Pysähdyksissä. Vähän hiljaiseloa. Palaan linjoille jahka saan taas itseni raiteille.
On ollut rankka viikko, rankin tähän saakka. Edellisviikolla luonnostelin jo ties miten positiivisia kirjoituksia hyvästä unesta ja kaikesta mahdollisesta. Tällä viikolla on sitten menty ahdistuksen kautta oikein pitkän kaavan mukaan.
Positiivista on, että viime yönä sain vihdoin nukuttua, ei tullut paniikkikohtauksia ja aamulla jaksoin tulla koululle tekemään hommia. Ruokahalukin alkaa palata. Toivon loppuviikoksi vielä enemmän helpotusta.
Odotan vain tämän raskauskuplan puhkeamista ja sitä, että saan keskittää ajatukseni muuhunkin kun jatkuvaan liikelaskentaan, valvomiseen, stressiin, panikointiin ja menetyksenpelkoon (joka on saanut ihan järjettömiä mittasuhteita). Pää on ollut kovilla, mutta apua on saatu, erittäin hyvää ja sitten sitä erittäin huonoa, taholta, jossa avun nimenomaan pitäisi olla LOISTAVAA. No, valitus on jo laitettu vireille.
30+0. 8 weeks to go!
Poika sanoi aamulla, että on ikävä äitiä kun puettiin tarhavaatteita päälle. Niin, on äidilläkin, sitä äitiä joka vielä ennen raskautta olin. Lupasin mielessäni pojalle, että sellainen minusta vielä tuleekin, jaksetaan vielä vähän aikaa tätä rumbaa. Ihana kuitenkin, kun taapero osaa kertoa miltä tuntuu, ja kiipeää syliin pitkiksi ajoiksi. Satunnaiset hoitopäivät parin kotonaoloviikon jälkeen varmaankin vaikuttavat. Ensi viikolla olisi kaksi päivää hoitoa ja toivon silloin saavani aikaiseksi taas jotain. Olen nimittäin päättänyt aloittaa mammalomani joulukuun puolivälissä, siihen saakka koitan painaa näitä vaikkei huvita tippaakaan.
Ainiin, ja odotan veronpalautuksia. Tämä kuu täysin ilman mitään tukia on melko tiukka! Makaronipata on pop.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti