi. </span></span><br />
<span style="color: #141823; font-family: helvetica, arial, sans-serif;"><span style="font-size: 14px; line-height: 19.3199996948242px;">Ja ostan pimennysverhoja niin, ettei taloa erota lepakkoluolasta.</span></span><br />
<span style="color: #141823; font-family: helvetica, arial, sans-serif;"><span style="font-size: 14px; line-height: 19.3199996948242px;"><br /></span></span>
<span style="color: #141823; font-family: helvetica, arial, sans-serif;"><span style="font-size: 14px; line-height: 19.3199996948242px;">Alkoipa tämäkin perjantai hyvästi. Ei paljon tarvitse treeneistä haaveilla, tai kurssin läpipääsystä. </span></span><br />
<span style="color: #141823; font-family: helvetica, arial, sans-serif;"><span style="font-size: 14px; line-height: 19.3199996948242px;">Ja jo vain. Nettikään ei toimi tähän aikaan.</span></span><br />
<span style="color: #141823; font-family: helvetica, arial, sans-serif;"><span style="font-size: 14px; line-height: 19.3199996948242px;"><br /></span></span>
<span style="color: #141823; font-family: helvetica, arial, sans-serif;"><span style="font-size: 14px; line-height: 19.3199996948242px;">Lähden paistamaan pekonia. Ja keittämään kahvia. </span></span><br />
<span style="color: #141823; font-family: helvetica, arial, sans-serif;"><span style="font-size: 14px; line-height: 19.3199996948242px;"><br /></span></span>
<span style="color: #141823; font-family: helvetica, arial, sans-serif;"><span style="font-size: 14px; line-height: 19.3199996948242px;">klo. 5.58</span></span><br />
<span style="color: #141823; font-family: helvetica, arial, sans-serif;"><span style="font-size: 14px; line-height: 19.3199996948242px;"><br /></span></span>
<span style="color: #141823; font-family: helvetica, arial, sans-serif;"><span style="font-size: 14px; line-height: 19.3199996948242px;">Odotan niitä vuosia kun täyspäisyys on edes teoreettisella tasolla mahdollista. Tai laihtuminen. Selkäranka, motivaatio what ever. Litra kahvia, pekonia, munia ja leipää. Suuntaan suoraan ruuan luo kun väsyttää. </span></span><br />
<span style="color: #141823; font-family: helvetica, arial, sans-serif;"><span style="font-size: 14px; line-height: 19.3199996948242px;"><br /></span></span>
<span style="color: #141823; font-family: helvetica, arial, sans-serif;"><span style="font-size: 14px; line-height: 19.3199996948242px;">Ja toki on tärkeää keskustella taaperon kanssa kuolemasta ja tyttöjen pippelien puuttumisesta, mutta kellon aika ei voisi olla huonompi. Tai siitä, ettei taapero ole vielä aikuinen. Ja miksi äidilläkin on oikea nimi ja mihin sitä käytetään. </span></span><br />
<span style="color: #141823; font-family: helvetica, arial, sans-serif;"><span style="font-size: 14px; line-height: 19.3199996948242px;"><br /></span></span>
<span style="color: #141823; font-family: helvetica, arial, sans-serif;"><span style="font-size: 14px; line-height: 19.3199996948242px;">Tekee mieli suihkuun ja saunaan, lenkille ja nukkumaan, mutta viimeksi mainittua ei kannata enää edes yrittää. </span></span></div>
Mirggahttp://www.blogger.com/profile/12738919028623846420noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2852920505815959139.post-53004263524634847182015-05-21T00:05:00.000-07:002015-05-21T00:17:01.603-07:00Toukokuun 21.Pyörät pyörii.<br />
<br />
Vaunujen pyörät pyörivät kun nitkutan niitä edes takaisin. Sisällä ja ulkona. Monta kertaa päivässä. Lapsi luojan kiitos nukahtaa helposti, mutta niihin edes takaisin suhaaviin renkaisiin kitetyy minun koko tämänhetkinen olemassaoloni.<br />
<br />
Edes ja takaisin.<br />
<br />
Aamulla ylös, ruokaa, kahvia, ruokaa, vaippoja, vaatteita, ulos, ruokaa, unta. Loputon suo. Jokainen viikko on toistensa kaltainen, jokainen päivä on tunnilleen piirtynyt mieleeni. Tiedän mitä tapahtuu kahdeksalta, kymmeneltä, yhdeltätoista, yhdeltä, kolmelta ja niin edelleen.<br />
<br />
Eikä aurinkokaan välitä paistaa tänne että ulkona tyhjänpanttina seisominen olisi edes piirun verran mukavempaa. Ihmisiä ei näy, paitsi naapurin vanhapoika joka hakee joskus postin kun ollaan ulkona. Nostan kättä.<br />
<br />
Olen muuttumassa äidikseni. Sohvalle torkkuvaksi, stressaantuneeksi, kireäksi ja kiivastuvaksi. Syön koko ajan.<br />
<br />
Poistun vain terapiaan ja salille. Terapiasta on loistava hyöty, mutta tyttö oli eilenkin huutanut koko käynnin ajan perhetyötekijän luona kerrosta alempana. En voi sitä enää sinne viedä. En mitenkään.<br />
<br />
Kiltit tytöt eivät valita eivätkä kerro jos väsyttää ja vituttaa. Minä en onneksi ole kiltti enkä tässä elämäntilanteessa erityisen mukavakaan. Olen vetänyt tässä parin päivän aikana hiekkaa pimperoon kilotolkulla ja kiristää niin pirusti.<br />
<br />
Taapero perseili eilen nukkumaanmenon kanssa yli kaksi tuntia nukahtaen lopulta puoli kaksitoista. Kymmentä vaille kaksitoista heräsi tyttö syömään jonka jälkeen herättiin kahden tunnin välein. Kolmelta hain särkylääkettä kourallisen ja käskin miehen ruokkia tytön kun minulla ei pysynyt pullo kädessä.<br />
<br />
Taapero tarvitsisi päiväunensa, muuten illat on pelkkää minun päälleni sylkemistä ja nyrkkien heilutusta. Huolimatta siitä että päivä suhataan ulkona. Se kirkuu, polkee jalkaa ja hajottaa paikkoja. Ajoittain minunkin tekisi mieli, mutta minä vain lisää kahvia kuppiin, katson kelloa ja lasken tunteja siihen kun mies tulee töistä kotiin, laitan piirrettyjä pyörimään jotta saan juoda aamukahvini rauhassa, mutta kuten eilen, oman aamupalani syömiseen meni kaksi tuntia. Taapero pyytää päiväkotiin useamman kerran viikossa, mutta siinä ei ole tässä vaiheessa mitään järkeä. Se ei suostu syömään muuta kuin maitoa, nakkeja ja pinaattilettuja. Se ei suostu pukemaan, pissaamaan pönttöön eikä nukkumaan. Haluaisin niin laittaa sen hoitoon, mutta välimatkat ja rahatilanne eivät anna mitenkään myöten.<br />
<br />
Minun roolini ovat hukassa. Minun vartaloni on hukassa. Olen kohta 3kk syönyt lapusta suoraan ja melkein kaikki ruuat puntarin kautta käyttäen, mutta paino ei ole tippunut grammaakaan. Pt kehoittaa tarkistamaan kilpirauhasen, mutta ei kukaan lääkäri määrää tarkempia kokeita kuitenkaan. Treenaaminen on ihanaa. Paikka jossa voin unohtaa itseni. Minä ja rauta. Polte ja kiristys. Lihaskipu. Hiki ja helpotus.<br />
<br />
Taaperolta kuoli kuukauden sisään isoukki ja ukki. Miehen mummolla todettiin alzheimer. Ruumiinavaustulokset vaivaavat mieltäni öisin. Maailmantuska painaa harteita. Hormonit ovat ihan sekaisin. Vuodan keskimäärin viikon välein. Ovulaatioaikaan melkein yhtä paljon kuin kuukautisten aikaa. Kohtu on kuin kivipallo. Peilistä katsoo joku muhjuinen naisenkaltainen joka on hukannut itsensä.<br />
<br />
Viime viikonloppuna olin niin onnellinen. Talo täynnä rakkaita ystäviä, viiniä, ruokaa, tanssimista tappiin asti, heräämisen jälkeen kyljen kääntäinen ja lisää unta, äänen puhumista käheäksi. Minä tarvitsen sitä lisää. Pienen vapauden jälkeen arkeenpaluu on tuntunut hirveältä<br />
<br />
Unohtelen päivämääriä, toivon että koulu potkisi minut pois ettei minun tarvitsisi miettiä koko asiaa. Kadehdin ihmisiä joilla on tukiverkko lähellä. Tämä symbioosivaihe on lyhyt, mutta minun pääkopalleni raskain ikinä. Kun hoidat toista, alkaa toinen tekemään tuhojaan, huutaa, riehuu ja nakkelee tavaroita, repii koiraa. Aina huutaa toinen.<br />
<br />
En minä halua olla tällainen äiti joka kirahtelee vähän väliä, pillahtaa itkuun lapsen lyödessä ja mieli siintää koko ajan jossain muussa, en edes aina tiedä missä.<br />
<br />
Töissä. Mutta mistä niitä muka saisi.<br />
<br />
Kesässä, auringossa.<br />
<br />
Ensi viikossa kun mummu ja pappa tulevat viikolla käymään.<br />
<br />
Ensi yössä kun lapset nukkuvat ja mies asettaa kenties lämpimän kätensä alavatsalleni ja puraisee olkapäästä, kello tikittää vaativasti. Pitäisi ehtiä nukkua, mutta tätäkin tarvitaan. Lapset önisevät, kohta vauva herää.<br />
<br />
Kaikki minun tekstini kuulostavat kamalan synkiltä, mutta valittaminen tekee tästä hippusen verran parempaa. Olohuoneesta korvanjuureen kantautuva kirkuminen ei särje korvia aivan niin paljon, oma peilikuva ei okseta aivan yhtä paljon, vauvan vaativa kätinä ja itku sinun juostessa äkkiä vessaan ja takaisin ei kiristä aivan yhtä paljon. Haluaisin mennä vessaan yksin, ovi kiinni, jäädä jopa lukemaan naistenlehden haastattelun, pestä hampaat. Mutta minä juoksen pois, nopeasti jonkun luo joka haluaa milloin mitäkin.<br />
<br />
Minä istun keittiön pöydän ääressä, minä istun sohvan nurkassa, minä seison pihalla vaunujen vieressä. Minä menen yhdeksältä sänkyyn teeskentelemään nukkuvaa jotta ehdin maata edes hetken miehen sylissä ennen kuin tämä jo nukahtaa. Minä nousen viiden jälkeen jotta ehdin suudella miestäni ilman että kukaan näkee tai keskeyttää. Minä istun yksin tässä olohuoneessa. Tässä suuressa talossa minä kierrän huoneita, kokkaan, pesen pyykkiä, pesen vessaa, täytän tiskikonetta ja mietin, että tätäkö se tulee aina olemaan.<br />
<br />
Asennevamma. Niin minulle eilen kerrottiin. Sitäkin, mutta ennenkaikkea minulla on tylsää ja yksinäistä. Puuduttavaa, turtaa, yksitoikkoista. Muutun eri ihmiseksi joka kerta kun lähden kotoa.<br />
<br />
Minä rakastan lapsiani yli kaiken, mutta minä en rakasta tätä kotona oloa. Uskon, että nauttisin uusista, taidoista, hymyistä ja kertomuksista paljon enemmän jos saisin olla jotain muutakin kuin tämä potkusäkki ja palvelija.<br />
<br />
Onneksi huomenna on jo perjantai. Ja mies tulee kotiin kuuden tunnin päästä.<br />
<br />Mirggahttp://www.blogger.com/profile/12738919028623846420noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-2852920505815959139.post-69583166329829062452015-05-20T04:39:00.003-07:002015-05-20T04:39:55.839-07:00Toukokuun 20."se on omasta päästä kiinni, ei lasten kanssa oleminen kotona ole niin vaikeaa".<br />
<br />
Näillä sanoilla minun vanhemmuuttani kohtaan hyökättiin tänään kun sosiaalisessa mediassa menin möläyttämään miten tylsää kotona on, lapset huutavat, puurot palaa pohjaan kun menee 2h heräämisestä ennen kuin pääset sen syömään ja miten naamalle sylkevä uhmis nostaa raivon pintaan.<br />
<br />
Tämän kommentin mulle sanoi 25- vuotias, vaikeasti masentunut mies. Kahden lapsen isä itsekkin. Minulle kyseinen kommentti oli isku vyön alle, katala, ilkeä, hyökkäävä ja halventava.<br />
<br />
Minä en ikinä, ikinä voisi sanoa kenellekkään väsymyksestä valittavalle moista. Enkä varsinkaan ole sitä sanonut hänelle, en koskaan ennen. Mutta tänään minä sanoin. Mm. sen miten sinulla on pokkaa moiseen.<br />
<br />
Se on ihan omasta vaatimustasosta kiinni, näin minä näen asian.<br />
<br />
Minä kuuntelen mielelläni neuvoja ja ohjeita. Kuuntelen mummoja, kokeeneempia, kanssaäitejä, jaan ja vertaan, kyselen neuvoja. Minä suoritan, kriiseilen, kipuilen, haikailen ja haaveilen. Mutta minä olen hyvä äiti, en täydellinen, en todellakaan, mutta omalla mittapuullanikin ihan kelpo.<br />
<br />
Mutta tässä kohtaa minulta meni hermot. Minä olen vuosia ollut hiljaa kun olen katsonut sormien läpi näiden lasten äidin raskausajan tupakoinnin, kuunnellut selityksiä ja valheita.<br />
<br />
Olen seurannut vierestä lasten huudatusta nukkumaanmenoaikaan, kauhistellut miten bileitä pidetään lasten nukkuessa seinän takana, olen vierestä seurannut miten kaksi vain peruskoulun käynyttä, sosiaalituen avulla elävää ihmistä koittaa kasvattaa lapsia einespitsoilla ja lukitsemalla uhmaikäisen pimeään vessaan rauhoittumaan. Enkä minä ole koskaan sanonut mitään, en ikinä vaikka olen vierestä katsonut miten kyseinen perhe ei kykene edes koiraa pitämään, missä vanhemmat pelaavat yöt ja tuhlaavat rahansa ties mihin. Olen surrut sitä miten mies ei saa apua masennukseensa ja miten äiti on juonitteleva kakara, mutta en ole sanonut.<br />
<br />
Tänään minä sanoin. Harmittelin. Ja poistin elämästäni.<br />
<br />
Minun vanhemmuuttani vastaan ei tarvitse hyökätä, varsinkin kun tiedän olevani varsin hyvä äiti. Tarpeeksi viisas hakeakseni apua ja sitä vastaanottamaan.<br />
<br />
Tässä oli ilmeisesti se kuuluisa kamelin selkä.<br />
<br />
Jos ei mitään itseltään vaadi niin vanhemmuus "ei tunnu missään" ja "meillä on kyllä helppoa".<br />
<br />
Onhan se. Kun vaatimustaso on nollassa ja päivän aktiviteetiksi riittää herääminen ja piirretyt. Töitä ei tarvitse hakea, laskuja ei tarvitse maksaa ja edes ruokaa ei tarvitse tehdä.<br />
<br />
Entä jos haluat olla paitsi hyvä äiti, myös luoda uraa, harrastaa, kirjoittaa, nauttia ystävien seurasta, olla hyvä puoliso, tehdä ruuat itse, pitää kodin järjestyksessä, kyetä maksamaan lainat, remontoida ja edelleen, olla hyvä äiti. En tiedä. Minulla ainakin on stressiä, huutavat lapset jotka eivät suostu pukemaan itse, syömään mitään mitä on tarjolla, eivät nukahda itsekseen ja mitä näitä nyt on. Minua väsyttää ja vituttaa, monta kertaa päivässä. Eikä kukaan sanonut, että tämä olisi helppoa, vain sen, että se helpottaa. Ja siihen minä uskon.<br />
<br />
<br />
Olkaa ihmiset armollisia toistenne suhteen.<br />
<br />
Älkääkä arvostelko, saatat osua arkaan paikkaan ja menettää samalla jotain, mikä ei ollut yhdenkään tyhmän kommentin väärti, ei varmasti ollut.Mirggahttp://www.blogger.com/profile/12738919028623846420noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2852920505815959139.post-77337893142719408432015-04-23T23:52:00.000-07:002015-04-23T23:52:33.267-07:00Huhtikuun 24.Vauva halusi nousta taas kello kuusi, joskin kaiken horteen keskeltä huomasin sen sammuneen kesken kilkatuksen ja ehdin nähdä sekavia unia ennen ylösraahautumista. On ihana, että lapset on aamulla hyvällä tuulella, mutta kun äiti ei ole. Pitää pinnistellä sellainen iloinen "huoooomenta kulta", "joo, mennään pissalle". Ja sen jälkeen huutaa vauva ja siten vuoro vaihtuu aina kun yrität hoitaa toista.<br />
<br />
Perjantaisin sitä laskee erityisen hanakasti tunteja siihen, että mies tulee kotiin (6h). Mä en ole aamuihminen, en niin mitenkään voi kuvitella olevani jaksava ja pirteä ennen kunnon aamupalaa ja kahvia, en ainakaan ennen kello kahdeksaa. Olen aina tykännyt valvoa myöhään (esim. puoleen yöhön) ja sitten herätä kahdeksan-yhdeksän aikoihin, mutta viime vuodet ovat pakottaneet täysin päinvastaiseen. En pidä siitä edelleenkään, vaikka harjoitusta tulee kokoajan.<br />
<br />
Kilpa-auto Lauri hoitaa taaperon viihdytyksen, joka kuittasi aamupalan puolikkaalla kanamunalla ja maitohuikalla.<br />
<br />
Tänään ei oikeasti huvita mikään. Mun ainoa henkireikäni tähän kotimaailmaan, eli siis treenaminen on poissuljettu tulehtuneiden jalkojen takia ja aamun aloitinkin linkuttamalla ja nappaamalla buranaa huiviin. Liikunta, ihana liikunta, mulla ei ole sanoja siihen mitä se ympäristö, maailma ja tekeminen mulle antaa. Mikä tunne se oli, kun palasit kotiin.<br />
<br />
Jokaisella kerralla ja toistolla mä kasaan itseäni pala palalta kasaan. Tuo navanseutu ilmoittaa välillä itsestään, ja vaikka siellä ei lääkärien mukaan tyrää ole, niin tuon ärvöttävän vatsalihaksen reuna on silti pirun kosketusarka ajoittain ja kiinnikkeiden poistokohta sykkii kun erehdyt kääntämään kylkeä liian nopeasti.<br />
<br />
Rahatilanne on kehno. Tai siis ainahan se on, mutta nyt tavallista huonompi. Siispä päädyin hakemaan viikonlopuksi siivouskeikkaa paskalla palkalla, mutta sössin ilmeisesti puhelinhaastattelun SIIVOUSKEIKOILLE (vain mä pystyn tähän ihan oikeesti). Eli kiristetään vyötä lisää ja siirrellään laskujen eräpäiviä hieman lisää. Vielä pari tiukkaa kuukautta, kyllä se sitten siitä. Toivotaan.<br />
<br />
<br />
Haluaisin lapsettoman viikonlopun. Siis sellaisen ettei mun tarvitse käydä paskalla ovi auki, että näen mitä viereisessä huoneessa tapahtuu. Sellaisen, jolloin seksiä ei tarvitse harrastaa aamulla peiton alla pikaisesti ennen kuin taapero kantaa kaikki lelunsa sänkyyn, tai niin, että molemmat eivät ole puolinukuksissa pilkkopimeässä vauvan ährätessä pinnasängyssä niin että ainakin äidin fiilikset on nolla. Tai sitten päiväuniaikaan olkkarin huonolla sohvalla olkansa yli jatkuvasti vilkuillen.<br />
<br />
Haluaisin myös syödä joskus jonkun toisen valmistamaa ruokaa ja mieluusti niin, että se on lämmintä. Haluaisin puhua miehelle muustakin kuin kakasta ja omasta vitutuksesta. (haluaisin myös tolkkua tähän hormonitoimintaan).<br />
<br />
Eilen meni muuten uudet silmälasit rikki. Juurikin sellaisen 7 minuuttisen pikasession aikana.<br />
<br />
Meidän neiti vähän vajaa 4kk muuten oppi eilen nauramaan ääneen. Kesken ilmakylpyilyn ja iltakutittelun olkkarin lattialta kajahti maailman suloisin kikatus jolle ei meinannut tulla loppua. Kääntymäänkin se mokoma oppi sen jälkeen, mutta alimmainen käsi aiheuttaa vielä raivoa.<br />
<br />
Mulla ei ole aikaa kirjoittaa. Haluaisin kyllä, mutta kaikki mun aika menee kaurapuuro-kakkavaippa-tiskikone-vihannesose-siivous-nukutus hommeliin ja olen erittäin tylsistynyt. Lapset on ihania, mutta tämä kotona kökkiminen vie multa viimeisetkin järjen rippeet. Olo on täysin syrjäytynyt. En ole nähnyt moneen viikkoon edes sitä lähintä ystävää muutaman kilsan päästä. Ketään muuta kuin mun äitiä ei tunnu kiinnostavan miten mulla/meillä menee. Ei, kiinnostaahan. Mun psykologia jolle käyn kerran viikossa oksentamassa kaiken päänsisäisen kuravellin. Olen parin viikon aikana pyytänyt kylään kaikkia tuntemiani ihmisiä, osaa jopa useamman kerran, mutta enää en kehtaa. En halua olla se säälittävä puklulta haiseva kitisijä joka anelee kahviseuraa ja puhuu kassaneidille aina liian kauan. Ottakoot muut yhteyttä kunhan elämiltään kerkeävät. Mä olen vannonut, että sitten kun mun kaverit joskus lisääntynyt niin mä käyn kahvilla, tarjoudun mukaan kauppaan tai iltalenkille, saatan tulla vain juttelemaan yhdeksi puoleksi tunniksi. Se saattaa helpottaa elämää kummasti, tuoda iloa ja jaksamista. Mä lasken vain tunteja miehen kotiinpaluuseen ja se tuntuu niin säälittävältä, eihän arki muutu miksikään, on vain joku jolle ojentaa toinen lapsista hetkeksi.<br />
<br />
Mulla olisi aiheita kirjoittaa: lasten luonteiden erilaisuudesta, arjesta, ilosta, valosta, pakkoajatuksista ja traumoista, intohimosta harrastukseen, ystävistä ja rakkaudesta, mutta kaikki jää vain luonnosten asteelle ja pian huomaan, että luonnoksia on iso kasa, mutta mitään en saa vietyä loppuun saakka.<br />
<br />
Erityisen kiitollinen olen tällä vaikealla kierroksella siitä, että vauva on helppo, niin paljon helpompi kuin veljensä jolle jouduin riipimään koko jaksamiseni ja temput koko ensimmäisen vuoden. Tämä neiti syö öisin harvoin, nukahtaa itsekseen lähes kaikille unille (paitsi kylässä), tykkää olla autossa, syö soseita kun konkari eikä ole oirehtinut näille parille maulle mitenkään ja viihtyy myös itsekseen lattialla/sitteriss jne. niin, että pääset vessaan, tekemään ruokaa ja viihdykkeeksi riittää äidin laulu ja hilluminen lähipiirissä ja ajoittain kujerrus ilman ihmeempiä temppuja. Unta riittää päivisin isoilla unilla 3-5h kerrallaan ja jos tyttö herää kesken unen niin ei yleensä edes itke ja hetken ihmeteltyään nukahtaa itse uudelleen. Täysin ennen kokematonta!<br />
<br />
Mutta tämä ei poista sitä tosiasiaa, että olen yksinäinen, tylsistynyt, mulla on liikaa ajatella sitcomeja katsoessa ja pyykkiä viikatessa ja haluan jotain enemmän.<br />
<br />
Kahvi, anna mulle voimaa viedä tämä päivä läpi hymyillen, vain hetkittäin taaperolla ärähdellen ja pidä mun näpit erossa keksipaketista. Iloitse siitä, että kun taapero puhuu huutamalla niin kuuletpahan kaiken tarkemmin ja tihutöitä se tekee vain uteliaisuuttaan. Ja kun vauva nukkuu tänäänkin poikkeuksellisesti niitä puolen tunnin unia niin se johtuu hampaista 99% varmuudella ja niillekkin unille sinun ei tarvitse sitä kantaa uneen.<br />
<br />
Nyt sitä kahvia, ei tästä muuten tule mitään!Mirggahttp://www.blogger.com/profile/12738919028623846420noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2852920505815959139.post-63244141874432497932015-04-15T08:44:00.001-07:002015-04-15T08:44:12.196-07:00Huhtikuun 15.Läski. Ruma. Sika. Oksettava. "en panis vaikka maksettais", "oink oink röhröh". "sulla on väärän värinen tukka, pisamat on rumia, miks sulla on noin paksut reidet". Kaikkea on vuosien varrella tullut kuultua. Osan kommenteista on oppinut unohtamaan, osan muistaa varmasti loppuelämänsä. Muutaman anteeksipyynnönkin olen vuosien päästä saanut kuulla, mutta tunne on jäänyt elämään pitkäksi aikaa. Enkö minä kelpaa? Miksi en ole tarpeeksi hyvä? Olisinko parempi ja hyväksyttävämpi jotenkin erilaisena ja miksi niin pitäisi olla?<br />
<br />
Kyllä minä kelpaan. Minä olen hyvä. Tärkeä. Haluttu ja rakastettu. Minä en ole yhtä kuin minua satuttaneiden miesten tai poikien kommentit. Vuosien varrella olen saanut oppia tälle kaikelle negatiiviselle jotain päinvastaista. Jotain voimauttavaa, energiaa antavaa ja säkenöivää.<br />
<br />
Persoonallinen, muodokas, ihana, seksikäs, kaunis, haluttu, hauska ja valloittava. Sanoa mua jumalattareksi beibi, koska sitä minä todella olen.<br />
<br />
Olen pitkään jo sanonut, että oli nainen minkä kokoinen tahansa niin kaunista on se, jos nainen osaa kantaa itsensä ylpeänä. Se mitä sinä tunnet sisälläsi saa ja pitää ehdottomasti näkyä ulospäin. Piilottelu ja häpeä näkyvät aivan yhtä kauas kuin itsevarmuus ja oman itsensä kunnioittaminen. Miksi valita heikkous kun voi valita voiman ja vahvuuden?<br />
<br />
Minua surettaa, miten paljon on olemassa keski-ikäisiä naisia, joita kukaan ei koskaan ole sanonut kauniiksi. Ettei heillä koskaan ole ollut tunnetta, että sinä olet jumalaisen ihana ja himottava juuri tuollaisena. Ettei kukaan koskaan ole nostanut sinua jalustalle oman itsesi vuoksi, oli kokosi sitten mitä tahansa.<br />
<br />
Minä olen löytänyt oman tyylini, itsevarmuuteni, arvoni ja tapani olla vaikean kautta. Kaikkien tie ei ehkä ole yhtä kivinen, mutta rohkenen väittää että todella monen naisen kohdalla tie ei ole ollut ruusun terälehdillä katettu. Naiset ovat vapaata riistaa.<br />
<br />
"Kommenttiboksi on auki, antakaa paukkua. Mitä kaikkea minun kehittyvä naisentuntoni ja itsevarmuuteni on valmis kuulemaan, kerro se, määrittele minut, loukkaa minua ja anna minulle jotain miksi voin itseni mieltää!". Ei. Sen ei tarvitse olla niin.<br />
<br />
Aina ylipainoinen. Niin ei tarvitse olla, mutta jos sen tien valitsisin niin se olisi minun päätökseni ja tässä vaiheessa ja tällä kokemuksella kokisin silloin olevani täysin tyytyväinen itseeni. En kuitenkaan ole sitä. En vielä. Minun sisäinen kokemukseni itsestäni ei vielä vastaa sitä ulkoista kuvaa minkä peilistä näen, jotain uupuu viel. Kilojen, jotka tulen laihduttamaan, niin niidenkään jälkeen en ole "ihannepainoinen, pieni ja siro", "naisellinen keijukainen". Niiden jälkeen minä olen edelleen iso, rehevä, äärimmäisen naisellinen, äärimmäisen kaunis omaan silmääni ja itsevarmempi kuin kenties koskaan.". Oikea nainen. Nytkin itsevarma, mutta sitten vielä kenties tyytyväisempi nainen.<br />
<br />
Kaikki ovat oikeita naisia, mutta sitä ei saisi kenenkään naisen kohdalla määritellä kukaan muu kuin nainen itse.<br />
<br />
Mikä on oikean naisen paino, markkina-arvo tai sovelias ulkonäkö? Tatuoitu nainen on kuvottava. Laiha nainen näyttää lapselta. Ylipainoinen nainen on likainen, itsestään huolta pitämätön sika. Lyhythiuksiset naiset on lesboja ja silikonit ottanut nainen on huora, tyrkky ja pinnallinen. Sitten olisin tyytyväinen jos olisin 20 kiloa laihempi, sitten olisin onnellinen ja kaikki pitäisivät minusta. Väärin. Eivät ne pidä kuitenkaan, aina löytyy joku joka ei sinusta pidä, oli ulkonäkösi ja painoindeksisi sitten mikä tahansa.<br />
<br />
"liian lihaksikas", "miten sä olet noin laihtunut" "älä enää", "ethän sit taas ala laihduttamaan", "mitä sitten syöt jos et sitä ja tätä". "hyii VITTU"<br />
<br />
"Läskiperse".<br />
<br />
"Mennäänx paneen? "jos mä nuolen sua tuolla kioskin takana"?<br />
<br />
Otteita naisen elämästä. Kokija tuntematon. (krrhhm).<br />
<br />
Mä koen suunnatonta raivoa naisten esineellistämisen keskellä. Mikä, MIKÄ piru saa jotkut miehet kuvittelemaan, että kukaan nainen kaipaa heidän neuvojaa tai kommenttejaan tämän ulkonäköön littyen.<br />
<br />
Tässä tullaan taas siihen kohteliaisuuteen ja siihen, mikä on korrektia ja mikä ei. Huonot käytöstavat ovat kuvottavia. Jos aikuinen ihminen ei osaa pitää mielipiteitään ominaan niin kenties kotikasvatus on mennyt pahasti pieleen. Kapeakatseiset ihmiset oksettavat minua. Minulla on oikeus tuntea niin. Yleensä pidän suuni kiinni.<br />
<br />
Saan kylmiä väreitä pelimiehistä, mielistelijöistä ja lääppijöistä. Ei siinä, janoan kehuja, suorastaan rakastan niitä, mutta ilmaisutapa ja keneltä kehu tulee on avainasemassa.<br />
<br />
Naisten halu on tabu. Ujo nainen on frigidi, paljastavasti pukeutuva on huora, mutta yhtä kaikkea miehellä on oikeus puuttua naisen ulkonäköön?<br />
<br />
Madonna ja huora. Mikä on äidin ja naisen rooli.<br />
<br />
Mä olen tuntenut avuttomuutta ja raivoa teininä kun ajattelemattomat pojannulikat ovat koittaneet polkea mun kehittyvää itsetuntoani maahan. Mä olen joutunut häpeämään sitä mitä minä olen silloin ollut, sitä tyttöä ja naista joksi olin vasta muovautumassa on sanallisesti haavoitettu. Edelleen lasken nykyisen itsetuntoni pelastajaksi ihanat ystävät, niin mies kuin naispuoliset jotka ovat vahvistaneet sitä, mikä olisi voinut muuten mennä murskaksi. Miellyttämisenhalu on edelleen olemassa ja siitä opettelen pois. Koen kylmää raivoa jos minut kokoni puolesta sivuutetaan kuin pilaantunut omena, jätetään huomiotta, ei oteta keskusteluun mukaan. Sen sijaan rehti kädenpuristus, äly ja kohteliaisuus kiinnittää huomion. Ei kukaan halua olla näkymätön.<br />
<br />
Yhtä lailla olen kokenut hämmentynyttä epäuskoa miehen tarttuessa rintoihini baarissa tai seuratessaan minua painostavasti, uskomatta etten halua seuraa. Enkö ole turvassa, enkö voi luottaa ympäristööni? Onko pukeutumiseni jollain lailla haaste miehille?<br />
<br />
Ja olen saanut imartelevaa huomiota. Kunnioitusta, rajojen kuuntelmista, kohteliasuutta. Huomioimista ja hellyyttä. Herrasmiehet ovat seksikkäitä.<br />
<br />
Naisen vapaus on valita vaatteensa, seksikumppaninsa, painonsa. Naisen oikeus on olla tyytyväinen painoonsa, oli se mitä tahansa. Jos et ole tyytyväinen, muuta se. Hanki tietoa ja apua jos se ei onnistu yksin. Tyytyä ei tarvitse jos muutosta kaipaat.<br />
<br />
Joku minua paljon viisaampi on sanonu, ettei minun tarvitse olla pornoteollisuuden tai yleisen kauneusihanteen mukainen nainen ollakseni oikea nainen. Haluttava, halukas, älykäs, vahva, itsenäinen, itsestään huolta pitävä, haastava, persoonallinen, äänekäs, lihaksikas. Ihan mitä minä vain olen ja halun olla. Joidenkin silmään vastenmielinen, joidenkin silmään vastustamaton. Siihen kuka kuuluu mihinkin kategoriaan, siihen minä en voi vaikuttaa. Minä olen minä. Tässä ja nyt. Tällaisena. <br />
<br />
Tässä palataan taas äitiyden vaikeuteen. Miten opettaa tyttärelleni miten arvokas hän on, oli hänen kehittyvä ulkonäkönsä vuosien päästä sitten hoikan siro tai naisellisen pehmeä ja pyöreä. Miten opettaa, että se mitä sinä kenties kuulet ihmisten suusta ei tule määrittelemään sitä millainen nainen sinä olet. Vain sinä määrittelet sen. Sinä olet arvokas juuri sellaisena kuin sinä olet. Miten antaa vahvan itsetunnon malli herkälle ihmiselle? En soisi hänelle näin karikkoista tietä oman naiseutensa löytämiseen, mutta loppupeleissä, minä voin vaikuttaa vain niin pieneen osaan.<br />
<br />
Ylipainoinen, oikea nainen, joka ei malta odottaa, että muutaman kilon päästä mahtuu taas sopimattoman mittaisiin hameisiinsa ja korkkareihinsa ja joka ei malta odottaa, että saa maalata kasvonsa kohtaamaan yön pimeyden ja valloittaa sen ihanien naisten kanssa.<br />
<br />
Mä olen ymmärtänyt vuosien varrella, ettei mun tarvitse näyttää kauniilta ketään varten. Sen vuoksi mua näkee meikattuna erittäin harvoin, mutta silloinkin teen sen vain itseni vuoksi, koska tuntui siltä. Joskus se antaa suojan, kohottaa itsetuntoa tai vain piristää. Yleensä sitä ei tarvita. Mä en mene salille näyttämään hyvältä. Näytän punaiselta, märältä rätiltä. Sekin on valinta. Se on minua. Siltikin mulla on hyvä ja itsevarma olla.<br />
<br />
Mutta minä myös rakastan vaatteita, kosmetiikkaa, kauniita alusvaatteita, mekkoja, laittautumista. Sekin on okei. Ei kenenkään muun vuoksi, vain oman itseni.<br />
<br />
Kenties minusta on tullut kopea, ylpeä, kova, vittumainen ja luulen itsestäni liikoja. Tiedän vahvuuteni ja heikkouteni, en tarvitse toisten mielipidettä. Jos itsevarmuus on liikojen luulemista niin silloin vastapuolella täytyy olla täysi imbesilli. Minulla on oikeus olla itsevarma ja hänellä on oikeus olla törkeä ja tyhmä. Voi voi.<br />
<br />
Kaikki naiset ovat oikeita naisia. Se on tunne sinun sisälläsi. Kaikki naiset ovat kauniita. Naisen keho on kaunis, kiehtova, kiihottava ja ihana (okei nyt musta saa tosi kivan kuvan!), joten älkää hävetkö sitä. Itsestään täytyy pitää huolta, helliä ja arvostaa. Niin mieltä kuin kroppaakin. Älkää antako toisten lannistaa sitä tunnetta. Vastaan on okei sanoa. On okei myös laittaa stoppi sopimattomalle koskettelulle.<br />
<br />
Joko saa kaivaa bikinit esiin?Mirggahttp://www.blogger.com/profile/12738919028623846420noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2852920505815959139.post-59008176255634409082015-03-08T12:22:00.000-07:002015-03-08T12:22:11.413-07:00Maaliskuun 8.Hyvää naistenpäivää täältä hormonihuurujen keskeltä!<br />
<br />
Tekisi mieli kirjoittaa oodi naisille. Koska olen pessimismiin taipuvainen ihminen saattaisin kirjoittaa kipakan vastalauseen naisten palkkauksesta, äitiyslomista, tytöttelystä, lapsiavioliitoista, tyttöjen ympärileikkauksesta ja muusta karvat pystyyn nostattavasta (tai naisten karvoista tai karvattomuudestakin toki riittäisi kirjoitettavaa myös). Mutta koska en usko naisten nousun barrikadeille tuovan vapautta tai saavuttavan maailmavaltiutta pelkästään rintaliivejä polttamalla, antamalla karvojen kasvaa ja vihaamalla miehiä niin käännän kelkkaani sen verran että totean naisena olemisen olevan aika ihanaa tässä ajassa ja paikassa, onhan muutos joka tapauksessa jatkuvaa.<br />
<br />
Naiseus on ihana asia.<br />
<br />
Naiskysymys on vaivannut päätäni siitä saakka kun tiesin odottavani tyttöä (ja toki ennen sitäkin); mitä minä haluan naisena olemisesta tyttärelleni opettaa, miten kitkeä huonommuuden tunteen siemenet pois, miten kannustaa, ylistää ja opastaa tätä niin että hänestä kasvaa tiedostava, älykäs, oman arvonsa tunteva, itsevarma ja upea nainen jonka ei tarvitsisi elää maailmassa jossa yksinkulkeva nainen joutuu väistämään humalaista mieslaumaa pelon takia, puolustamaan työtä hakiessaa oikeuttaan äitiyslomaan ja vastaamaan uteluihin mahdollisesta lapsimäärästä ja mitä näitä nyt on. Miten opettaa hänelle, että sinä olet arvokas ja riittävä juuri tuollaisena ja miten olla siirtämättä ennen kaikkea omia epävarmuuksia ja kipukohtia eteenpäin.<br />
<br />
Miten opettaa tyttölapselle se, ettei sinun tarvitse olla sitä mitä media, pornoteollisuus ja yhteiskunta vaativat vaan sinulla on oikeus luoda oma todellisuutesi omien halujesi ja tarpeidesi mukaan.<br />
Silikonitissit, olematon rasvaprosentti, tekotukka ja tekohampaat. Anna mennä vain ja toteuta itseäsi, mutta vain oman itsesi takia, ei kenenkään muun.<br />
<br />
Haluan ylistää sitä miten ihana on olla nainen. Naisellinen nainen jolla on mahdollisuus toteuttaa itseään niin kuin haluan. Minulla on mahdollisuus ilmaista omat tunteeni, haluni, tarpeeni, harrastaa sitä mitä haluan, pukeutua juuri niin kuin haluan ja tavoitella niitä työpaikkoja joita haluan. Ja miksi ei olisi?<br />
<br />
Ennen kaikkea on ihana olla parisuhteessa jossa minua kuullaan ja minun annetaan toteuttaa itseäni (toki pienen kitinän kanssa ajoittain). Minä en halveksu "naisten töitä" enkä toisaalta halua erotella töitä, kotihommia sun muita toisistaan missään muodossa. Jokainen tehköön asiat omien taitojensa ja kiinnostuksen kohteidensa mukaan. Sanotaan, että e-pilleri vapautti naiset. No, kovaan ääneen olen jo vuosia niitä kieltäytynyt syömästä ja lisäksi olen päättänyt tehdä lapseni nuorella iällä opinnoistani ja muiden pään pyörittelystä huolimatta. Olkoon sekin minun vapauteni. Valitsen olla sekoittamatta omaa päätäni ylimääräisillä hormoneilla.<br />
<br />
Olen saanut kasvaa perheessä jossa ei eroteltu tyttöjä ja poikia eikä heidän toiveitaan, harrastuksiaan tai mielipiteitä sukupuolen perusteella. Minua on aina kuultu ja olen saanut olla isin tyttö, tuntea itseni arvostetuksi ja ennen kaikkea minun ei ole tarvinnut kuunnella negatiivisia kommentteja ulkonäkööni, käytökseeni tai luonteeseeni liittyen omalta isältäni. Olen saanut kasvaa sellaiseksi naiseksi kun olen halunnut. Minua on kuunneltu, ohjattu, opastettu ja rohkaistu. Minulle on ostettu mopot, kuljetettu metsissä, sählypeleissä ja annettu pitää mekkoja, juuri niin kuin olen itse halunnut. Isän rooli tytön elämässä on uskomattoman suuri. Hienon mallin kotoa saaneena en koskaan ole parisuhteissanikaan halunnut tyytyä kehenkään keskinkertaiseen.<br />
<br />
Toivon, ettei tyttäreni tarvitsisi koskaan kuulla negatiivista huutelua ja kommentointia ulkonäköönsä liittyen, ne voivat jättää arvaamattomia haavoja ja epävarmuuden paikkoja vuosikymmeniksi. Ne nimitykset ja haukut muistaa valitettavasti lopun ikäänsä.<br />
<br />
Joskus huutelijat kasvavat aikuisiksi ja sinne näiden kloppien siirryttyä olen saanut kuulla jopa anteeksipyyntöjä; kunnioitan sitä. Mutta valitettavasti olen saanut huomata, että niitä huutelijoita ja piiristä ulos sulkijoita on myös aikuisten joukossa. Kovin surullista. Ja ennen kaikkea töykeää.<br />
Itse koen erittäin tärkeäksi saada kaikille seurassani oleville ihmisille hyvän mielen, haluan toivottaa kaikki tervetulleeksi luokseni enkä missään nimessä halua että kukaan tuntee olonsa epämukavaksi, epävarmaksi tai ulkopuoliseksi minun käytökseni vuoksi. Surullista, miten jotkut tieten tahtoen tekevät tätä vielä keski-iän kynnyksellä. Itse kenties sorrun jopa liialliseen flirttailuun, mutta kun se on niin ihanan piristävää!<br />
<br />
Surullista on myös miten jotkut aikuiset ihmiset tuntuvat ajattelevan ettei ylipainoinen nainen voi olla kaunis tai haluttava, saati itsevarma! Joidenkin kohdalla se tuntuu oikein olevan bensaa liekkeihin kun joku "läski" ei piilota itseään, ei hissutte, ei suostu katomaan silmistä varjoihin ja näkymättömiin ja kehtaa vielä tuoda itseään tykö.<br />
<br />
Minä ymmärrän toki, ettei kaikki ihmiset miellytä kaikkien silmää, onhan minulla itsellänikin tietty mieltymys mihin silmäni aina palaavat, oli kyse sitten miehistä tai naisista, avainasia kuitenkin on, etten tuo sitä julki yökkäyksin, huuteluin ja tuomalla kaikkien tietoisuuteen, ettei tuo "lihava lehmä" ole minun tyyliäni, hyi hitto. Säälittävän surkea on sellaisen miehen luonne, joka ei osaa reaktioitaan hillitä, saati kykene arvostamaan naiskauneutta sen kaikissa eri muodoissa.<br />
<br />
Siinä vaiheessa kun huomasin, että minä voin muokata vartaloni kuvastamaan omaa arvomaailmaani ja ihannettani ja lakkasin laihduttamasta, juoksemasta ja kituuttamasta minulle avautui ihana maailma jossa minä määräsin minkä kokoinen minä halusin olla ja minä määräsin mitä vartalollani haluan tehdä. Miellyttäminen loppui ja tilalle tuli itsensä haastaminen ja rakastaminen ihan uudella tavalla. Vaikeaa oli menettää sen hallinta raskauden aikana. Jälleen +20 kilon, venymisten, arpien ja liikkumattomuuden läpikäynyt kroppa hakee edelleen mielessäni omaa paikkaansa ja paluu vaivojen poistamiseksi on käynnissä, minun oman itseni vuoksi.<br />
<br />
En ikinä halua, että tyttäreni tarvitsisi tuntea itseään huonommaksi, ei-halutummaksi tai rumemmaksi kun joku toinen sen perusteella, paljonko hän mahdollisesti painaa tai jonkin muun ulkoisen seikan vuoksi. Itse olen saanut kuulla haukkuja niin nenästäni, luonnollisesti kuparin värisistä hiuksistani, painostani ja milloin mistäkin enkä minä unohda, vaikka olenkin itseni oppinut hyväksymään.<br />
<br />
Minulla on ollut suuri onni kasvaa täysin erilaisten tyttöjen ja nykyään naisten, keskellä. Jokainen on aivan upea, ihana, erilainen nainen joita rakastan syvästi. Jokaisella tytöllä pitäisi olla ympärillään kirjo kaikennäköisiä ja kokoisia naisia, nimenomaan sellaisia jotka kantavat itsensä kauniisti ja ylväästi ja jotka säteilevät ympärilleen hyvää, vahvaa energiaa.<br />
<br />
Olen aina tuntenut parisuhteissani itseni jumalattareksi. Myös sinkkuaikoina ei ole tarvinnut jäädä yksin seuraa niin halutessani. Miehiä on ollut erilaisia, tuttuja ja tuntemattomampia, vanhempiakin, omanikäisiä, urheilijoita ja nörttipoikia (ei niitä nyt ihan mahdottomasti oikeasti ole!) ja se vaihe oli kenties teininä kolhuja saaneelle naiselle jollain lailla hyväksi, vaikka en sellaiseen elämään enää haluaisikaan palata.<br />
<br />
Naisten ei tarvitse muuttua mieheksi tullakseen kuulluksi. Ennen kaikkea minä haluan ylistää naiseutta, naisten voimaa, kauneutta ja kykyä saavuttaa unelmiaan. Olkoon jokainen nainen oman elämänsä Peppi Pitkätossu, Tuhkimo ja Maija Poppanen.<br />
<br />
Huomenna vedän päälleni salivaatteet ja käyn vähän haistelemassa miltä se salimaailma tuntuukaan, kotona sitte vedän tukan nutturalle ja laitan villasukat ja pieruverkkarit jalkaan, viikonloppuna kenties huulipunaa ja minihameen, ihan juuri oman tunnelmani mukaan.<br />
<br />
Kunpa osaisin edes osan oivalluksistani siirtää tyttärelleni ja totta kai myös pojalleni, jotta hänestä kasvaisi naisia (ja kaikkia ihmisiä) kunnioittava ja arvostava, kohtelias mies.<br />
<br />
Hyvää naistenpäivää vielä kaikille!<br />
<br />Mirggahttp://www.blogger.com/profile/12738919028623846420noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2852920505815959139.post-14781449541364379252015-03-01T11:22:00.002-08:002015-03-01T11:22:31.914-08:00Maaliskuun 1.Neiti Näpsä sai eilen nimen ja huomenna tyttö täyttää jo 2kk. On ollut raskasta, siis synnytyksen jälkeen muutenkin, mutta erityisesti nyt viime päivät. On hormonit sekaisin, stressiä, uusia muuttujia, unettomuutta ja unen rajamailla harhailua, paniikkia.<br />
<br />
Jotenkin epäusko siitä, että tässä me ollaan kaikki ja vieläpä ehjinä on vielä päällä. En sisäistä, että raskaus on nyt ohi. Pelot on jääneet päälle. Kahden viikon tauko psykologin käynneissä tuntuu päässä, ihan valtavan paljon.<br />
<br />
Musta on ollut vaikea kiintyä, vaikeampi kuin taaperon kohdalla. Rakastan tyttöä valtavasti tottakai, huolehdin, hysterisoin, kujerran, hoidan ja teen parhaani. Silti tuntuu, etten ihan vielä ole tavoittanut sitä jotain, en tiedä mitä. Sitä on vaikea myöntää, hävettääkin. Äitiyden taakka painaa raskaana mun harteita.<br />
<br />
Mua väsyttää tolkuttomasti, ihan hävettää sanoa näin kun tyttö nukkuu hienosti kolmen, joskus jopa neljän tunnin pätkiä. Mutta mua väsyttää silti. Kun tyttö ähisee sängyssään, minä tarkkailen. Kun se nukkuu hiljempaa, minä kyttään taas. Mua pelottaa öisin mennä katsomaan sitä, entä jos se ei hengitä. Entä jos se kuolee mun syliin. Pahinta on vauvan kylmät sormet ja hämärä yövalo joka saa ihon värin muuttumaan. Mä pelkään sitä pahinta joka yö ja se on raastavaa.<br />
<br />
Lisäksi on arki, kaikki muu minkä läpi pitää selvitä. On kauppareissut, miehen työt, harkat ja taaperon isäpäivät, on ruualaitot, pyykkivuoret, elukat ja ihmissuhteet, muutkin kuin parisuhde (joka on niin ihana, että kipeää tekee, mutta kun sekin on oman itsen lisäksi siellä kaiken häntäpäässä, sit kun on aikaa ja jaksamista).<br />
<br />
Taaperon kanssa on ihan erilaista, me kommunikoidaan, se nukkuu hyvin, se ei enää tunnu siltä, että se hajoaisi mun käsiin. Mä osaan taaperon kohdalla jo luottaa, omalla säikyllä tavallani. Mä koen itseni paremmaksi äidiksi taaperon kohdalla. En ole niin avuton ja peloissani. Saman pelon ja hämmennyksen ja avuttomuuden muistan taaperon vauva-ajalta ja ekan vuoden jälkeen se muistaakseni helpotti. En minä silloinkaan uskaltanut mennä katsomaan pinnasänkyyn.<br />
<br />
Toipuminen henkisesti hirveästä raskaudesta vaatisi unta, unta, unta ja lepoa, mutta vähässä ovat ne hetket ja yleensä niitä aletaan järjestää sitten kun olo on taas ihan kamala. Ja sitä se on ollut nyt muutamat yöt. Viime viikko oli vaikea, vaikeampi kuin viikkokausiin. Alkuviikosta iski norovirus (12h tavaraa molemmista päistä) ja kuume, sen jälkeen olin niin sippi, etten enää saanut unta ja tytön herätessä syömään jäin valvomaan joka kerta pitkäksi aikaa. Olo oli kuin seinähullulla loppuviikosta, olo epätodellinen ja unen ja valveen rajamailla onnistuin säikäyttämään itseni pahasti ja kotidiagnosoin itselleni jo mm. skitsofrenian. Raskausajan suosikkipelko oli psykoosi, nyt sitten tuo. Voisi jo helpottaa, kiitos! Sen jälkeen olen tarkkaillut, kytännyt, ahdistunut ja saanut sitten paniikkikohtauksia; hereillä hyvin lieviä, unen rajamailla pakokauhuisia ja sitten pitkästä aikaa, myös unissani. Aivan kamala olo ollut, sätky, herkkä, levoton ja pelokas.<br />
<br />
Miten ihana olisikaan kun voisi mennä sänkyyn, saisi unen päästä kiinni ja nukkuisi hyviä unia nähden levollisesti aamuun saakka, heräten virkeänä. Miltä tuntuisi kun ei tarvitsisi pelätä, pohtia omaa järkeään, kamppailla paniikkikohtauksen kanssa milloin minkäkin mitättömän rasahduksen, ajatuksen tai tuntemuksen takia. Olen niin vihainen tälle ololle kun se sai taas vallan. Unettomuus ja ensimmäiset kuukautiset synnytyksen jälkeen lienevät syynä tähän oloon pitkälti, mutta kadehdin niitä ihmisiä joilla ei ole hajuakaan tästä olosta. Miten kepeää, huoletonta ja ihanaa elämä olisi ilman tätä kamalaa kuormaa ja kuraa mitä paniikkihäiriö, masennus ja traumat tuovat nuoren ihmisen elämään. Näiden päälle vielä nämä kun yölliset kotidiagnoosit ja niiden pelko nii huh.<br />
<br />
Paniikkikohtauksia ruuhkabussissa saava alkaa vältellä busseja jne. Paniikkikohtauksia lähes pelkästään omassa sängyssä saava ihminen alkaa jo alkuillasta pelätä nukkumaanmenon läheisyyttä, sitä kun väsyttää, mutta tietää ettei uni tule, yleensä vain kamalat ajatukset, hätä ja paniikkikohtaus eri asteisena. Omasta sängystä tulee kamala peikko, valvomisesta myrkkyä ja kierre on valmis. En ole vielä keksinyt miten saan nukkumaanmenosta, nukahtamisesta ja kaikesta siihen liittyvästä miellyttävää ja kepeää.<br />
<br />
Pidä itsestäsi huolta- neuvo jota en muista noudattaa. Hoidan selkää ja niskaa sitten kun pää jo kipunoi, apua pyydän sitten kun jo ahdistaa paljon. Joustan, pinnistän, valvon, syön mitä sattuu, unohdan itseni muuten kuin jatkuvan itsetarkkailun osalta, en liiku, valvon ja lietson sitä pahaa oloa. Tiedän mitä mun hyvinvointini eteen tarvitsee tehdä, mutta silti en pääse siihen lähimainkaan.<br />
<br />
Miten revetä kymmeneen eri suuntaan ja olla rikkomatta itseäni enempää siinä samalla?<br />
<br />
Mulla on niin ikävä sitä parin vuoden takaista itseäni. Saati sitä kymmenen vuoden takaista, mutta ei nyt lähdeta tavoittelemaan liian suuria! Siihen verrattuna olen ihan kehäraakki.Mirggahttp://www.blogger.com/profile/12738919028623846420noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2852920505815959139.post-21862788322607968852015-02-25T13:17:00.000-08:002015-02-25T13:17:05.133-08:00helmikuun 25.<u><i>Äidin 25-vuotisneuvola</i></u><div>
<i><br /></i></div>
<div>
<div>
<i>"Kaksivitonen nuori nainen. Sanoo tuntevansa itsenä ikivanhaksi. Kuolemanpelkoinen. Istuu tuolin laidalla vähän säikkynä.</i></div>
<div>
<i><br /></i></div>
<div>
<i>3:n lapsen kantaminen jättänyt vatsalihakset pysyvästi erilleen, mahaan liikaa nahkaa. Hiusraja harventunut jälleen väliaikaisesti. Puree kynsiä. Suositellaan keskivartaloa vahvistavia liikkeitä sekä kampaajakäyntiä.</i></div>
<div>
<i><br /></i></div>
<div>
<i>Puhuu paljon, sekoilee sanoissaan ja nauraa kovaan ääneen. Selvästi iloinen kohdatessaan aikuiskontaktin. Kenties hieman liian innokas.</i></div>
<div>
<i><br /></i></div>
<div>
<i>Kertoo kipeästä selästään, niskoistaan, huimauksestaan ja purentaongelmistaan. Päätäkin särkee usein, ja iskiasta. Suositellaan kehonhuoltoa. Aikoo sitten joskus paneutua asiaan.</i></div>
<div>
<i><br /></i></div>
<div>
<i>Kärsii paniikkihäiriöstä ja traumoista. Lapsuudessa kovia kipukohtia. Pelkää epäonnistuvansa äitinä ja pilaavan lapsensa. </i></div>
<div>
<i><br /></i></div>
<div>
<i>Kokee suuria onnentunteita, mutta purskahtelee itkuun milloin mistäkin. Hieman hukassa omassa elämässään. Miettii voiko väsymykseen seota ja saako lapselle huutaa. Saa ammattiapua.</i></div>
<div>
<i><br /></i></div>
<div>
<i>Opinnot kesken mikä viittaa kenties laiskuuteen ja saamattomuuteen.</i></div>
<div>
<i><br /></i></div>
<div>
<i>Hiukset nutturalla, iho kelmeä ja vaatteet puklusssa, ylipainoa. Mahdollisesti menettänyt kiinnostuksensa itsestään huolehtimiseen. Ruokaympyrä kenties unohtunut. Syö tylsyyteen ja tunteisiin. Ei löydä aikaa liikkua, ottaa mieluummin päikkäreitä.</i></div>
<div>
<i><br /></i></div>
<div>
<i>Väittää olevansa sinut itsensä kanssa, mutta kadehtii lapsettomien ystäviensä vartaloa ajoittain ja suunnittelee jatkuvasti aloittavansa dieetin ja ryhdistäytyvänsä. On varannut ajan personal traineriltä. Pohtii vieläkö mies himoitsee kulahtanutta puolisoaan. </i></div>
<div>
<i><br /></i></div>
<div>
<i>Ikäkriisissään laskee silmänympäryksen ryppyjä ja puristelee toistuvasti omia reisiään ja pohtii saako koskaan oman vartalonsa hallintaa takaisin. Ei osaa antaa armoa itselleen.</i></div>
<div>
<i><br /></i></div>
<div>
<i>Kärsii unettomuudesta ja todennäköisesti stressaa itsensä ennenaikaiseen hautaan ylisuorittamisella, perfektionismillä ja liialla ajattelulla. Vaikeuksia antaa asioiden olla. Toisaalta unohtelee koko ajan asioita joten mietittävää ei kerry liikaa.</i></div>
<div>
<br /></div>
<div>
<i>Kokee olonsa monesti ulkopuoliseksi joukossa ja ajattelee muiden olevan "kanoja ja lampaita". Jonkinasteinen hahmottamishäiriö kyseessä sopeutumisvaikeuksien lisäksi. Puheessa vilisee muutenkin paljon eläimiä; "vuotaa kuin pistetty sika, en tiedä olenko lintu vai kala ja taapero on ihan apina". Kertoo silti väsyneensä talon omiin eläimiin. </i></div>
<div>
<i><br /></i></div>
<div>
<i> Kielenkäyttö monipuolista ja vuolasta. Kenties liiankin avoin henkilö. Tuntee voimakkaasti kaikki tunteet. Taipuvainen melankoliaan ja ahdistukseen. Kertoo kaamoksen ja kuun asentojen vaikuttavan oloonsa. Jonkinasteinen puunhalaaja.</i></div>
<div>
<i><br /></i></div>
<div>
<i>Kykeneväinen oppimaan uutta ja multitaskaamaan. Vauvan syöttäminen ja kirkuvan uhmiksen kanssa kamppailu sujuu kuin vettä vain. Myös ruualaitto ja lasten viihdyttäminen yhtä aikaa onnistuvat kohtalaisesti. Tekee aina ruuat itse, paitsi jos mummu tekee. </i></div>
<div>
<i><br /></i></div>
<div>
<i>On oppinut hoitamaan niin ärhäkän vaippaihottuman kuin peräpukamatkin, hoitamaan verestävät rinnat ehjiksi ja lämmittämään maidon niin nopeasti ettei taapero ehdi yöllä herätä toimitukseen.</i></div>
<div>
<i><br /></i></div>
<div>
<i>Osaa ulkoa melkoisen määrän lastenlauluja ja laulaa niitä myös yksinollessaan. Onneksi on jo ammattiavun piirissä.</i></div>
<div>
<i><br /></i></div>
<div>
<i>On oppinut luopumaan yksityisyydestään esim. vessareissulla sekä keksimään mitä moninaisempia vastauksia taaperon kysymyksiin.</i></div>
<div>
<i><br /></i></div>
<div>
<i>Ei kuulema löydä aikaa parisuhteelle ja jos löytäisikin niin mies kuulema on jo unessa tai joku lapsista hereillä. Toivoo tilanteeseen muutosta esim. kylpyläviikonlopun muodossa.</i></div>
<div>
<i><br /></i></div>
<div>
<i>Pessimistinen luonne jota on vaikea miellyttää. Väsyneenä ja nälkäisenä kimmastuu ja tiuskii perheelleen. Ei kestä alkoholia hyvin ja väittää lopettaneensa sen käytön tyystin, mutta suunnittelee jatkuvasti lähtevänsä tanssimaan "niinkuin ennen vanhaan". Moista ei suositella missään nimessä, kunto voi pettää jo aikaisessa vaiheessa iltaa.</i></div>
<div>
<i><br /></i></div>
<div>
<i>Säikähtää välillä omaa nauruaan, koska väittää sen olevan niin harvinainen tapahtuma. Kertoo selviävänsä päivistä kofeiinin ja sokerin voimalla sekä laskemalla tunteja miehen kotiintuloon. Selvästi taipuvainen läheisriippuvuuteen sekä nautintoaineiden väärinkäyttöön.</i></div>
<div>
<i><br /></i></div>
<div>
<i>Kontrollikäynti puolen vuoden päähän jolloin tarkistetaan henkinen kunto ja keskustellaan mahdollisesta lääkityksestä ja kehotetaan viimeistään tuossa vaiheessa jättämään lapset isälle ja ottamaan omaa aikaa." </i></div>
</div>
Mirggahttp://www.blogger.com/profile/12738919028623846420noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2852920505815959139.post-67459495859149346312015-02-20T02:10:00.001-08:002015-02-20T02:10:13.948-08:00helmikuun 20.<div>
