Jahas, että valvomiseksihan se meni. Liekkö kellojen siirtäminen sotkenut pään, vai olisiko koko päivän kestänyt yksinäisyys sohvannurkassa koneen kanssa, odottaen että joku kodinhoidollinen kone olisi saanut hommansa valmiiksi, syyllinen olotilaan? Joka tapauksessa uni ei tule ja hermoja kiristää.
Ei ole hyvä tämä.
Tässä viimeisen kolmen tunnin aikana olen ehtinyt tehdä monta sivua ajatuksenvirtaa tekemättömistä ja tulevista asioista, rypeä menneessä ja ahdistua melkein paniikin partaalle, kirota tuon tippasevan keittiön hanan aika moneen kertaan ja tirauttaa myös turhautuneet itkut, koska muut saa nukkua ja mä valvon täällä taas yksin. Ja koska kolottaa, pissattaa ja ottaa päähän.
Onneksi on mahdollisuus julkiseen avautumiseen.
Luen itse pelkästään iloisia ja raikkaita hyvänmielenblogeja, mutta omassani haluan rypeä kurjuudessa, siitä minun osittainen helpotukseni. Valivali ja rutina, pakko saada purkaa nämä tunnot jonnekin.
Ainiin, menihän tuo vessakin taas tukkoon. Ihan varmaan piruuttaan, että huomenna keittiöremontin arvioijan tullessa täällä haisee paska ja viemäri.
Mies käski vain sulkea silmät. Joo'o, onnistuu. Tämä siis joskus reilut kolme tuntia sitten.
Miten kateellinen voi olla toiselle sen unista? Ja siitä, että se voi harrastaa mieleistään hommaa koko päivän ja itse odotan kotona kun joku saakelin Nainen.
Harrastukset on ihania, harmi kun en voi harrastaa omiani tällä hetkellä lainkaan. Voin kertoa, että miehen palatessa kotiin 10h metsästysreissultaan en ollut hyvällä päällä ja pakenin mielenosoituksellisesti suihkuun. Olihan minun päivän kohokohtani ollut se, kun jynssäsin lieden rakoja töhnästä ja otin ranskalaiset uunista.
Hyvällä päällä olin sen hetken kun taapero saapui kotiin ja pääsin voitelemaan leipiä ja ruokkimaan nälkäistä lasta, ja lukemaan kirjoja, ja hassuttelemaan vuodevaatteiden vaihdon aikana. Olin taas tarpeellinen.
Pahalla tuulella olin sitten taas löytäessäni miehen täydestä unesta yhdeksältä, vaikka täysin kusipääpäivän jälkeen olisin kaivannut, en ehkä seksiä, mutta edes hereillä olevia korvia, silitystä ja ymmärrystä, mutta mitenpä pidät ulkona itsensä väsyttäneen miehen hereillä pakolla. Nii'in, et mitenkään.
Ihanan lapsellinen olo. Tekisi mieli vähän karjua ja potkia vaikka seiniä.
Jos oisin oikein uhmakas niin lähtisin touhumaan jotain, mutta en ole. Yöllähän kuuluu nukkua. Pyörin siis sängyssä lukien, naputtaen ja kirjoittaen ja toivon, että väsyttäisi jossain vaiheessa.
Aamulla sitten pirteänä muutaman tunnin unilla poika hoitoon ja kaupungille päiväksi. Tulee varmasti todella riemukas reissu kun lähdetään valitsemaan tarvikkeita ja värejä yläkerran vessan. Ensi yönä tuskin nukutaan, koska olen silloin vieläkin yliväsyneempi kuin nyt. Kierre olisi taas ensi viikoksi taputeltu hyvin aluille. Hienoa minä.
Olen sietämätön väsyneenä, jokohan se on tullut selväksi? Vielä sietämättömämpi olen, koska olo on kurja, kipeä, yksinäinen ja tylsistynyt. Onneksi vauva potkii minkä ehtii, rajoittuu nämä asennot aika hyvin. Siinä vaiheessa kun taapero tuli samaan sänkyyn nukuttaan tunnin omassaan ja potkaistuaan minua mahaan ja kipeisiin tisseihin, joutui mies keskelle sänkyä. Sain aika ikäviä katseita omakseni. Jos minulla on kurjaa, niin voisi sitä olla muillakin, edes hitusen.
Ensi viikko on suorastastaan hurja, on kulmavärjäys, sairaanhoitajan käynti ja oi autuus, olikohan vielä neuvolakin. Pojalla on (jo kolmas?) kotiviikko, mutta mummu ja pappa saapuvat lastenvahtiavuksi, jotta edes voisin käydä koululla teeskentelemässä, että tekisin jotain. Kotonaolo kiristää, olen oman kroppani ja näiden seinien vankina. Tuuleekin taas niin, että kohta joku laho puu varmaan kaatuu talon päälle.
Hyvää yötä kaikille niille, joille nukkumisen lahja on täksi yöksi (ja muiksikin) annettu. Käyttäkää se hyödyksi. Unettomuus on kidutusta.
Ja jos nukun jossain vaiheessa hetken, niin painajaisten ja murhakuvien sijaan toivoisin näkeväni märkiä unia siitä, miten lastaan kiekkoja tankoon ja teen raskaita asioita tangon alla. Toivoisin myös saavani kokea kropassani sen tunteen, miltä tuntuu kun on vahva, kroppa ei anna periksi, sitä ei kolota ja tunnet itsesi Peppi Pitkätossuksi. Ainiin, eikä virtsa karkailisi aivastaessasi, tai kyykkyyn mennessä tuntuisi siltä, että koko toosa leviää lattialle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti