Marraskuun 28.

Tätä päivää ei kuvaa mikään muu kuin oikea negatiivisten ajatusten ja tapahtumien multihuipentuma.
Takana huono yö, koska taapero möyri ja ähräsi koko yön ja kissa huusi kun piru makkarin oven takana vähän väliä aamuun saakka. Silmät ei meinaa pysyä auki ja kroppa huutaa kofeiinia, sokeria ja taas kofeiinia. Molempiin sorruin jo aamulla.

Tänään mm:

- Aamupalan tekemisen aikana taapero oli sekoittanut tv- kanavat

- Ehti se myös maalata sormensa mustiksi tussilla ja repiä kirjahyllyn päältä tavarat heti perään

- Mun resepti oli unohdettu, onneks tää korvatulehdus ei ole kipeä

- Taapero karkasi autokärrystä ihan liian monesti kauppareissulla

- Äiti joutuu kusemaan vartin välein

- Kassalla kävimme tiukan kinan siitä ostetaanko karkkia vai syödäänkö välipalaksi banaani

- Taapero nukahti 5 min ennen kotia banaani kourassa autoon ja heräsi kun yritin kantaa sänkyyn.

- Lähes tunnin pelleilyn jälkeen luovutin ja päätin ettei sitten nukuta. Kai minä ehdin pakata, siivota jne. muuta joskus muulloin.

. Olen syönyt salaa lapselta suklaata aamun

- Sorruin kahviin

- Iltalehti pitäisi lopettaa, ihan vain sen takia, että mulla ei pyörisi nuo kammottavat otsikot nonstoppina mielessä kun pysähdyn aloilleni.

- Olisin halunnut lounaaksi salaatin, mutten jaksanut taaperon kanssa enää toiseen kauppaan vääntämään rallia. Söimme siis puuroa, jonka suolasin melkein pilalle.

Voisin kirjoittaa eilisestä ihanasta neuvolakäynnistä, mutten pysty keskittymään kun taapero repii jatkuvasti joko koiraa, syö kynttilöitä, tyhjentää kattilakaappia tai napsuttelee hellaa, tai repii jatkoroikkaaa. Eli jätän sen toiseen kertaan.

- Taapero on rättiväsynyt

- Ja se juoksee sohvaa, paukuttelee ovia ja terrorisoi. Ja kiljuu kun kielletään.

Ainiin, ei edelleenkään tee mieli seksiä, tekisi mieli vain potkia kiviä ja karjua. Mies parka. " jos vaan silität mun tukkaa ja selkää, eikai se haittaa", "ööh, ei haittaa, tää on väliaikaista". Huoh. Ärsyttää.

Lapsikin on perätilassa taas.

Talon elukatkin vituttaa. Hirvikoira haukkuu kaikki yöt, kissa kiljuu ja sisäkoira varastaa lapselta ja karvottaa joka paikan.

Olen lopen kyllästynyt pyörittelemään öisin (ja päivisin) mielessä kaikkia vanhoja, joskus mieltä järkyttäneitä asioita (tuttavien itsarit, sairastumiset ja omat riskit kaikkeen mahdolliseen jne), nähdä painajaisia muinoin katsomista rikos- ja kauhusarjoista (enää en katso edes uutisia) tai miettimästä noita iltalehden otsikoita. Voimia viemää, naurettavaa ja turhaa, mutta pitäähän sitä ahdistua jostain jos ei vauvan liikkeistä tai muusta.

Lähdetään miehen kanssa viikonlopuksi mun kotiin ja aion syödä, saunoa, nukkua ja sukuloida ja leikkiä edes hetken, että olen normaali ja hyvinvoiva ihminen. Piste, tää on päätös!

Voe perhana tätä sotkua mikä täällä on. Mutta kuten lääkäri mulle sanoi, kotityöt odottaa kyllä. Ja eilen kirottuani terkalle tätä karmeaa odotusaikaa tämä sanoi minun saavan ajatella niin. Ei ole minun vikani, että vaaleanpunaiset lasini ovat paskana enkä voi nauttia tästä juuri ollenkaan.

Taapero muuten keksi, että jos nousee rahin päälle, yltää repiä kirjahyllyn päältä äidin kynttilät, kynät ja kaiken mihin ei ole mitään tarvetta koskea. Ja arvatkaa luistaako rahi kun sen reunalla seisotaan. Oi kyllä luistaa.

Phuhh. Laps lähtee isälleen parin tunnin päästä, siivoan sitten. Taputan itseäni olkapäälle, huolimatta ajottain kiristyneestä äänensävystä, sadoista kielloista ja komennoista oon handlannut tän päivän aika hienosti.