Minä luovutin. Tai kenties se ei ole oikea sana. Minä luovuin. Vapaaehtoisesti, vaikkakin pitkin hampain. Luopuminen tarpeettomasta ja valtavaa ahdistusta ja stressiä lisäävistä asioista on mun prioriteettilistan kärjessä tällä hetkellä. Olen alkanut antaa itselleni armoa, puhua hellästi, antaa anteeksi riittämättömyyteni ja joskus lyhyen pinnani. Olen antanut itselleni luvan olla heikko ja rikki. Antanut luvan toipumiselle ja parantumiselle. Oman itseni takaisin saamiselle. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Minä siis luovuin.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Ensin taaperon päivähoitopaikasta ja sen jälkeen omista opinnoistani ainakin ensi syksyyn. Ja annoin koiran osittaishoitoon eksälle. Ja päätin olla tekemättä kahta ruokaa joka päivä.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Mä olen alkanut ymmärtää, etten mä voi vaatia itseltäni sitä kaikkea mitä taaperon ollessa vauva. Nyt se ei enää ole vauva. Se on vaativa, uhmakas ja energinen. Vaatii arjessa oman ison paikkansa, kovaan ääneen ja taukomatta. Eikä se nuku enää päiväunia ja tulee öisin viereen omasta sängystään, mutta vauva se ei enää ole. Iso persoona, hän. Omaksi itsekseen muovautuva.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Tämä toinen vauva puolestaan on tyytyväinen, rauhallinen ja paremmin nukkuvaa sorttia kuin isoveljensä. Sitä ei ole pakko hytkyttää sylissä tuntikausia oma selkä katki vain sen takia, että kun niin tein taaperonkin aikana. On monta asiaa, jotka nyt on mahdollista tehdä toisin, vauvakin kun on iha oma ihana persoonansa. Jonka nimeksi taitaa lopulta tulla juuri se, minkä laitoksella ensimmäisenä iltana miehelle hihkaisin. Pakkastyttö näyttää juuri sen nimiseltä, miksi sitä siis muuttamaan. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Vaikka ylisuorittaja ja se vaativa ihminen mun sisällä huutaa, että purista purista, kyllä sää jaksat ja mikset muka jaksaisi, perhanan vässykkä, niin olen oppinut olemaan kuuntelematta sitä tiukkapipoa. Kuuntelen mieluummin sitä naista, äitiä ja ihmistä joka ei oikeasti voisi vähempää kiinnostaa opiskelu tai valmistuminen. Tai täydellisyys toisten toiveiden ja vaatimusten mukaan. Mun perheen onnellisuus ja mun oma jaksaminen on tärkeintä tällä hetkellä. En täysin vielä paikallista mistä nämä supermutsipaineet tulee, mutta jäljillä ollaan, niinkuin monen muunkin mun päätä vuosia sekoittaneen asian kanssa.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Mä haluan uppoutua tähän vauvakuplaan ja arjen pyörittämiseen. Tehdä tämän homman niin hyvin kuin osaan, enkä aina tuntea läsnäolon puutetta, vajavaisuutta tai syyllisyyttä. Mä haluan nauttia mun lapsista. Piirtää autoja iltaisin taaperon kanssa ja lukea kirjoja, käydä kylvyssä. Mä haluan keinua vauvan kanssa poski poskea vasten keittiössä, ihastella sen punertavaa takatukkaa ja nuuhkia sen poskia. Mä haluan ehtiä ihastelemaan hymyjä, valokuvaamaan ja kirjoittamaan enemmän. Mä haluan keskittyä näihin arkipäiviin ilman, että mun mieli koko ajan miettii mitä jää tekemättä ja miten en illalla kuitenkaan enää jaksa tai halua kirjoittaa asiatekstejä tai laskea. Mä en halua uhrata mun jaksamista ja toimintakykyä koulun ja valmistumisen takia. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Mä haluan keskittyä olennaiseen. Sämpylätalkoisiin taaperon kanssa, porkkanoiden raastamiseen yhdessä, sohvalla pötköttelyyn kun siihen lankeaa mahdollisuus. Mä haluan poistaa paineen mun elämästä ja elää tässä hetkessä, olla "vain äiti" vielä hetken. Kevätkin on kohta jo täällä, piha on peilijäällä ja luokkien katolla ei kohta enää ole lunta. Pakkastyttökin on kohta jo 2kk! </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Ja vaikka meillä on välillä tussilla maalatut sohvatyynyt (tänään), kaikki rääkyvät yhtä aikaa (eilen ja tänään), paskakasat kaatuvat niskaan (päivittäin) ja joka ilta särkee päätä väsymyksestä, huimaa ja oksettaa niin en mä tätä vaihtaisi.<br />
<br />
Paitsi ehkä hetkittäin silloin kun kannat kirkuvaa taaperoa joka ei halua mitään, mutta samalla haluaa kaiken ja väsyttää niin että pyöryttää ja paniikkikohtaus meinaa tulla kaiken sekamelskan takia. Ärsyttää toki, että selviän päivistä miehen töissäollessa kofeiinin ja sokeriherkkujen avulla, mutta muutosta siihenkin tulee sitten jossain vaiheessa, ehkä jo ensi kuussa. Ja elo muuttuu lähes helpoksi niinä päivinä kun meitä on kaksi hoitamassa tätä härdelliä.<br />
<br />
Mä haluan nauttia mukavuudesta. Nyt mulla on mahdollisuus viihtyä ja takertua mukavuudenhaluun. Pitää jalassa vanhoja legginssejä, kumppareita, ylisuurta rönttömekkoa ja olla tukka nutturalla ja unohtaa pestä aamuisin hampaat. Ne satunnaiset laittautumisen hetket tuntuvat sitten oikein juhlallisilta. Ja mukavuudenhalua mulle on myös toimiva ja kivuton kroppa minkä eteen alan tehdä pikkuhiljaa töitä- en kaikkea kerralla ahnehtien ja heti vanhaan tahtiin palaten, vaan hiljakseen, omaa aikaa pari tuntia muutamia kertoja viikossa. Minä, musiikki ja rauta. Hiki ja polte. On ollut ikävä.<br />
<br />
Niinä parina päivänä kun taapero on isällään haluan nauttia siistin kodin illuusiosta, käydä vauvan kanssa äitivauvakerhossa ja tutustua tuohon vauvaan ihan omana yksikkönään ja antaa koko huomioni tuolle pienelle ihmeelle johon kiintyminen on ollut pelottavaa ja hitaampaa kuin edellisellä kerralla.<br />
<br />
Viikonloppuisin haluan nähdä ystäviä ja kestitä. Nauraa ja iloita. Nukkuakkin pidempään ja valvoa miehen kanssa vähän liian myöhään. Saunoa ja ulkoilla. Viikonloput on ihania!</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Mun on osattava päästää näistä stressitekijöistä ja saada tämä lähes päivittäin oireita antava paniikkihäiriö hallintaani. Musta on ihana huomata, että mulla onkin niitä työkaluja ja apuja ja lisää tulee koko ajan. Se mustuus ja hätä eivät ole enää päällimmäisiä mielessä koko aikaa.<br />
<br />
Kyllä tämä tästä. Me ollaan turvassa ja ehkä alan kevään mittaan uskoa siihen yhä enemmän ja enemmän. Mun ei ole pakko uuvuttaa itseäni kaiken alle, mä en pysty hallitsemaan kaikkea ja kaikkia, mä en voi kantaa kaikkien murheita harteillani ja antaa oman hyvinvointini ja perheeni hyvinvoinnin kadota sen takia, että mä haalin itselleni liikaa, vaadin itseltäni kaikkea mahdollista ja mahdotonta. En sen takia, että minä haluan suorittaa, saavuttaa ja olla täyden kympin tyyppi koko ajan kaikessa ja kaikille. Ei se niin vain voi mennä ja mun on pakko oppia hellittämään. Mun on laskettava rimaa, kaikkeen ei vain yltää jos omat voimavarat meinaa loppua sen keskellä. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Mulle tärkeää on ulkoilla lasten kanssa kevätauringossa (jota ei näy), tehdä ruuat itse, mieluiten useammaksi päiväksi kerrallaan, saada raha-asiat balanssiin. Ja tuohon raha-asioihin liittyen mä toivon, ettei ensi kuussa tulisi yhtään eläinlääkärikäyntiä, ei vakuutusmaksuja tai sairaalamaksuja. Näin saattaisi jäädä leivälle muutakin kuin pelkkä ylähuuli. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Mä haluan ne muutamat vapaat tunnit päivässä käyttää remonteista haaveiluun, lukemiseen, ystävän kanssa jutteluun, miehen sylissä makaamiseen, olemiseen, suihkussa seisomiseen enkä siihen, että itkien lasken matikkaa tai kahlaan lähdemateriaaleja lävitse. Mä joudun tekemään monen asian kanssa sen välttämättömän (vaipat, ruuat, pissatukset ja raivarit, tiskit, pyykit ja elukat), mutta sitten sen "vapaa-ajan" en soisi kuluvan stressaamiseen enkä turhaan huolehtimiseen.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Me mennään tänään pohjanmaalle. Minun mummu täyttää 70. Ja minä maanantaina 25. Sukulointia tiedossa pitkän kaavan mukaan. En malta odottaa.<br />
<br />
Tänä viikonloppuna mä hellitän sen verran, että käyn illalla hierojalla yhden parituntisen, otan mukaan myös uimapuvun ja jonkun hyvän kirjan ja tapaan paria ystävää vielä sunnuntaina kahvin merkeissä. Parasta terapiaa, liikunta ja ystävät.<br />
<br />
Hyvää viikonloppua kaikille. Mä jatkan nyt pakkaamista.</div>
Mirggahttp://www.blogger.com/profile/12738919028623846420noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2852920505815959139.post-44310503945226382612015-02-16T10:34:00.002-08:002015-02-16T10:34:38.058-08:00helmikuun 16.Mä haluaisin kirjoittaa enemmän hymyistä, vauvan suloisista äänistä ja viuhtovista käsistä.<br />
<br />
Haluaisin kirjoittaa enemmän taaperon nokkelista lausahduksista ja uusista taidoista. Mä haluaisin kirjoittaa siitä miten mä osaan ajoittain nauraa niin että meinaan tikahtua.<br />
<br />
Ja siitä miten suuresti mä rakastan, siitä intohimosta minkä arkisin joutuu tukahduttamaan, mikä meinaa jäädä väsymyksen ja kommunikaatiokatkosten alle. Tuosta ihanasta miehestä joka hyräilee mut uneen jos on tarvis.<br />
<br />
Haluaisin kertoa siitä miten suloiselta vauvan poski tuoksuu ja miten komeat reissimakkarat sillä jo on. Ja siitä, miten mua liikuttaa kun isä ja tytär painavat nenänsä vastakkain ja miten pienenä tytär lepää isänsä isoissa käsissä.<br />
<br />
Ja siitä, miten taapero tulee ja halaa tiukasti "mun äiti, äiti on aikuinen".<br />
<br />
Mä haluaisin kirjoittaa enemmän niistä ihanan hitaista aamuista ja herkullisesta ruuasta, unelmista ja haaveista, kenties ottaa kuviakin. Ja siitä miten mua itkettää kun katson tuota täydellistä tyttöä kun se nukkuu tai kun se hymyilee mulle koko naamallaan. Ja siitä kun taapero herää itkien uniltaan ja pyytää, että äiti laula.<br />
<br />
Mä haluisin, että mun elämä olisi vain noita onnenhetkiä, rauhallisia ja katkeamattomia yöunia, hyvin käyttäytyviä lapsia, ei huolia tai pelkoja, niiden sijaan energiaa ja valoa. Siinä arjessa ei olisi itseä kammostuttavia ajatuksia, ei paniikkihäiriötä tai masennusta, ei sinnittelyä, ei näitä huonoja päiviä monien ihanien päätteeksi.<br />
<br />
Eilen olon laukaisi liian myöhäinen kahvinjuonti ja hillittömät sokeriöverit läpi viikonlopun. Siinä ihanassa arjessa mä olisin sellainen millainen olin nytkin koko viikonlopun ja itseasiassa jo useamman viikon putkeen ennen kuin iski levottomuus. Traumaterapia auttaa, mutta paljon on työtä tehtävänä, sillä näiden olojen juuret eivät ole vain viime vuosien tapahtumissa, vaan vielä paljon kauempana. On rankkaa pilkkoa koko elämänsä niin kauas kuin muistaa niin pienen pieniin osiin, analysoida, pohtia, säikähtää ja oivaltaa, mutta sen jälkeen sitä aina uskoo parempaan tulevaan, saa työkaluja, ymmärrystä ja luvan olla rikki.<br />
<br />
Koska mä olen stressaantunut ja peloissani niin mun on pakko kirjoittaa siitäkin. Mä pelkään, että mulla on milloin imusolmukesyöpä, aivokasvain, silmäsairaus tai ihosyöpä. Aina se on jotakin, aina jotain pahaa, kuolettavaa ja kaikennielevää. Herään siihen pakokauhuun unen rajamailta, varmana, että henki lähtee, tai järki. Varmana, etten ehkä näe lasteni kasvavan enkä saa viettää pitkää elämää tuon ihanan miehen kanssa. Enkä mä osaa hiljentää sitä ahdistusta ja pelkoa. Aina iltaisin ne tuntuvat ottavan hallitsemattomasti vallan. En vielä täysin käsitä miksi mun olo on nyt tallainen, niin paljon samankaltainen kun esikoisen kuoltua ja elämän ollessa ihan toivottoman tuntuista hätää, paniikkia ja pelkoa, mutta eiköhän se tässä selvinne jossain vaiheessa. Ei mulla ole kiire. Koulunkin laitan katkolle, vaikka se luovuttamiselta tuntuukin, mutta en mä jaksa ajaa itseäni piippuun yhden opinnäytetyön ja laskemisen takia, en nyt kun haluan toipua ja nauttia mun perheestä. Tulkoon se koulu ja valmistuminen sitten kun sen aika on. Mä haluan keskittyä siihen, että saan itseni takaisin ja lapset saa sellaisen äidin joka iloitsee, nauraa, touhuaa ja on läsnä, ei pelkojen pyörteessä.<br />
<br />
Haluaisin kirjoittaa siitä, miten ihana oli käydä koiran kanssa lammen jäällä lenkillä ensimmäistä kertaa ikuisuuksiin. Miten vapaana se juoksi, eikä se ärsyttänyt mua yhtään. Eikä sitä tarvinnut pelastaa taaperon kynsistä. Ja miten aurinko paistoi ja hanki kimmelsi. Ja siitä, miten kaunista täällä meilläpäin on.<br />
<br />
Mutta toistaalta mä haluan kirjoittaa niistä pimeistäkin päivistä, väsymyksestä joka saa olon tuntumaan krapulaiselta ja hyvin nukutunkin yön jälkeen väsy iskee jo muutaman tunnin jälkeen. Mä haluan kirjoittaa riittämättömyydestä, siitä miten hampaat kiristyy kun ei pääse yksin vessaan, taapero haluaa nousta viideltä, roikkuu lahkeessa ja testaa jokaisen rajan kymmenen kertaa. Siitä miten joskus, edes vartin ajan sun ei tarvitsisi olla äiti ja vastata jonkun kutsuun.<br />
<br />
Mä haluan kirjoittaa pelosta. Siitä miten pelkää, että saa paniikkikohtauksen lasten kanssa ollessa, siitä miten vihainen mä olen kun tällainen ahdistuneisuus, pelko ja hätä varjostaa meidän perhe-elämää ja sitä onnea mikä tässä jo on, mutta joka mun osalta jää jonkin kauhun verhon ja epävarmuuden peittoon. Mä haluan kirjoittaa toipumisesta, hyvistä yöunista ja tasapainosta, mutta ne antavat vielä odottaa itseään, vaikka eteenpäin koko ajan mennään. Toipuminen. Tuntuu hassulta toipua jostain joka on ollut osa itseä niin pitkään. Mitä sitä edes on ilman pelkoja ja ahdistusta? Onko se osa mun identiteettiä, jatkuva huolehtiminen ja kuolemanpelko? Eihän sen tarvitse olla niin.<br />
<br />
"mikä on se paha joka seuraavaksi iskee, onkohan mulla jokin vakava sairaus, oonkohan oikeesti hullu"? Mä inhoan näitä päiviä kun tarkkailet itseäsi koko ajan ja olet varma, että jotain on vialla. Inhoan näitä päiviä kun kaikki vaikuttaa toivottomalta ja pelkältä kuoleman odottamiselta. Inhoan kun en iltaisin jaksa kun maata sohvalla ja toimia sieltä käsin. Se ei vastaa sitä ideaaliäitiä mikä mulla on mielessäni.<br />
<br />
No, tänään oli tällainen pohjavire, huomenna varmaan jo eri tunnelma. Ei tule itsestään tämä hormonitoiminta takaisin. Jospa neiti nukkuisi taas yhden pidemmän pätkän jonka aikana olisi toivottavaa, että äitikin saisi nukuttua.Mirggahttp://www.blogger.com/profile/12738919028623846420noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2852920505815959139.post-68647880286445761382015-02-03T22:16:00.004-08:002015-02-03T22:16:48.837-08:00Helmikuun 4.Äitiyden avainsanat tällä hetkellä.<br />
<br />
<u>Pelko</u><br />
<br />
Välillä pelkään itseäni. Sitä miten väsynyt olen. Sitä miten vihainen olen. Sitä miten en aina tunnista itseäni tämän arjen keskellä. Pelkään menettäväni itseni äitiyteen ja kadottavani omat intohimoni ja otteeni elämään. Pelkään myös tulevani hulluksi/ sairastuvani vakavasti ja lasten jäävän ilman äitiä.<br />
<br />
Pelkään lasten puolesta koko ajan, ja se vie äärettömästi voimia.<br />
<br />
Pelkään epäonnistumista, kaikilla elämäni osa-alueilla.<br />
<br />
Pelkään etten saa omaa itseäni enää takaisin, omaa mieltä, omaa vartaloa, motivaatiota ja iloa.<br />
<br />
<u>Katkeruus</u><br />
<u><br /></u>
Olen ajoittain todella katkera ja karvas ihminen. Olen kateellinen miehelle tämän harrastuksista ja omasta ajasta. Eihän sen tarvitse viettää tässä sirkuksessa kun muutama hassu tunti hereilläoloajastaan ennen kun se menee jo nukkumaan.<br />
<br />
Olen katkera, koska olen katkera. Epämiellyttävä ihminen jolla on ajoittain niin tuskaisen vaikeaa kotona, etten edes soisi toiselle tämän harrastuksia ja menoja, haluan että molemmat kärsivät tämän saman tylsyyden ja vaikeuden. Koska mulla ei ole niin ei saa olla sullakaan (omaa elämää, hyvää oloa ja kivaa).Mulla ei kohta ole muuta omaa kun vessassakäynti ja taaperon ollessa kotona ei edes sitä. Ihanan lapsellista.<br />
<br />
Olen katkera siitä, millaiseksi väsymys minut tekee. Ja millaiseksi esikoisen kuolema minut muutti. Ja nyt viimeisimpänä millaiseksi tämä raskaus minut muutti. En oikeasti ole tallainen, vaan koen olevani iloinen, hauska, fiksu, lempeä, rakastava ja vahva. Missä se henkilö sitten on? En tiedä, mutta toivon perkeleen paljon, että se alkaa näyttäytyä hieman enemmän kevään aikana! Jos en itse siedä itseäni niin miten joku muu sitten sietäisi?<br />
<br />
En halua olla marttyyriäiti. Sellaisiakin tiedän ihan liikaa eikä se ole tie jolle haluan lähteä.<br />
<br />
<u>Viha</u><br />
<br />
Ei lastaan voi vihata, ajattelin ennen, vaikka taaperon vauva-aika ja vuoden kestänyt nukkumattomuus siihen jo viitteitä antoikin. Nyt Neiti Näpsän synnyttyä ja jo raskausaikana olen saanut huomata, että ainakin jotain hyvin paljon vihaan verrattavaa voi ainakin tuntea lapsen riehuessa, huutaessa, rikkoessa, lyödessä ja sen ollessa, no lapsi. Äärimmäinen vitutus, sitä se ainakin on.<br />
<br />
<u>Avuttomuus</u><br />
<br />
Avuttomuus lapsen riehuessa ja ollessa uhmakohtauksen vallassa. Avuttomuus lapsen itkiessä lohduttomasti. Ratkaisut ovat tähän saakka löytyneet, mutta entä sitten kun joku päivä eteen tuleekin jotain mitä äiti ei voi sanoittaa, selittää eikä lohdutukset/laulu/syli enää auta. Surettaa olla heikko.<br />
<u><br /></u>
<u>Häpeä</u><br />
<br />
Liittyy vahvasti yllämainittuihin. Minua hävettää suunnattomasti taantua uhmaikäisen tasolle. Huutaa lapselle, menettää maltti niin että itseäkin kauhistuttaa. Olen saanut herätä omaan raivooni ihan eri tavalla tytön synnyttyä. Varsinkin kun kasvatusperiaatteisiin kuuluu, ettei lasta kuriteta fyysisesti, mutta entä jos jollain hetkellä kun vain kuppi kaatuu niin sitä lasta ottaakin esim. tukasta kiinni? Iltalehtien hirmutarinoiden lukeminen on saanut pelkäämään entistä enemmän <a href="http://valeaiti.blogspot.fi/2015/02/loisinko.html" target="_blank">"hirviötä sisälläni"</a>, josta valeäiti on kirjoittanut jo aikaisemminkin. Mihin kaikkeen ihminen saattaakaan pystyä, osaanko hallita itseni ja tunteeni/reaktioni. Kontrollin menettämisen pelko, jota paniikkihäiriö entisestään voimistaa. Häpeän olla vihainen lapselleni, mutta taaperon rääkätessä koiraa, yrittäessä satuttaa pikkusiskoa tai sotkiessa/särkiessä jotain tahallaan en aina vain saa itseäni kiinni ajoissa ja ehdin huutaa, kivahtaa ja sanoa kovemmin mitä edes oli tarkoitus.<br />
<u><br /></u>
<u>Kateus</u><br />
<u><br /></u>
Aika lailla samaan kategoriaan tuon katkeruuden kanssa. Olen kateellinen miehelle siitä, miten sillä ei ole huono omatunto siitä, että se ensin viettää päivät töissä, sen jälkeen tekee pihahommat ja sitten vielä kolmena päivänä vielä painelee harrastuksiin lähes neljäksi tunniksi kerrallaan. Jos mä alan ottamaan vuoropäivinä esim. 2h omaa aikaa niin sekin tuntuu jo "liialta" ja kodin hylkäämiseltä ja turhalta ja mitä nyt vielä (ainakin lasten hylkäämiseltä). Arvolleni on sopivaa tiskata, leipoa, vaihtaa vaippoja, katsoa telkkarin paskaohjelmia ja sen jälkeen mennä vihaisena nukkumaan. Olen kateellinen miten paljon helpommin mieheltä käy tuo oman ajan ottaminen. Lisäksi tuntuu, että hän ajattelee minun vain lorvivan kotona pyykki- ja tiskikoneen välissä ja nukkumassa toistuvia päiväunia.<br />
<u><br /></u>
<u>Kiukku</u><br />
<u><br /></u>
Päivittäin mukana, yleensä iltaisin. Hyvin monesti johtuu myös sukulaisista ja siitä, annanko polkea itseäni vai pidänkö pääni ja olen kusipää muiden silmissä. Kiukuttaa myös kun aikataulut mättää, unohdan jotain tärkeää, en saa haluamaani ja joudun joustamaan/odottamaan. Olen kirpeä kiukkupussi, onneksi aina vain lyhyitä hetkiä kerrallaan.<br />
<u><br /></u>
<u>Väsymys </u><br />
<u><br /></u>
En kenties ole vieläkään tajunnut miten raskas ja väsyttävä raskaus oikeasti oli. Miten palasina minä oikeasti olin ja lähellä totaalista loppunpalamista. Nytkin olen väsynyt, mutta eri tavalla. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että unta, lepoa ja rentoutumista tarvittaisiin. Ja paljon. Kohta ei sitten pian jaksakkaan ja elämä on taas yhtä itkun tuherrusta ja ahdistusta. En ole saanut vielä tarpeeksi etäisyyttä raskauteen ja en uskalla hirveästi muistella miten pimeässä paikassa elin ja olin koko ajan. Se ahdistuksen, pelon ja unettomuuden määrä ja niiden kamalien ajatusten määrä oli ihan hirveä. Väsymys saa aikaan sietämättömän kierteen eikä se helpota paniikkihäiriötä yhtään. Miten synkkä sitä olikaan, miten hirveitä ajatuksia sitä risteili päässä omista rakkaistaan. En edes sen uskonut moisen olevan mahdollista. Onneksi se on ohi, raskaus nimittäin ja olokin alkaa päivä päivältä normalisoitua. En osaa käsittää miten epäilin, märehdin, ahdistuin, panikoiduin, miten hukassa ja kipeä olin. Hävettää sekin, mutta onneksi valoa taas näkyy, ja toivoa, luottamusta ja uskoa. Niihin on nojattava.<br />
<u><br /></u>
<u>Riittämättömyys</u><br />
<u><br /></u>
Riittääkö rakkauteni kaikille lapsille? Riittääkö syli, aika ja hellyys? Riitänkö minä tällaisena, vajavaisena puolisona, äitinä, tyttärenä ja ystävänä. Riitänkö itselleni? Tuntuu, etten pysty täyttämään kaikkia näitä rooleja niinkuin haluan. Ensin olen äiti, sen jälkeen puoliso? Sen jälkeen on epäselvää ja sumeaa aluetta. Sen jälkeen olen minä? Vai pitäisikö sen olla ensimmäisenä? Helvetin itsekkäältä se ainakin tuntuu, vaikka jos minä en aseta itseäni ykköseksi niin ei sitä kukaan muukaan tee.<br />
<br />
<u>Yhteys </u><br />
<u><br /></u>
Parisuhteen yhteys. Keskusteluyhteys. Se on siellä, mutta kommunikaatio-ongelmat kehittyvät ja kasaantuvat nopeasti. Välillä tuntuu, että sitä yhteyttä saa hakemalla hakea kun ei olle moneen päivään kunnolla nähty, on puhuttu lähes vain lapsista, tiuskahdettu ja mökötetty. Pelkään epäonnistumista tämän kaiken keskellä. Entinen suhde kaatuin taaperon vauva vuoden aikana ja pelottaa, että toistan ne samat virheet kuin silloinkin. Vaikka järjellä tiedän, ettei lapsi ollu syy eroon, eikä meille käy niin, mutta se pelottaa silti. Se yhteyden menetys, meidän menettäminen ja kadottaminen johonkin "vain vanhemmuuden" syövereihin. Edellinen suhde kaatui kunnioituksen puutteeseen, tottumiseen, turtumiseen, vihaan, katkeruuteen ja siihen, ettei kumpikaan ymmärtänyt sitä vuosien saatossa muuttunutta kumppania. Rakkaus loppui ja se jos mikä on pelottavaa.<br />
<br />
Enää ei ole aikaa loikoilla sylikkäin tuntikausia, hassutella ja jutella (kaipaisin enemmän keskustelua, mutta se vaatisi aikaa, jota ei yhtäkkiä olekaan). Haluisin pystyä olemaan enemmän läsnä, kuunnella enemmän, ymmärtää enemmän. Taisteluatahtoa ja halua on, mutta kun olisi vielä aikaakin enemmän kuin vartti sen parisuhteen hoitamiseen päivittäin.<br />
<u><br /></u>
<u>Onni</u><br />
<u><br /></u>
Nappasin eilen jonkun viisaamman blogista ajatuksen; "kaikki päivät eivät ole ruusuilla tanssimista, mutta jokainen päivä on onnen täyteinen". Ja niin se on. Kaikesta väsymyksestä ja negatiivisista tunteista huolimatta, minä olen onnellinen. Joka päivä, monta kertaa. Mun on hyvä olla, kun vauva katsoo mua, puristaa tiukasti sormesta ja saan haistella sen päätä. Ihan rauhassa, sohvalla. Kiintyä ja ihmetellä.<br />
<br />
Mulla on hyvä, kun taapero painautuu raskaana mun syliin, väsyneenä ja saan silittää sen tukkaa kun se nukahtaa. Mulla on hyvä kun se nauraa, leikkii ja höpöttää.<br />
<br />
Mulla on hyvä, kun aina iltaisin saan käpertyä miehen syliin, nauraa, helliä tai sitten itkeä ja täristä. Mä saan olla minä eikä toinen horju minnekkään. Siinä se on, ja aina aamuisin se antaa suukon ennen kuin lähtee töihin (ja syöttää tytön mikä on ehdottoman ihanaa).<br />
<br />
Se on sellainen harvasanainen suomalainen mies, mutta se on kuin kallio. Sillä on maailman hellimmät kädet, vahvin syli ja lämpimin sydän. Se tekee mielestäni liikaa töitä, ei valita turhasta ja se on ehdottomasti luottamuksen arvoinen.<br />
<u><br /></u>
<u>Rakkaus</u><br />
<br />
Minä rakastan. Aivan valtavasti. Rakkauteni lapsiin on jotain käsittämättömän syvää ja ihanaa, mutta myös se, millaisessa parisuhteessa minulla on onni olla. Olen löytänyt ihmisen, jonka kanssa saan olla minä, kiukkuinen ja rikki olon siltä tuntuessa ja niin paljon muuta. Olen suhteessa, jossa olen tasavertainen, arvokas ja rakastettu, hemmoteltu ja hellitty. Myös kiireen keskellä minua muistetaan suukottaa, puristaa ja halata. Aina iltaisin omalla vuorollani saan käpertyä lämpimään syliin ja minusta pidetään kiinni, vaikka toinen jo nukkuisikin. Olen kova vaatimaan huomiota ja siitä on vaikea luopua taas muuttuneen arjen keskellä.<br />
<br />
Enkä aina muista ettei toinen osaa lukea ajatuksia ja sitten sulkeuden kun toinen ei tajua mitä haen takaa/haluan. Haluan myös vatvoa ja puhua, kenties liikaakin, mutta puhuminen ja analysoiminen on mulla avain hyvään oloon.<br />
<br />
<u>Kiitollisuus</u><br />
<br />
Olen äärettömän kiitollinen. Lapsista, miehestä, perheestä. Kodista, terveydestä ja elämästä. Joka päivä minä muistan miten onnekas olen kun katselen noita ihmeitä. En minä muuta kaipaa.<br />
<br />
Ei kieltämättä näytä kovin positiiviselta, varsinkaan kun tänään(kin) on herätty puoli 6. Tänään olisi kouluun paluu ja se tekee oman olon raivoisaksi. Mistä perhanasta minä siihen sontaan etsin vielä ajan tämän kaiken keskellä, motivaatiosta puhumattakaan.<br />
<br />
Kaikista noista negatiivista sanoista huolimatta nuo kolme viimeisintä tuntuvat kumoavan aiemmat muut. Niiden voima jo yksissään nousee esiin niin voimakkaasti, että tekisi mieli pyyhkiä muut pois.<br />
<br />
Kai ne sitten ovat ne kantavat voimat; rakkaus, onni ja kiitollisuus.<br />
<br />
Ei kaikki ole paskaa, tää on vain "tää vaihe" joka kohta jo toiseksi sellaiseksi muuttuu, mutta toivon, että nuo kolme pysyvät, aina. Tiedän millainen äiti ja puoliso haluan olla. Haluaisin olla enemmän läsnä, junnata vähemmän negatiivisissa ajatuksissa, olla iloisempi, virkeämpi ja tasapainoisempi. Haluan sen oman minän takaisin, pala palalta, viikko viikolta.<br />
<br />
Tässä lapsia kasvattaessa sitä huomaa vain joka päivä, miten paljon kasvettavaa minulla itselläni vielä on. On vaikea kohdata omat heikkoudet ja vajavaisuutensa ihmisenä, naisena ja äitinä, mutta eteenpäin mennään. Ja toisaalta, onko minulla muka kiire olla jotenkin valmis? Läsnäoloa, hetkessä elämistä, keskittymistä. Sitä tarvitsen. Ja kärsivällisyyttä. Ehdottomasti sitä.<br />
<br />
Neiti nukkuu joten lähtisi aamupalan tekoon pikkuhiljaa. Jaksaa sitten sinne kaupunkiin ja kohti kirjastoa ja kampusta.Mirggahttp://www.blogger.com/profile/12738919028623846420noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2852920505815959139.post-15650794846784264152015-02-02T10:23:00.001-08:002015-02-02T10:23:39.629-08:00Helmikuun 2.Neiti Näpsä tänään jo kuukauden. Painoakin jo himpun päälle neljä kiloa.<br />
<br />
Mä en muistanut miten äärettömän kauniita pienet vauvat on. Miten rakkaiksi ne tulevat, vaikka miten koittaisi tunteitaan hillitä menetyksenpelon takia. En muistanut miten ne nukahtamaisillaan kuulostavat ihan narisevalta ovelta. En sitä miten suloisia ne ovat kun nälkä vaivaa, mutta raivo ei vielä iske. Miten suloista on vauvan venyttely, katse, pään liike olkapäätä vasten. Tuoksu. Ja miten suloinen on tuo selvästi punertava untuva neidin takaraivolla. Inhottavaa on se, että Neiti on mahavaivainen ja ährää tuntikausia kakkaansa iltaisin.<br />
<br />
En myöskään muistanut, miten kivuliasta on herätä keskimäärin 1,5h välein. Enkä ollut tajunnut miten kovaääniseksi voi taapero muuttua, miten kotitöiden lista voi näyttää loputtomalta ja pää on ihan puuroa. Mummu ja pappa viettivät meillä viime viikolla useamman päivän; sain nukkua aamulla hieman pidempään, pappa ulkoilutti taaperon ja mummu hoiti kirjanlukemiset, selätti pyykkivuoren, imuroi, pesi vessat ja teki ruuat. Tulin siihen lopputulokseen, että tarvitsen kotitontun. Oma Dobby ei tekisi pahaa ollenkaan. Ensimmäiseksi se saisi vaihtaa lakanat kaikille, ripustaa verhot olkkariin, tyhjentää kellarin remonttipölystä, lapioida hirvikoiran aitauksesta lumet, käydä läpi taaperon liian pienet vaatteet ja aukaista keittiön putken kunnolla. Aijoo, ja pestä sohvan, kirjoittaa yhden oparin ja lämmittää ulkosaunan vähintään kaksi kertaa viikkoon. Näin alkuun.<br />
<br />
Mä tarviin kahvia. Se ei sovi mulle, mutta tarviin sitä, että saan voimia koluta näitä väsymyksen täyteisiä päiviä lävitse. Se kutittaa, tärisyttää, huimaa, juoksuttaa vessassa ja tekee olon levottomaksi, mutta muuten en ehkä pääsisi sängystä ylös. Ja jotain makeaa sen kanssa on saatava. Saa sitä sitten ihmetellä miten puntarin viisari on kääntynyt taas eri suuntaan.<br />
<br />
Olen lukenut yöaikaan paljon äitien hyvinvoinnista, henkisestä hyvinvoinnista ja kaiken tämän tärkeydestä. Mä tiedän mikä tekee mut iloiseksi, itsevarmaksi, vahvemmaksi ja terveemmäksi ja se on bodailu. En tosin edes uskalla ajatella, että olisin kotoa poissa väh 2tuntia useamman kerran viikossa ja jättäisin lapsikatraan miehelle ja tekisin jotain vain itselleni. Ei miestä harmita moinen. Hän on alkanut taas painia 3 kertaa viikossa ja matkojen kanssa kerralla menee noin 3,5 tuntia. Se on aika paljon aikaa poissa kotoa töiden lisäksi. Ja koska imetys kaatui taas (paskamutsi), mulla ois teoreettinen mahdollisuus harrastaa myös (paitsi toi napakipu, haavan arkuus ja mitä näitä nyt on). Henkisesti en vain pysty, koska äidin syyllisyys ja kontrolloinnin tarve ovat valtavia, mulla vissiin vielä suurempia kun monella muulla. Mutta kenties keväällä sitten, koska ei tää katkeruus ja kateus toisen harrastuksista ja omasta jutusta ole kivoja. Väsymyksen takia olen muutenkin kun tuuliviiri ja miesparka saa sen kaiken paskan niskaansa, oli se sitten jumiutunut mykkäkoulu, koska toinen ei osaa lukea ajatuksia tai sitten kimeä kirahdus/tiuskaus/karjahdus herra ties mistä syystä. Saan pyytää aika paljon anteeksi milloin keneltäkin.<br />
<br />
Ja taaperoparka, on sillekin tullut karjuttua, tiukaistua ja sanottua rumasti väsymyksen keskellä, varsinkin jos perseilyn kohteena on pikkusiskon lyöminen, herättäminen tai koiran rääkkäys. Sitten harmittaa, äitiä. Poika leikkii liikaa yksikseen, ei pääse tarpeeksi ulos eikä äidin syliin ja se ottaa päähän, ihan valtavasti. Vaikka hermo palaa ajoittain niin pyrin selittämään, pyytämään anteeksi ja kertoa rakastavani. Jos painajaiset yllättävät, otan syliin ja laulan sen tunnin putkeen tupakkarullaa, koska toinen niin pyytää. Käydään yhdessä saunassa, kehun, palkitsen ja opastan hellästi. Teen parhaani. Muuhun en pysty. Mutta rakastan, enemmän kuin mitään. Ja ihastelen. Miten taitava poika se on, ja ihan mun omani. Liikutun ja kyynelehdin. Itkijä-äiti.<br />
<br />
Kaikki osa-alueet huomioon ottaen, on ihme etten räjähdä tähän stressiin ja aivomyrskyyn. Ainakin kykyni ottaa päiväunia on kadonnut ja uni välttelee öisinkin johonkin kolmeen saakka, "koska vauva voi herätä IHAN JUST". Kyttään ja tarkkailen, säpsähdän täydestä unesta monta kertaa, ihan kun minun valvomiseni voisi suojata toista kaikelta pahalta.<br />
<br />
Koska mulla ei ole irl -mammaseuraa enkä sellaista ehkä kaipaakaan (en niin paljon, että ajaisin täältä korvesta ja lumen keskeltä kahville kaupunkiin lässyttämään ja tuntemaan huonommuutta), niin luen sitten öisin mammablogeja (paaaljon), sellaisia, missä asioista uskalletaan puhua niiden oikeilla nimillä. esim. yllämainittu univelka ja sen seuraukset, negatiiviset tunteet ja kaipuu töihin/mihin vain, vaikka "vain" takaisin omaksi itseksi. Neuvolan terkka sanoi mun olevan ihan normaali äiti. Tiedä siitä sitten, mutta ulkopuolinen olo on kaikkialla, sen takia varmaan skippaan seurakunnan äitivauvakerhon kun en kuitenkaan osaisi olla ihmisiksi.<br />
<br />
Julkisesti olen videolla kertonut miten palkitsevaa ja ihanaa on olla äiti. Ja onhan se, en valehdellut. Olin silloin se iloinen ja pirteä versio itsestäni toimittajan ollessa täällä. Mutta se on myös paljon muuta. Ja se Mutta on aina siellä taustalla, joka repii. Videota en katsonut. En olisi kuitenkaan tunnistanut itseäni.<br />
<br />
Öisin valvon silmät tulessa miettien mustia aukkoja, maailmanloppua (eli ihan järkeviä), kuolemaa, surua, sotia, ihmisten pahuutta ja tekemättömiä kotitöitä ja sitä miten paljon kaikkia rakastan. Hullunmyllyä. Ei ole ihme ettei uni oikein tule.<br />
<br />
Päivisin suunnittelen ruokalistoja, katson telkkaria, juttelen vauvalle/taaperolle, pissatan, vaihdan vaippoja ja täytän tiskaria, teen ruokaa, ahdistelen. Väliin mässytän herkkuja ja päivittelen tätä taikinaa tossa torsossa. Välttelen kokovartalopeilejä, koska kaikki tämä hyllyvä, lyllyjä ja möykkyinen määrä valkoista taikinaa on vain liikaa mun verkkokalvoille.<br />
<br />
En halua vaunulenkille, haluan lenkille yksin, mutta ei ole katuvaloja ja olen arkajalka. Ja siellä on lunta aika perhanasti. Jotain kertoo sekin, että jäin viime viikolla kaksi kertaa kiinni hankeen kotitien varrella. Oltiin papan kanssa varmaan melkoinen näky kun sydänsairas lapioi autoa irti ja sektiopotilas työntää volvoa liikkeelle. Ekalla kertaa mies veti mut traktorilla irti. On mulla joo ajokortti, en vain osaa peruuttaa suoraan montaa sataa metriä enkä mieluusti ajaisi hirvikoiran päälle, sitä tarvitaan taas ensi syksynä.<br />
<br />
Tekisi mieli uimaan, kahvakuulaan, zumbaan, hiihtämään vaaralle ja salille, mutta mujun toistaiseksi kotona ja syön.<br />
<br />
Mutta en sentäs enää itke niin paljoa kun vielä esim kaksi viikkoa sitten. En ahdistu joka asiasta (vaikka paljosta ja naurettavasta siltikin), en syyllisty kaikesta, en säiky jokaista rasahdusta ja ääntä (riittää että taapero tekee sen). Mutta voin silti kertoa, etten tykkää olla yksin 300 neliön vanhassa talossa, jossa on yksi uloskäynti eikä ulko-ovea saa lukkoon kun turvalukolla. Lisäksi täällä paukkuu ja narisee aika paljon. Kaiken kruunasi mummu joka oli kuulevinaan taas kummituksia enkä edes voi kieltää moista, ei se ole ensimmäinen joka kuulee kummia meillä. Mutta asiaan. Mä myös nauran enemmän. Sillain spontaanisti, esimerksiksi jollekkin tyhmälle sitcomille ja melkein säikähdän sitä ääntä itsekkin. Ja pidän itseäni taas ihan nättinä kaikesta tuosta ylläolevasta marinasta huolimatta ja pyrin puhumaan itselleni kauniimmin ihan tietoisesti. Toki pelkään edelleen jonkin pahan iskevän johonkin, mutta yritän pitää sen ajatuksen taka-alalla ellei ole syytä uskoa muuta.<br />
<br />
Mun päivät koostuu siis supermutseilusta, suorittamisesta ja kilaroinnista. Haaveilen töistä, nutturasta, hameesta ja jakusta edelleen. Toisaalta hyvänä päivänä mulla on hyvä olo kotona kalsarit jalassa, semilikaisessa ponnarissa ilman dödöä ja puklut olkapäällä. Ja eihän mulla ole edes tutkinto valmis. Keskiviikkona tosin on palaveri(monesko lie) ja kirjastoreissu edessä vauvan kanssa, loput materiaalit on kaivettu jo esiin, vielä tosin odotan motivaation maagista esiintulemista. Ei ole paljoa näkynyt. Mies se vain hokee korvan juuressa miten toukokuu on ihan justiinsa. Kyl mä sen tiijän perhana! Eikä täällä varmaan ole edes töitä sit vuoden päästä, paitsi abc:n kassalle jonne en suostu menemään, ennemmin sitten kotihoidontuelle.<br />
<br />
Mulle on varattu hieroja-aika! On kyl jo aikakin, näen tähtiä ja jokainen kaulajänne näyttää poksahtavan hetkenä minä hyvänsä. Eikä henki meinaa kulkea koska rintaranka on ihan krampissa. Päätä särkee joka päivä väsymyksestä ja olo on kuin ennen vanhaan kun alla oli viikonloppu kirkkaita, miehiä, tanssia ja valvomista. Nyt tuo jälkipyykin olo on jatkuvaa, ihan morkkista myöten.<br />
<br />
Tukka muuten tippuu, naama hilseilee, luomet(!!??) kuoriutuu ja oloista päätellen kuukautiskierto tekee paluuta. Onkin ollut jo melkein ikävä sitä riipivää hirviötä ja nupin sekoittajaa. Aion taas kieltäytyä kaikesta ehkäisystä, en vain arvaa tumpata itseeni mitään mikä sekoittaisi pakan pahemmin.<br />
<br />
Eikä taaperolla ole helppoa. Huomiota pitäisi saada, vaikka sitten vauvaa läpsimällä ja koiran hännässä roikkumalla. "minä oon vauva, tuo mulle maitoa". Voi toista. Koko ajan halutaan jotain; pastillia, puukkaa, muumia, papan luo, maitoa, ulos ulos ulos, vauvas syliin, isin luo, äidin syliin. Haluamisen lisäksi kyselyttää kaikki; mikä ääni, mikä tuo on, äiti mitä sulla on suussa, mikä tuo on, missä vauva jne. jne. lista on loputon. Taaperolla uhma ja äidillä jokin murkkuikä olojen perusteella. Hieno ja kypsä yhdistelmä.<br />
<br />
Hohtoa eiliseltä:<br />
<br />
"voidaanks hoitaa parisuhdetta niin et mulla ois korvatulpat korvissa, niin et en koko ajan miettisi mitä vauva ährää ja pitääkö vaihtaa vaippa, putosko tutti, joko se kakkasi ja miksei se nyt ährää, nukkuuko se, kakkasiko se, missä bebanthen ja talkki?" Aika hottia.<br />
<br />
Sellaista arkea. Olokin jo normaali(mpi) eli jotain raivokkaan momzillan, hormonihuuruisen teinin ja syömishäiriöisen väliltä. Aika kivaa on silti, osaisi vain hellittää vähän ja saisi nukuttua niin avot!<br />
<br />
Ei muuten mitään muistikuvaa, että mistä kirjoitin viimeksi. Aamulla poistin vahingossa koko edellisen tekstin eikä poistettuja tekstejä ilmeisesti saa haettua mitenkään takaisin. Ehkä kukaan ei menetä mitään. Linja taisi olla aivan yhtä sekava kuin tässäkin. Ugh!<br />
<br />
<br />Mirggahttp://www.blogger.com/profile/12738919028623846420noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2852920505815959139.post-76603813107469381542014-12-31T00:12:00.001-08:002014-12-31T00:12:07.772-08:00Joulukuun 31.Taapero valmistelee äitiään selvästi vauva-arkeen; viime yönä valvottiin kolmesta puoli viiteen minkä jälkeen äiti siirtyi sohvalla, siellä kun potki vain vauva mahaa, naamaan ja tisseihin ei kukaan.<br />
<br />
Siinä valvoessa ja unta taaperolle teeskennellessä (ja välillä äristessä) listasin ylös mielessäni tämän raskauden vaivat, kolotukset ja olotilat. Melkoinen listahan tuosta tuli, erilainen kun kahdella ensimmäisellä kertaa jolloin molemmilla kerroilla loppuajasta on vaivannut rannekanavaoireyhtymä ja edellisellä kerralla oksensin läpi raskauden. Tälle kertaa sitten toki oli yksi "vaiva" ylitse muiden eli:<br />
<br />
- Masennus/+ paniikkihäiriön uudelleen aktivoituminen ja traumojen esiin nouseminen vuosien takaa. Koko keskiraskaus meni todella syvissä ja ahdistavissa tunnelmissa, en saanut omista ajatuksista ja tunteista kiinni. Samaan aikaan yritin käsitellä eroa, suunnitella tulevaa, viimeistellä opintoja, hoitaa kotia ja vielä pysyä itsekkin kasassa kaikkien pelkojen kanssa. Monta hulluksi tulemisen tuntuista hetkeä, kyyneliä tai niiden puutetta, kamalia ajatuksia, hirveää kuraa joka alkoi joka ikinen ilta miesväen mentyä nukkumaan. Itseltä oli unen saaminen kateissa tai ainakin heräsin joka ikinen yö miettimään kuolemaa, elämän kurjuutta, menetyksiä (tulevia ja jo menneitä). Ihan kamalaa, hävettävää ja raskasta. Musta kuilu, josta ei meinannut päästä pois. Miksi juuri minulle? Miksi en osaa olla raskaana? Miksi en saa itseäni kasaan? Mitä hittoa tämä on ja mistä johtuu? Miten mulla voi olla ihanassa parisuhteessa, elämässä ja kodissa muka näin huono olla? Onneksi vyyhdit ovat alkaneet seljetä, enkä enää säiky jokaista rasahdusta, saan unen useimmiten uudestaan, mutta silti en usko olevani kuivilla vesillä pitkään aikaan. Olen auttamattoman vainoharhainen, menetyksenpelkoinen ja karmivat ajatukset valtaavat heikolla hetkellä pään. Keväällä edessä traumaterapiaa.<br />
<br />
- Painonnousu +20 kiloa, mikä kuitenkin on 5-6kg vähemmän kun aiemmilla kerroilla. Oon lihomisen ammattilainen.<br />
<br />
- Kiinnikekivut, rv 15 alkaen ehkä ja joidenkin viikkojen tauon /25-30jtn) jälkeen ne ovat taas yltyneet. Mitään ei voi nostaa, virtsaaminen on vaikeaa, kylkeä ei voi kääntää ja kävely on kamalaa. Tukivyö ja panadol ovat onneksi hetkittäin helpottaneet. Itkeä on silti saanut.<br />
<br />
- Kadonnut seksihalu; johtunee toki hormoneista, mutta veikkaan tuota masennusta pääsyyksi. Ei jaksa, ei kiinnosta, ei tunnu miltään/sattuu pirusti. Kehonkuva on vääristynyt ja itseä inhottaa (ekaa kertaa ikinä). Ei jaksa tuhertaa, sängyssä vain itketään pääasiassa. Oma epävarmuus ja pahaolo vituttavat.<br />
<br />
- Identiteetin hukkaaminen; oon melko kadoksissa tän uusioperhekuvion kanssa ja eniten kuitenkin oman itseni, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Palaset ovat levällään, olisi ihana saada niihin jotain rakennetta. Mitä mä oon, mitä haluan/en halua olla, mitä, miten, koska ja aargh. Onhan tässä työnsarkaa.<br />
<br />
- Aknea ei tullut, kynnet menivät paskaksi, tukka kukoistaa<br />
<br />
- Liitoskivut; häpyluu tuntuu olevan murusina aika ajoin.<br />
<br />
- Iskias; koska vain kyljellään nukkumista/oleilua rv20 alkaen.<br />
<br />
- Raskausarvet; ekaa kertaa maha alkaa olla viiruilla. Ei kaunista.<br />
<br />
- Peräpukamat, ummetus. No need to say more. Molemmin puolin, kuvaa tilannetta varmaan melko kivasti. <br />
<br />
Onhan tuossa tuota turhamaista valitusta, mutta ihana kun voi valittaa niistä tavanomaisistakin vaivoista eikä vain siitä miten lapsen odottaminen on ajanut mut aivan hulluuden partaalle. Siitä miten mun turvallisuuden tunne on täysin säpäleinä, luottamus elämään, omaan itseen ja ihmisiin mun ympärillä on todella heikoissa kantimissa ja miten peloissani olen olen ollut.<br />
<br />
Kaksi päivää jäljellä ja edelleen mä pelkään pahinta. Vauva on perätilassa ja liikkeet erilaisia, sektio kauhistuttaa niin että oksettaa, eikä painajaiset anna armoa. Oon helvetin peloissani, epävarma, negatiivinen ja kauhun lamaama.<br />
<br />
Että hyvää vuoden vikaa päivää vaan kaikille. Mirggahttp://www.blogger.com/profile/12738919028623846420noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2852920505815959139.post-46102204979072191232014-12-28T22:11:00.000-08:002014-12-28T22:11:07.603-08:00Joulukuun 29.Hiljaista on tälläkin areenalla, mutta olkoon.<br />
<br />
Aamukampa on harva, pelottavan harva. Ehdin kuitenkin tälle aamua avautumaan, koska me noustiin 5.20 ylös, kiitos miehen herätyskellon. Tulihan sitä unta joitakin tunteja. Ja armoton vitutus.<br />
<br />
Tänään mä en edes yritä teeskennellä, että yrittäsin välttää sokeria. Syön tänäänkin salaattia ja koitan syödä fiksummin kun eilen, jolloin korvasin iltapuolen ateriat parilla tortulla, näkkärillä, unohtamalla vedenjuonnin ja muulla todella fiksulla. Oltiin muuten koko päivä kotona, koska en juuri päässyt sohvalta ylös ja mies hoiti kaiken. Itse keittelin perheäitijuttuja ja tein mielessäni listaa siitä mitä vielä pitäisi hankkia (pulloharja, pieni amme, tukikorsetti, imetysliivit, varalle korviketta) ja mitä tehdä kotona (pestä jääkaappi, selättää pyykkivuori, raivata makkarin kaapit, etsiä vaunut, imetystyynyn päällinen, ostaa ruokaa synnärille, ostaa ylipäätään ruokaa) ja mitä asioita käsitellä (miksi mun turvallisuuden tunne on näin saakelin kadoksissa ja luottamus kaikkeen ihan säpäleinä, miks oon tällanen hysteerinen ahdistuja joka saa itselleen lietsottua paniikin esim. kaikesta, miksi minä masennuin). Ois aika kiva jos ois sellanen normaali pesänrakennusvietti ja vienoinen haaveilu tulevasta vauva-arjesta, mut ei, mun päässä myrskyää minkä ehtii. Kännykkä ja vihko on täynnä mun hienompaakin hienompia listoja siitä, miksi oon tällanen, miksi ajattelen näin, mikä laukaisee ahdistuksen milloinkin ja mitä kaikkea pitäisi ehkä sitten traumaterapiassa keväällä käsitellä.<br />
<br />
Aamupalamunakkaasta unohtui muuten autuaasti suola ja leipää oli pussissa yksi kappale. Naamariin
särkylääkettä ennaltaehkäisevästi (mut mä en muista otinko sen vai oliko se vain deevitsku?), koska vasen lonkka meinaa mennä alta, kahvia pannuun ja konvehteja ja piparia nenän eteen.
Viiden jälkeen herännyt lapsi pötköttelee sohvan nurkassa viltin alla.
Odotan edelleen, että heräisin itse tähän päivään muutenkin kun
vitutuksen ja orastavan paniikin kanssa.<br />
<br />
Ihan karmiva viikko
tulossa, ainakin maanantai antaa osviittaa siihen aika hyvin, kun äiti
käy ensin vessassa itkemässä että jaksaa aloittaa päivän ilman, että
karjuu koko talonväkeä ulos ja nakkelee astiat lattialle. Oonko ennen
maininnut miten kateellinen olen kun toiset pääsee töihin, tai saa
nukkua? Joululomarytmi ja miehen saikku sekotti mun pasmat. Poika on ollut liikaa isällään ja mua syyllistyttää ja ahdistaa, mut en yksin tahdo saada sitä puettua, pöntölle tai muutakaan. En voi edes leikkiä sen kanssa lattialla. Pakkorako ja sitärataa, mut entä jos tää on mun vika viikko? <br />
<br />
Ja eihän tähän aikaan(kaan) ole mikään paikka auki, ei
edes puhelinlinjat. Ja pimeääkin on vielä ties miten monta tuntia, ei
sillä muuten väliä, mutta pitäs koiralta alkaa metsästää kusinäytettä
että saadaan selvyys mikä piru sitä tärisyttää aina aika ajoin. Eilisen
hieronnan tuloksena veikkaan melkosia jumeja lonkan/alaselän alueella,
mutta koska tuo on taipuvainen virtsatietulehduksiin ja kiteisiin niin
katsotaan olisko jompi kumpi mokomista iskenyt taas. Varmaan maksaa jo
satasen pelkästään soittaa eläinlääkäriin ja kertoa tuovansa näytteitä.<br />
<br />
Sen jälkeen onkin hyvä lähteä kuseksimaan itse purkkiin äitipolille ja
suunnittelemaan synnytystä (vastaukseksi ei varmaan kelpaa, en aio tehdä
sitä kiitos ja hei, kyl se tuol viel mahtuu kasvamaan. Ei muuten mahdu
olen huomannut). Onkohan sillä tukkaa, reisimakkarat ja huutaakohan se miten suloisesti? Näyttääköhän se isältään? Miten ne pärjäisi ilman mua, sitä en kestä edes ajatella.<br />
<br />
Piinaviikko, piinapäivät. Hervotonta itkua,
kuoleman- ja menetyksenpelkoa ja hyvin todennäköisiä paniikkikohtauksia.
Melko herkullinen kombo josta voisin lahjoittaa osan toiseen kotiin any
time! Tekis mieli sulkea itsensä jonnekkin pehmustettuun huoneeseen ja
mömmöihin niin voisi sitten keskittyä vaikka voimaannuttavaan
synnytykseen, onnistuneeseen ensi imetykseen ja istukkateen keittelyyn
jonka jälkeen kasvattaisi oikein onnellisia ja hienosti käyttäytyviä
kansalaisia ollen itsekkin kukoistava nuori äiti ristiäispäivään
mennessä, hoitelisi siihen sivuun opinnot loppuun, hakisi töitä,
hoitelisi kodin ja miehen jossain vaiheessa ja kaikki olisi niin pirun
hyvin. Joo tiiän, tää on se masentunut raskaanaoleva täällä taas joka
huutelee, mut ei nyt irtoa muuta kun sitä "negatiivisuutta". <br />
Laitoin muuten just muumijakso nro4 pyörimään tälle aamua. Ei se ole ihme, että poika pyysi eilen päästä päiväkotiin.<br />
<br />
Suurinta hupia tulee taas olemaan kun yritän äheltää lapselle
toppavaatteet sun muut päälle ja sitten heivata sen näiden lamauttavien
haavakipujen kanssa autoon.<br />
<br />
Onneksi on aikaa pohtia ja ahdistua
esim. siitä, että täytän kohta kaikki syrjäytyneisyyden merkit (olematta
suomalainen mies), en koskaan saa mun kroppaa takaisin, elämäniloa,
naurua ja tasapainoa ja mitä näitä nyt on (esim. kykyä jännittää
vatsalihaksia, kumartua, olla selällään, nostaa penkistä oman painon
verran rautaa, päästä kyykkyyn tai saada sosiaalinen elämä tai töitä).<br />
<br />
Ei
hätää kuitenkaan ihmiset, vaikka angstaan täällä niin lapselle mä jaksan
hymyillä, vastata, kantaa, pukea ja kokata, mut ois kiva, ettei tarvis
pinnistellä ihan näin kovasti. Syyllistyn myös aiheesta "mun lasteni varhaisvuodet menee äidin kasvukipujen ja masennuksen kanssa kamppailessa". <br />
<br />
Mun prioriteettilistan ykkösenä olisi ensi
vuodelle hoitaa lapset kunnialla ja saada itteni takas balanssiin siinä
samalla. Ja onhan se hyi kovin itsekästä sanoa, mutta äiti tulee
ykkösenä, koska jossei tule niin sit voi kaikki huonosti. Onneks on psykologit, kerrankin toimiva neuvolasuhde, teoreettinen mahdollisuus harrastuksiin jossain vaiheessa kevättä, ihana mies ja kaikkea, huolimatta siitä, että suvun tukiverkko täällä on zero, olematon. Ja äiti on vähän hukassa oman identiteettinsä kanssa.<br />
<br />
Tekis mieli kyrpiintyä miehelle mm. aiheesta "mikset sää mieti millanen isä sää haluat olla" ,"mitkä on asioita jotka haluat/et halua tuoda omasta lapsuudenkodista omaan kotiin, "mitkä on parisuhteen suurimmat kompastuskivet sun mielestä" etc. Lista ois tolkuttoman pitkä. Vastaukseksi saan, ettei mulla ole ollut tarvetta miettiä niitä, oon onnellinen näin ja eiköhän maalaisjärjellä pärjää, on teillä lukeneilla vaikeaa. Aarghh! Mää mietin moisia koko ajan, koska pelkään mm. kasvattavani lapseni vinoon, epäonnistuvani tässä(kin) parisuhteessa, meillä jommalla kummalla naksahtavan yks kaks ja lisäksi pelkään lasten puolesta niin, että henkeä kuristaa ja oksettaa ajatuskin, että joku tekisi niille pahaa sormenpäälläkään. Ihanan vainoharhaista. Sanoinkin miehelle viime yönä lapsuudentraumoja purkaessa (muu meillä ei enää purkaudu), etten aio antaa tätä lasta ulkopuolisten hoitoon, esim. anopille lainkaan, että hyvä jos sää saat tätä hoitaa. Ylisuorittaja täällä taas morjens! <br />
<br />
Viimeviikkojen piinaaviin ajatuksiin kuuluvat "jääkö lapset ilman äitiä"? Selviänkö sektiosalista ulos paitsi järjissäni, niin myös hengissä?", "miten jaksan kotona kahden pienen kanssa ilman tukiverkkoa"? Mukava kela joka alkaa pyöriä aamulla ja iltaisin saan sen talttumaan itkemällä ja katsomalla hömppää. Riippuen siitä, ollaanko päivä kotona ja miten kipeä olen niin ajatusketju saa lisämausteita enemmän tai vähemmän. Kamalaa.<br />
<br />
On synkkää, itkettävää ja pelottavaa. Mies parka joka aina iltaisin pitelee pelosta tärisevää ja itkevää naista, joka tuntuu täysin unohtaneen miltä tuntuu olla tulisen rakastunut, intohimoinen, normaali ja luottavainen. Hukassa tuntuu olevan.<br />
<br />
Jäi muuten tekemäti se yks kouluhomma ja mies ei edelleenkään ole saanut soitettua liittoon liikamaksujen takia. Eikä yksikään opettaja antanut sitten arvosanoja jouluksi. Pirun kiva, mitäpä minä niillä muutenkaan. Missä välissä valmistua, parantua, toipua, selvitä, laihtua, voimistua ja nauttia elämästä?<br />
<br />
Sektiopelosta ja menetyksenpelosta voisi kirjoittaa kirjan, mutta tyydyn oksentelemaan siitä vertaistukipuolelle, siellä ei saa ihan niin hullun leimaa otsaansa kun tavisten kanssa kun pitäisi ajatella positiivisesti ja mitä kaikkea. <br />
<br />
Mä en enää muista otinko sen särkylääkkeen vai en. Mirggahttp://www.blogger.com/profile/12738919028623846420noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2852920505815959139.post-69739110994630544122014-12-12T03:27:00.004-08:002014-12-12T03:27:42.234-08:00Joulukuun 12.Heräsin viideltä tarkkailemaan vauvan liikkeitä, mies kuorsasi ja röhki flunssaansa ja remonttipölyä, haaroväliä särki, kusetti ja oli nälkä. Puoli 6 taapero ilmoitti ettei enää nukuta, mihin H lähti? Argh, eikun ylös ja puuron keittoon (äiti siis, lapselle ei kelvannut). Aamumuumien aikaan sammuin sohvalle puoli-istuvilleen ja palkkana aivosumu ja todella huono olo koska kohtu ja verisuonet. Kahvia, paljon kahvia ja termariin lisää. Nyt olen ollut ihan vauhtipupuna täällä.<br />
<br />
Kirkasvalolamppu olohuoneeseen oli muuten todella huono idea. Remonttipöly leijailee joka paikassa ja taaperon rasvaiset kädenjäljet seinissä kutsuvat luutuamaan.<br />
<br />
Sen sijaan olen myös tehnyt ihania, mieltä avaavia blogilöytöjä ja tonkinut omaa mieltä ja alitajuntaa niin että kunnon aivomyrsky on vain pöllynnyt menemään.<br />
<br />
Alla aamupäivän pohdintoja ja yksinpuhelua!<br />
<br />
"Vanhemmuudessa on ehkä kaikkein vaikeinta se (oman lapsuuden läpikäymisen lisäksi), kun ei tunne kuuluvansa siihen normimuottiin ja tuntee itsensä epäonnistuneeksi, koska ei pysty siihen ja tähän, ja tää ei oo kivaa eikä itseasiassa tuokaan. Sitä vertaa itseään edellisten sukupolvien ketjuun ja hakkaa päätään seinään kun tuntuu, että kun ei tää vaan riitä mulle, miksei se riitä, onhan se riittänyt naisille sukupolvien ajan?! Miks mä oon niin kummajainen. Mistä tää paine tulee (no niiltä muumimammoilta ja yhteiskunnalta stna)?<br />
<br />
Oon sitä itsekästä sakkia joka halajaa omaa aikaa ja harrastuksia lasten ollessa pieniä, se joka menettää malttinsa kun kirjahyllyt kaatuilevat päälle ja ruoka syletään pöydälle sadatta kertaa ja koiraa piestään ja tavarat lentelee itseä otsaan. Mä haluan muutakin kuin paskavaippoja, uhmakohtauksia ja tiivitaaveja. Nykyään tiedän että meitä on muitakin, erilaisia ja NORMAALEJA, vaikka alkuun hävetti suunnattomasti myöntää, ettei kotiäitiys ole mun juttu, vaikka miten pinnistelin ja halusin. Ja sen ymmärtäminen, ettei se vähennä rakkautta sitä lasta kohtaan jos äiti haluaa mennä lenkille, kauppaan tai kahville IHAN VAIN YKSIN.<br />
<br />
Kohta joku mielessään kysyy miksi toi sit tekee lapsia ylipäätään jos ne on niin hermojaraastavia ja kamalia. Noh, koska samalla lailla kun ihmiset elävät parisuhteessa (kaikki toki eivät), vaikka puoliso olisikin välillä prkleen ärsyttävä, ymmärtämätön ja tyhmä, niin silti sää rakastat sitä ja tiiät että näin sen kuuluu olla Mun lapset on tarkotettu mulle, enkä vaihtais niitä mihinkään, ne on kaikkein tärkeimpiä rasittavuuksia ja suloisuuksia. Vanhemmaksi kasvaminen vain on ollut rankempaa kuin kuvittelin. Ja kenties mun ei ois pitänyt litkiä kahvia ihan näin paljon. Ihanko ois vähän humalassa, tulee sössötettyä omia mielipiteitä julki liian kovaan ääneen ja vähän kaikille. Mun on tehnyt mieli punkkua jo monta päivää.<br />
<br />
Mun äidillä ei koskaan ollut omia harrastuksia kodin ulkopuolella, eikä kovin paljon sosiaalisia kontakteja, joskus sanonut hän lienee sanonyut, että ei halunnut/tarvinnut. Me oltiin kotona, äiti ompeli ja kokkasi ja mäkin menin hoitoon eskarin kynnyksellä ja koin aina todella voimakasta ulkopuolisuuden tunnetta ja epävarmuutta uusissa tilanteissa. Isällä kyllä oli omat menot ja harrastukset. Olenko minä marttyyriäidin kasvattama? Vakaasti ja kaikella rakkaudella uskon niin. Mä rakastan leipoa ja ulkoilla mun lasten kanssa, mutta mää rakastan myös mennä baariin tyttöjen kanssa, nostaa raskasta rautaa ja omata seksielämän. Mä haluan pitää itsestäni huolta, liikkua ja olla energinen. Se on mun valinta. Mä tiedän mitä haluan, mutta itsevarmuus joidenkin ihmisten edessä meinaa murentua ja alennan itseäni, syyllistyn turhaan, mutta opettelen siitä pois. "ei äidit voi, etsä enää mihinkään pääse, mä en tehnyt niin ja sun pitäisi". "kyllä ne voi, kyllä pääsen, mä teen nyt näin ja ei, ei mun ole mikään pakko". Kivaa yksinpuhelua.<br />
<br />
Mä tiedän rohkeuden hinnan ja tiedän eron pelkuruuden ja rohkeuden välillä paremmin kuin moni muu. Pelon minä tunnen, lamauttavan pelon tunteen, joka saa polvilleen lattialle hyperventiloimaan kauhusta, tiedän sen tunteen kun oma mieli tuottaa maailman kamalinta kuraa kaikesta sulle arvokkaasta ja rakkaasta, läimii naamaan ja potkii mahaan ja sä karjut mielessäsi, että lopu nyt prkl, mää en kestä enää". Mä olen lähipiiristäkin kuullut, että masennus on heikoille, avunpyyntö ammattilaisilta on heikkouden merkki ja vain heikot tarvitsee tukea. Olen myös nähnyt miten kipua turrutetaan alkoholilla, miten painajaiset vaivaavat ja ihminen muuttuu arvaamattomaksi ja onnettomaksi.<br />
<br />
En tiedä mitä sanoa näille ihmisille, muuta kun että kenties et sitten ole käynyt tarpeeksi pohjalla. Masennus on tabu, raskauden aikainen masennus on tabu, synnytyksen jälkeinen masennus on tabu ja sen myöntäminen, että saan ammatiapua tuntuu olevan hyssytyksen aihe. Ei se ole. Jos olisin itse löytänyt tämän psykologin jo aiemmin (ja löysinkin vuonna 2010, mutta lopetin käynnit lyhyeen), olisi koko raskausaika voinut olla täysin erilainen, eikä kaikki oman mielen pelot, traumat ja tunne-elämän solmut kenties olisi eskaloituneet tähän pisteeseen saakka, mutta onneksi asiat ovat alkaneet nyt selvitä. Mutta kun pitää olla hyshys, ei pahaa oloa saa sanoa ääneen. "jaksa nyt, tsemppiä", "älä hulluttele ja kyllä sää pärjäät". Niin just. Ainiin, ja tää on mun oma vika, sanoi yksi "ammattilainenkin" tässä muutamia viikkoja sitten.<br />
<br />
Siinä vaiheessa kun et uskalla mennä nukkumaan, kun tiedät että mielessäsi ei pyöri mikään muu kun pieni valkoinen arkku ja musta maa, etkä uskalla nukahtaa kun tiedät niissä pyörivän vain kauhuelokuvia ja menetät rakkaasi niissä yhä uudelleen ja uudelleen, silloin täytyy miettiä, miten kauan luulet jaksavasi sitä. Kun heräät x kertaa yössä katsomaan, että lapsesi hengittää. Siinä vaiheessa kun säikyt omaa varjoasikin ja kaikki valo ja ilo tuntuu uppoavan pimeyteen eikä poispääsyä näy, siinä vaiheessa on rohkeaa ottaa apua vastaan. Jokaisella on oma "breaking point", jossa kaikki murtuu, toisilla ennemmin, toisilla myöhemmin, mutta se henkinen raja on meillä kaikilla. Sen löytäminen on tuskallista ja äärimmäisen pelottavaa.<br />
<br />
Kauhun ja pelon mukiloidessa sinua joka paikkaan ja ahdistuksen vyöryessä päälle et näe sitä oikeaa sinua, kaikkein eniten pelkäät ettet saakaan sitä enää takaisin. Mä tiedän toisaalta, miltä tuntuu seisoa täysin elinvoimaisena, itsevarmana ja onnellisena täynnä uskoa siihen, että mitä tahansa tulee vastaan, niin sinä jaksat sen kantaa. Sinä pärjäät ja joskus kaikki kipu on vain mennyttä. Mä haluan sen itseni takaisin. <br />
<br />
Mä ikävöin entistä itseäni, sitä mitä olen ollut vielä vuosi sitten ja kaksikin sitten. Mä tiedostan, ettei tämä ole se oikea minä. Mä en ole näin pelokas, ahdistunut, epäonnistunut "hullu" ja mitä kaikkea sitä onkaan itselleen tämän raskauden aikana uskotellut. Se vanha minä on tuolla jossain ja välillä saan siitä otteen ja yritän pitää tiukasti kiinni, harmi kun ote ei vielä tunnu aivan pitävän. Mä kuitenkin uskon, että saan sen ihmisen takaisin. Mä tiedän kumpi mä haluan olla, mutta jos olet liian syvällä, sen löytyminen ja omien kykyjen ja itsen epäileminen on vaivan liian helppoa.<br />
<br />
Toivoisin, että mulla olisi sellainen stereotyyppinen 24- vuotiaan tyttösen mentaliteetti, elämä laput silmillä olisi varmasti paljon helpompaa, mutta en silti oikeastaan sure tätä. Leikittelen vain ajatuksella joskus. "Entä jos". Minulla on aina identiteetti joka kuuluu lapsensa haudanneelle äidille ja naiselle, joka on kokenut elämässään paljon suuria menetyksiä, luopumisia ja ikävää. Vaikka menneisyyden ei tarvitse määritellä meidän elämämme kulkua, niin väistämättä se on tuonut meidät tähän missä olemme ja jos asioita ei käsitellä jossain vaiheessa, silloin paska alkaa vyöryä niskaan, lujaa.<br />
<br />
Ihmisen ei ole pakko tyytyä. Ei huonoon työhön, ei paskaan parisuhteeseen, ei pahaan oloon tai ylipainoon tai mikä ikinä ketäkin rassaa. Ei ole mikään pakko. Jotkut vain tarvitsevat tukea enemmän kuin toiset. Minun on ollut vain pakko hyväksyä, että raskaudet ovat itselleni vaikeita, kauhua täynnä ja vievät hulluuden partaalle. Minun on ollut pakko hyväksyä, että lapseni syntyvät sektiolla ja on ollut pakko hyväksyä, että yksi heistä ei kasva täällä muiden kanssa. On myös ollut pakko hyväksyä, että yhdellä lapsistani on kaksi kotia, minun päätökseni takia. Minun on ollut pakko hyväksyä oma rikkinäisyyteni ja vajaavuuteni.<br />
<br />
Voisin paasata tähän ummet ja lammet naiseudesta, naiseksi kasvamisesta ja itsevarmuudesta, mutta areena ei ehkä ole vielä avoin sille. Voisin jaaritella arvoristiriidoista ja itsetutkiskelun tärkeydestä, mutta en saa kaikesta vielä itsekkään kiinni. Ulkopuolisuuden tunteesta, kipupisteistä, niin epätodellisesta olosta, että tekisi mieli ravistella itseä niin että pää notkuu, äh, ei vielä, ei tänne. Kunnon aivomyrsky pyörii päässä ja toivon, että se hieman rauhoittuu ennen tämän lapsen syntymää.Mirggahttp://www.blogger.com/profile/12738919028623846420noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2852920505815959139.post-33981544589781737142014-12-11T01:10:00.000-08:002014-12-11T01:10:49.464-08:00Joulukuun 11.Kannattaa aloittaa aamu lukemalla kaikkien supermammojen päivityksiä ja kuvatuksia kiiltävistä kodeista ja jouluhuseerauksesta, sen jälkeen on hyvä katsoa sitä omaa metrin korkuista tiskivuorta ja jalan alla tuntuvaa remonttipölyä. Koti on juuri sen näköinen, ettei äidillä ole ollut oikein aikaa kotitöille. Pyykit, viikkaus, eri ruuan laittaminen joka päivälle, imurointi ja järjestely ovat jääneet täysin viimeisen koulurutistuksen jalkoihin. Viikonloppu poissa kotoa tekee mannaa sielulle, mutta kotitöitä se ei valitettavasti poista. Ensi viikonloppu on totaalisen auki, meillä on pe-su todennäköisesti vedet poikki putkiremontin takia, enkä tiedä yhtään minne suuntaisin. Yksin ajeleminen satojen kilometrien päähän ei oikein houkuta tämän pakin kanssa. Käly olisi kenties tulossa mikä tarkoittaa, että minun olisi saatava oma koira hoitoon jotta tämän kurittomat völkit saavat tulla mellastamaan. Muutenkin mun kynnys jatkuvasti lentäville piikeille ja kettuilulle on nolla. Viime kerralla tuli ruodittua mun rahankäyttö, tarjoilut, alan valinta, valmistumattomuus ja kaikki siltä väliltä. Ei jaksa olla koko aikaa puolustuskannalla. Anoppi tulee myös aattoa edeltävänä viikonloppuna joulunviettoon yhdessä mun perheen kanssa ja en jaksaisi sitäkään.<br />
<br />
Unet ovat olleet varsin hyviä viimeiset pari viikkoa, mitä nyt uni meinaa loppua viiden aikaan silloin tällöin. Miehen räkätauti valvottaa minua myös jonkin verran, mutta uni tulee suht helposti uudelleen mikäli kissa ei kynsi ovea ja huuda kuin raivopää aamuyöllä. Viime yönä valvoin viiden ja kuuden välillä pyöritellen tulevaa sektiota mielessä ja jossain vaiheessa heräsin tunteeseen, että vauva ei liiku, mutta liikkuihan se. Nukuttiin taaperon kanssa sitten jopa melkein yhdeksään! Itsellä tuntuisi unta riittävän.<br />
<br />
3 viikkoa jäljellä. <br />
<br />
Tiistaina oli ensimmäinen käynti leikkaavan lääkärin kanssa ja puhuttiin pitkään mun peloista ja toiveista. Kunpa sitä osaisi ajatella tätä lasta ja syntymää uuden aikakauden alkuna, eikä pelätä koko ajan jonkun kuolemaa tai jonkin pahan iskevän jossain vaiheessa.<br />
<br />
Nyt on takana kaksi käyntiä saman psykologin luona jolla kuljin esikoisen kuoleman jälkeen 2010 ja nyt harmittaa, etten ole löytänyt häntä uudelleen jo viime keväänä, koko raskaus olisi voinut olla helpompi ja kaikki tämä muukin kuorma, ahdistus ja huoli eivät ehkä olisi päässeet eskaloitumaan näin pitkälle. Mutta minkäs teet, hän aloitti tuossa virassa juuri äsken. Aivan loistava tunne, kun saa purkaa ajatuksiaan jollekkin oikeasti ammattitaitoiselle ihmiselle joka ei päästele suustaan sammakoita kuten "tää on sun oma syy, ympäröi itsesi mukavilla asioilla, oletpa kokenut rankkoja, voivoi". Lista jatkuisi.<br />
<br />
Leikkaava lääkäri on myös toiminut psykiatrin puolen lääkärinä ja oli todella helpottavaa jutella hänen kanssaan. Vahvistus sille, ettet ole hullu ja sekoamassa ja kannustava "olet jaksanut niin hienosti tämän raskauden", kevensivät mieltä. Ja 3d kuva kohdussa haukottelevasta kauneudesta meinasi pakahduttaa. Miten sitä kestää jos en saa tätä lasta kotiin saakka? Rakastuminen vauvaan on pelottavaa, mutta väistämätöntä.<br />
<br />
Eilen oli ihana päiväkodin joulujuhla ja voi miten kivaa koko porukalla oli. Ihana perhe, kertakaikkiaan. Äiti ei vain kaiken tanssituksen, laulatuksen ja kanniskelun jälkeen ollut oikein terässä.<br />
<br />
Pitäisi vielä ostaa muutamat lahjat ja päiväkodin tädeille jotain.<br />
<br />
Paljon olisi tehtävää. Tekisi mieli kirjoittaa kaikille kirjeet kaiken varalta, mutta en ehkä pysty. En vain kestä ajatusta, ettei taapero muistaisi äitiään mikäli jotain menisi vikaan, en kestä ajatella, etten saisi nähdä tuon lapsen kasvavan tai etten saisi elää elämääni tuon upean miehen rinnalla. Pelottaa, eikä osaa luottaa.<br />
<br />
Huoh.Mirggahttp://www.blogger.com/profile/12738919028623846420noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2852920505815959139.post-10558893128126517872014-11-28T03:17:00.001-08:002014-11-28T03:17:18.575-08:00Marraskuun 28. Tätä päivää ei kuvaa mikään muu kuin oikea negatiivisten ajatusten ja tapahtumien multihuipentuma.<br />
Takana huono yö, koska taapero möyri ja ähräsi koko yön ja kissa huusi kun piru makkarin oven takana vähän väliä aamuun saakka. Silmät ei meinaa pysyä auki ja kroppa huutaa kofeiinia, sokeria ja taas kofeiinia. Molempiin sorruin jo aamulla.<br />
<br />
Tänään mm:<br />
<br />
- Aamupalan tekemisen aikana taapero oli sekoittanut tv- kanavat<br />
<br />
- Ehti se myös maalata sormensa mustiksi tussilla ja repiä kirjahyllyn päältä tavarat heti perään<br />
<br />
- Mun resepti oli unohdettu, onneks tää korvatulehdus ei ole kipeä<br />
<br />
- Taapero karkasi autokärrystä ihan liian monesti kauppareissulla<br />
<br />
- Äiti joutuu kusemaan vartin välein<br />
<br />
- Kassalla kävimme tiukan kinan siitä ostetaanko karkkia vai syödäänkö välipalaksi banaani<br />
<br />
- Taapero nukahti 5 min ennen kotia banaani kourassa autoon ja heräsi kun yritin kantaa sänkyyn.<br />
<br />
- Lähes tunnin pelleilyn jälkeen luovutin ja päätin ettei sitten nukuta. Kai minä ehdin pakata, siivota jne. muuta joskus muulloin.<br />
<br />
. Olen syönyt salaa lapselta suklaata aamun<br />
<br />
- Sorruin kahviin<br />
<br />
- Iltalehti pitäisi lopettaa, ihan vain sen takia, että mulla ei pyörisi nuo kammottavat otsikot nonstoppina mielessä kun pysähdyn aloilleni.<br />
<br />
- Olisin halunnut lounaaksi salaatin, mutten jaksanut taaperon kanssa enää toiseen kauppaan vääntämään rallia. Söimme siis puuroa, jonka suolasin melkein pilalle.<br />
<br />
Voisin kirjoittaa eilisestä ihanasta neuvolakäynnistä, mutten pysty keskittymään kun taapero repii jatkuvasti joko koiraa, syö kynttilöitä, tyhjentää kattilakaappia tai napsuttelee hellaa, tai repii jatkoroikkaaa. Eli jätän sen toiseen kertaan.<br />
<br />
- Taapero on rättiväsynyt<br />
<br />
- Ja se juoksee sohvaa, paukuttelee ovia ja terrorisoi. Ja kiljuu kun kielletään.<br />
<br />
Ainiin, ei edelleenkään tee mieli seksiä, tekisi mieli vain potkia kiviä ja karjua. Mies parka. " jos vaan silität mun tukkaa ja selkää, eikai se haittaa", "ööh, ei haittaa, tää on väliaikaista". Huoh. Ärsyttää.<br />
<br />
Lapsikin on perätilassa taas.<br />
<br />
Talon elukatkin vituttaa. Hirvikoira haukkuu kaikki yöt, kissa kiljuu ja sisäkoira varastaa lapselta ja karvottaa joka paikan.<br />
<br />
Olen lopen kyllästynyt pyörittelemään öisin (ja päivisin) mielessä kaikkia vanhoja, joskus mieltä järkyttäneitä asioita (tuttavien itsarit, sairastumiset ja omat riskit kaikkeen mahdolliseen jne), nähdä painajaisia muinoin katsomista rikos- ja kauhusarjoista (enää en katso edes uutisia) tai miettimästä noita iltalehden otsikoita. Voimia viemää, naurettavaa ja turhaa, mutta pitäähän sitä ahdistua jostain jos ei vauvan liikkeistä tai muusta.<br />
<br />
Lähdetään miehen kanssa viikonlopuksi mun kotiin ja aion syödä, saunoa, nukkua ja sukuloida ja leikkiä edes hetken, että olen normaali ja hyvinvoiva ihminen. Piste, tää on päätös!<br />
<br />
Voe perhana tätä sotkua mikä täällä on. Mutta kuten lääkäri mulle sanoi, kotityöt odottaa kyllä. Ja eilen kirottuani terkalle tätä karmeaa odotusaikaa tämä sanoi minun saavan ajatella niin. Ei ole minun vikani, että vaaleanpunaiset lasini ovat paskana enkä voi nauttia tästä juuri ollenkaan.<br />
<br />
Taapero muuten keksi, että jos nousee rahin päälle, yltää repiä kirjahyllyn päältä äidin kynttilät, kynät ja kaiken mihin ei ole mitään tarvetta koskea. Ja arvatkaa luistaako rahi kun sen reunalla seisotaan. Oi kyllä luistaa.<br />
<br />
Phuhh. Laps lähtee isälleen parin tunnin päästä, siivoan sitten. Taputan itseäni olkapäälle, huolimatta ajottain kiristyneestä äänensävystä, sadoista kielloista ja komennoista oon handlannut tän päivän aika hienosti.<br />
<br />Mirggahttp://www.blogger.com/profile/12738919028623846420noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2852920505815959139.post-7205570791189390152014-11-20T00:19:00.002-08:002014-11-20T00:19:42.817-08:00Marraskuun 20.Negatiivinen. Huolestuttavan negatiivinen.<br />
<br />
Sitä olen psykiatrisen sairaanhoitajan mielestä. "ympäröi itsesi mukavilla asioilla". No hemmetti, kyllä minä tiedän, mikä minut tekee onnelliseksi, itsevarmaksi ja saa oloni tuntumaan hyvältä, tällä hetkellä en voi tehdä esim. top3:sta juuri ainuttakaan.<br />
<br />
1. Bodaus- Say no more. Se rakkain ja tärkein. Ei mahdollista esim. kymmenestä eri syystä.<br />
2. Kavereiden tapaaminen- Kaikki työelämässä, kouluyhteisöä ei ole, tukiverkko minimaalinen tällä paikkakunnalla.<br />
3. Seksi- Ei luista, ei kiinnosta, sattuu, vihloo, supistaa. Alkaa ärsyttämään.<br />
<br />
Nukuin viime yön hyvin, mitä nyt herättelin vauvaa muutamaan kertaan. Aamu meni suht. sujuvasti, kaikille vaatteet ja ruokaa. Äiti keskustelemaan ahdistuksistaan ja peloistaan.<br />
<br />
Negatiivinen. Niin olen, mutten voi asialla mitään ennen kuin tämä raskauskupla puhkeaa. Kauppaan hakemaan naistenlehti ja eväät ja kahvi mukaan. Kirjastolle istumaan ja "motivoimaan" itseään tekemään taas muutamia tunteja töitä yksin, 8 vuotta nuoremmat teinit ympärillä kikattaen. <br />
<br />
Supistaakin. En kuulu tänne, mutta näillä mennään.<br />
<br />
Tulispa jo veronpalautukset. Haluan radion ja kirkasvalolampun. Ja pitäisi muistaa täyttää ja palauttaa pojan loppuvuoden hoitopäivät.<br />
<br />
Jatkan sarjaa ärsyttävistä asioista vaikka näin.<br />
<br />
4. Meillä on neljältä pimeä. Ei katuvaloja. Piha on peilijäällä. Ulkoilu ei oikein anna mitään.<br />
5. Istun illan katsomassa telkkaria, koska ei ole mitään muutakaan. Haluaisin liikkumaan.<br />
6. Klo. 16-22 väliin ei mahdu tällä hetkellä mitään muuta kuin ruuanlaittoa, vaipanvaihtoa, no sitä telkkaria, lämmin suihku ja sit sänkyyn. Ei vastaa mun käsitystä antoisasta arjesta. Koulupäivinä se on helpompaa kestää, olenhan saanut olla yhden 6h kodin seinien ulkopuolella. Pyykkään ja tiskaan tottakai. Kerran viikossa soitan äidille. Ja notkun tottakai koneella, koska sieltä saa edes virtuaalista kanssakäymistä.<br />
7. Mun neljästä parhaasta sydänystävästä yksi asuu kyläilyetäisyydella. Muilla on oma elämä ja nähdään pari kertaa vuodessa. <br />
8. Joko sanoin olevani yksinäinen? <br />
9. Opiskelen väärää alaa, mutta ei ole enää paljon!<br />
10. Inhoan olla raskaana.<br />
<br />
Ja koska haluan osoittaa, etten ole täysin negatiivinen idiootti ja ymmärrän, että mun elämässäni on paljon ihania asiosta (joita en varmaan osaa arvostaa tarpeeksi) niin kirjaan niitäkin 10 kohtaa.<br />
<br />
1. Mullon maailman rakkain ja ihanin poika. Ilopilleri uhmakas jota ilman en voisi hengittää.<br />
2. Mulla on omasta mielestäni maailman ihanin mies. Voisin hehkuttaa sivun verran.<br />
3. Mulla on läheisiä ystäviä, joille voi puhua kaikesta.<br />
4. On mulla ihana koirakin, lenkkeillään sit taas keväällä!<br />
5. Mun raskaustukka on kiistatta aika upea.<br />
6. Olen hyvä haaveilemaan.<br />
7. Tiedän mitä haluan tehdä isona, tai ainakin minkä alan parissa.<br />
8. Pidän aidosti omasta perheestäni ja sukulaisistani. Haluaisin asua lähempänä.<br />
9. Rakastan joulua ja sen laittamista. Ihania muistoja ja perinteitä, jotka haluan siirtää omille lapsilleni.<br />
10. Pidän itsestäni, elämästäni ja arjestani (poislukien nämä raskaudet, ei vaan ole mun juttu).<br />
Mirggahttp://www.blogger.com/profile/12738919028623846420noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2852920505815959139.post-9195801583352916862014-11-18T23:25:00.000-08:002014-11-18T23:25:55.081-08:00Marraskuun 19.Viikon ensimmäinen koulupäivä, välissä hieronta joka tulee kyllä tarpeeseen. Koko yläselkä on kuin kiveä ja lämpöpussia saa lämmitellä monta kertaa päivässä.<br />
<br />
Toissayö meni supistuksia valvoessa, yhdessä asennossa keikkuen. Viime yönä heräsin pukkimaan vauvaa hereille monta kertaa, satuin nimittäin törmäämään vahingossa aiemmin seuraamaani blogiin ja törmäsin siellä kohtukuolemaan. Ahdisti. Aamu onneksi alkoi suhteellisen hyvin, muistin lounaalle haarukan ja lompakon, ainoa mikä jäi uupumaan oli proteiini aamupalalta.<br />
<br />
Odotan jo ensi viikon ultraa yli kaiken, kyllä nämä pariviikkoisetkin välit tuntuvat yön pimeydessä karmeilta ja näen mielessäni vain kiristyviä napanuoria, irtoavia istukoita ja kaikkea kamalaa. "Liikkuuko, nyt liikkui, liikkuuko tarpeeksi, miksei nyt liiku, milloin liikkui viimeksi", raskasta on. Mielessäni näen elokuvista ja tv- sarjoista luotuja kuvia lapsensa menettäneistä, jotka harhaisina kuvittelevat lapsen olevan elossa ja kaiken hyvin. Mietin vain, että jos huonosti käy niin miten hemmetissä sitä muka selviäisi järjissään siitä. Pakenisiko sitä todellisuutta jonnekkin? <br />
<br />
Piinaviikot, muuta nämä eivät ole. Arpea on alkanut kivistellä, supistukset ovat kipeitä heti aamusta, lapsi painaa ja huolet kasaantuvat. <br />
<br />
Sektio kauhistuttaa, eikä sitä voi itkemättä ajatella. "Entä jos kuolen sinne, taapero ei tule edes muistamaan äitiään, puhuukohan eksä musta lapselle koskaan mitään hyvää, miten ne pärjää", ja paniikki on valmis. Komplikaatiolista on mielessäni loputon eikä auta paljoa, että "tavikset" käskevät olemaan ajattelematta ikäviä ja hyvin se menee ja plaa plaa. Minun elämässäni ei ole tällä hetkellä muuta kuin saada tämä raskaus päätökseen ja molemmat pysymään hengissä. Sitä ennen ei tämä pelon puristava silmukka heltiä enkä saa rauhaa. <br />
<br />
Ei auta, kun lapsettomat kaverit ihmettelevät miten joku voi pelätä "KAIKKEA". Jos te tietäisitte kivusta sen mitä minäkin, niin ehkä ette sanoisi noin. Kun kuolema kerran tulee lähelle ja vie lapsesi sylistäsi niin sinä opit pelkäämään, mahdollisia ja mahdottomia asioita. Turvallisuudentunne järkkyy peruuttamattomasti, enkä ole vielä tähän päivään mennessä tavannut ainuttakaan vertaistukipuolen ihmistä, joka olisi omansa saanut täysin takaisin. Meille on valitettavan normaalia nähdä painajaisia, tarkistaa kaikkien perheenjäsenten hengitystä, luottaa vain itseensä, on vaikea päästää lapsia hoitoon ja mieli luo valmiita toimintamalleja niiden kaikkein pahimpien skenaarioiden varalle, mieli valmistautuu, tahtomattaankin kaikkeen kamalaan, siitä ahdistus. <br />
<br />
Raskaus ei ole vain "raskaus ja onnellinen synnytys ja sen jälkeen auvoista vauva-arkea", itselleni se on aina ollut elämän ja kuoleman kysymys, eikä tämä kolmas kerta ole poikkeus. Minulle nämä pelot ovat käsinkosketeltavia, koska minä olen sen läpi elänyt. <br />
<br />
Minä en vain mene sektiosaliin hakemaan lasta helpolla ja turvallisella tavalla. <br />
<br />
Minä muistan lopun ikääni hätäsektiota edeltäneen hädän, paniikin, synnytyspoltot, epäonnistuneen puudutuksen, avuttomuuden ja kiireen. Minä muistan heräämön, jossa kyselen itkien lastani ja saan kuulla toisen olevan teholla elvytettynä, muistan valtavan verenvuodon joka valuu sänkyyn kohdun kieltäytyessä supistumisesta, muistan hämärästi nöyryytyksen jonka aiheuttaa takapuoleen laitetut tabletit. Toinen onnistunut kerta ei paikkaa isoa haavaa, traumaa joka seuraa mukana.<br />
<br />
Muistan päivän eristyksissä miehen kanssa kun lasta tutkitaan, muistan miten sain nähdä vastasyntyneeni kaksi kertaa, letkuissa, koneissa, kalpeana, ennen kuin toinen vietiin eri sairaalaan ja minut jätettiin yöksi itkemään. Muistan miten en osannut pyytää kipulääkettä, muistan palelun ja horkan, muistan sen etten voinut itkeä, en yskäistä, en mitään, koska sattui niin paljon. Kukaan ei tullut paikalle ennen aamuvuoroa, enkä minä osannut kysyä tai pyytää. Minä en tiennyt.<br />
<br />
Muistan ensimmäisen aamun, sen tuskaisan puolituntisen kun yritin nousta sängystä, tärinän ja sen verilammikon mistä nousin. Muistan ensimmäisen vessareissun jossa kananmunankokoiset hyytymät tippuivat pönttöön.<br />
<br />
Muistan sisun, kaipuun ja ikävän, pakon päästä liikkeelle. Muistan ambulanssimatkan monen sadan kilometrin päähän, muistan sairaalan vessan, hoitajat, käytävät ja vastasyntyneen letkujen keskellä. Muistan turtumuksen ja hädän. <br />
<br />
Minä muistan joka ikinen päivä. Se on ollut minun todellisuuttani ja raskaus tuo muistot takaisin voimakkaampina kuin vuosiin. Kuolleen lapsen kuva ei katoa silmistäni ikinä. Se oli hirveää, epäreilua, traumaattista, epätodellista ja sydäntä särkevää. <br />
<br />
Olen tullut valtavan matkan siitä päivästä, kun astuin sairaalasta vanhempieni autoon ja tuijotin sairaalan kiviseiniä. Olen tullut valtavan matkan siitä, kun kannoin pienen valkoisen arkun hautaan, mutta silti on niitä päiviä kun se tuntuu eiliseltä ja voimat uupuvat. Ei yksikään lapsistasi katoa koskaan sydämestäsi, et sinä voi unohtaa. Voit vain opetella elämään sen kanssa, se on erilaista äitiyttä, kaikki eivät edes muuta saa. Elämänmittaisen kaipuun ja ikävän, sen kanssa oppii elämään.<br />
<br />
Minä en kestä vähättelyä. Tämä on raskasta, minun elämääni. Vaikutan ajoittain etäiseltä, kylmältä ja sietämättömältä, siksikin vetäydyn.<br />
<br />
Viimeisen neljän vuoden aikana olen haudannut esikoispoikani, isäni on sairastunut vakavasti, sukulaisia on kuollut, olen tullut jälleen raskaaksi ja saanut lapsen, olen eronnut pitkästä suhteesta, olen ollut yksinhuoltajana ja sen jälkeen löytänyt ihanan miehen ja tullut taas raskaaksi. Samalla koko ajan opiskellen etänä, pyörittänyt arkea, riidellyt ja huolehtinut. On ollut vaikeaa.<br />
<br />
Taapero ei ole koskaan käynyt veljensä haudalla. Tietää kyllä, että kuvissa ei ole hän vauvana ja, että isoveli on kuollut. En puhu taaperolle jatkuvasti kuolleesta veljestä. Se on minun valintani. Se on kovin erilainen kuin mitä about 98%:lla muista vertaisista. Minä haluan suojella tuota nauravaa ja ihanaa lasta, minulle kaikkein tärkeintä. En halua, että vajaa 2,5 vuotias joutuu miettimään voiko vauva hyvin. Hän saa kyllä kuulla veljestään, pääsee joskus haudallekin, mutta ei vielä. Äitinä minä olen päättänyt näin ja siitä en horju. Itseäni en voi peloilta suojella, mutta lasta voin, vielä toistaiseksi. <br />
<br />
Tämä on minun piinani, ei lapsen. Lapsen ei kuulu kantaa äitinsä taakkaa mielessään. <br />
<br />
Sektioon ja synnyttämään ei vain mennä. Minä olen oppinut vaatimaan. Saamaan apua ja seurantaa, mutta tiedän, että jos jotain kamalaa on tapahtumaisillaan niin kukaan ei voi sille mitään. Minä pelkään, valtavasti, enkä voi sille yhtään mitään. Voin puhua, kirjoittaa, itkeä ja huutaa, mutta tässä se vielä on. Vatsa aaltoilee, vauva liikkuu, mutta minä en voi olla varma mistään paitsi silloin, kun makaan ultrattavana. Sen puolituntisen voin hymyillä. <br />
<br />
Minä en pelkää sektion jälkeistä kipua, itse asiassa koen suunnitellun sektion jälkeisen olon suhteellisen hyväksi, vaikka kirpoohan se toki. Pelkään vain, että komplikaatioiden (mahdollisten tai mahdottomien) vuoksi lapseni jäisivät äidittä. Sitä ajatusta minä en kestä.<br />
<br />
Ei minun ollut edes tarkoitus kirjoittaa tästä. Mainita vain, että pelottaa, mutta padot ilmeisesti aukesivat. Minä elän päivän kerrallaan, koitan olla toiveikas, mutta miten pessimisti sitä voisi aidosti olla. <br />
<br />
On eri asia kuulla ja pohtia, kuin kokea ja tietää. Mirggahttp://www.blogger.com/profile/12738919028623846420noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-2852920505815959139.post-62465820435377634702014-11-12T22:59:00.002-08:002014-11-12T22:59:24.916-08:00Marraskuun 13.Olo on jokseenkin voittamaton. Paitsi, että mulla on aamupala nro2 nenän edessä ja olen juuri saanut parkeerattua itseni koulun koneelle (jossa aion itsepintaisesti viettää ainakin seuraavat 5h), niin tämä on ollut mitä mainion viikko. Jos näin jatkuu niin mikäs tässä ollessa. Lähtölaskenta on virallisesti alkanut ja the päivä on päätetty.<br />
<br />
Koska en voi hehkuttaa liikaa tätä mun gyneä, jolla mieluusti kävisi ilman raskauttakin juttelemassa milloin vain, niin tällä kertaa sain juuri sellaista ymmärrystä, tukea ja mielenrauhaa mitä olen viimeisen kuukauden janonnut eri tahoilta. Paitsi että minua kuunneltiin, katsottiin, halattiin ja vielä käytävällä tuettiin hartioista, niin sain osakseni ensinnäkin pahoittelut viime viikkoisen psykiatrin käytöksestä (joka siis kertoi paniikkikohtausten olevan oma vikani jne. muuta mukavaa), tarkan ultran, kivuttoman sisätutkimuksen, pelkopoli- ja synnytyksensuunnitteluajan niin myös jatkokontrollit ja tottakai, syntymäpäivän. <br />
<br />
Kauhulla odottamani ja rukoilemani päivä on 2.1. Lyhyt- pitkä matka ja olo on siihen saakka varmasti vielä turvaton ja pelokas, mutta tukiverkko on entistä vahvempi. Me mennäään nyt päivä kerrallaan ja viikkotahtia sitä kohti. Oikein pahoja oloja varten mulla on lääkekaapissa purkki siihen, mutta jo tieto siitä, että se on siellä, on auttanut nukkumaan hyvin.<br />
<br />
Tämän viikon saldona 0 paniikkikohtausta ja 7 kpl täydellisesti nukuttuja öitä. Joskin huomaan olevani melko lyhytpinnainen, minkä lasken kyllä ihan tämän sokerikoukun aiheuttamaksi (ja sen univelan). Ja vielä opiskelutkin on saaneet positiivista potkua hyvästä kurssiarvosanasta. Eikai tässä voi oikein valittaa.<br />
<br />
Loppuajaksi on suunnitelmat selvillä ja maalia kohti mennään. Synnytys pelottaa, mutta nyt päästään sekin asia järjestelmään. Ärsyttää tosin olla aina tämä vaativa yksilö, joka kyselee, vaatii, penää ja huolehtii. Raskaus ja synnytys ei vain koskaan ole olleet itselleni mikään läpihuutojuttu vaan kirjaimellisesti elämän ja kuoleman kysymys. Sanotaan, ettei nainen koskaan unohda synnytyksiään. Harvinaisen totta, mä muistan kaiken sen avuttomuuden, kivun, nöyryytyksen, pelon ja paniikin. Mä muistan toisten armoilla olemisen, letkuissa makaavan lapsen ja kuolleen vauvan painon sylissäni. Ei näitä unohda ja raskaus tuo tämän kaiken taas niin lähelle.<br />
<br />
Kutsuttiin muuten anoppi meille "vahingossa" viettään etukäteisjoulua enkä tiedä miten päästä pälkähästä. Pelkkä sen naisen näkeminen nostaa karvat pystyyn ja vielä niin lähellä the päivää. Argh. Haluan viettää sen viikonlopun vain oman perheeni kanssa. <br />
<br />
Ja kaikkein parasta on, että poika on pysynyt 3 yötä omassa sängyssään! Ei ahtautta!<br />
<br />
Kahvin ja konvehdin voimalla kohti koulutehtäviä! Kuukausi aikaa, olen nimittäin päättänyt lopettaa tän koulustressin joulukuun puoleenväliin.Mirggahttp://www.blogger.com/profile/12738919028623846420noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2852920505815959139.post-49197749266169894972014-11-06T00:56:00.002-08:002014-11-06T00:56:38.090-08:00Marraskuun 6.Pysähdyksissä. Vähän hiljaiseloa. Palaan linjoille jahka saan taas itseni raiteille.<br />
<br />
On ollut rankka viikko, rankin tähän saakka. Edellisviikolla luonnostelin jo ties miten positiivisia kirjoituksia hyvästä unesta ja kaikesta mahdollisesta. Tällä viikolla on sitten menty ahdistuksen kautta oikein pitkän kaavan mukaan.<br />
<br />
Positiivista on, että viime yönä sain vihdoin nukuttua, ei tullut paniikkikohtauksia ja aamulla jaksoin tulla koululle tekemään hommia. Ruokahalukin alkaa palata. Toivon loppuviikoksi vielä enemmän helpotusta. <br />
<br />
Odotan vain tämän raskauskuplan puhkeamista ja sitä, että saan keskittää ajatukseni muuhunkin kun jatkuvaan liikelaskentaan, valvomiseen, stressiin, panikointiin ja menetyksenpelkoon (joka on saanut ihan järjettömiä mittasuhteita). Pää on ollut kovilla, mutta apua on saatu, erittäin hyvää ja sitten sitä erittäin huonoa, taholta, jossa avun nimenomaan pitäisi olla LOISTAVAA. No, valitus on jo laitettu vireille. <br />
<br />
30+0. 8 weeks to go! <br />
<br />
Poika sanoi aamulla, että on ikävä äitiä kun puettiin tarhavaatteita päälle. Niin, on äidilläkin, sitä äitiä joka vielä ennen raskautta olin. Lupasin mielessäni pojalle, että sellainen minusta vielä tuleekin, jaksetaan vielä vähän aikaa tätä rumbaa. Ihana kuitenkin, kun taapero osaa kertoa miltä tuntuu, ja kiipeää syliin pitkiksi ajoiksi. Satunnaiset hoitopäivät parin kotonaoloviikon jälkeen varmaankin vaikuttavat. Ensi viikolla olisi kaksi päivää hoitoa ja toivon silloin saavani aikaiseksi taas jotain. Olen nimittäin päättänyt aloittaa mammalomani joulukuun puolivälissä, siihen saakka koitan painaa näitä vaikkei huvita tippaakaan. <br />
<br />
Ainiin, ja odotan veronpalautuksia. Tämä kuu täysin ilman mitään tukia on melko tiukka! Makaronipata on pop.Mirggahttp://www.blogger.com/profile/12738919028623846420noreply@blogger.com0