Miten huima vaikutus voi kahdella valtavalla kahvikiululla olla ihmisen ajatteluun ja tehokkuuteen! Ainiin, ja yksinäinen, kotoa käsin opiskelu aiheeseen joka ei voisi vähempää kiinnostaa on edelleen sieltä ja syvältä. On aika vaikeaa hokea itselleen ties mitä tekopirteitä motivaatiolauseita kun tekisi mieli laittaa tulet uuniin ja nakata koko roska sinne. Se, että tämä on vain pakollinen pakko, ennen kuin hamassa tulevaisuudessa ehkä pääsen tekemään sitä mitä oikeasti janoan ja haluan, ei aina helpota kun ajattelu on yhtä puuroa, pallo on hukassa, ei osaa, ei jaksa, ei kiinnosta ja tekisi edelleen mieli etsiä eropaperit ja allekirjoittaa ne. Mutta se olisi TYPERÄÄ, olen ma kuullut sanottavan aivan liian monta kertaa, täytyyhän ihmisillä nyt olla kunnollinen ammatti ennen kuin kannattaa haihatella ja unelmoida mistään muusta.
Mut ehkä tää päivä taas tästä, mullon taustalla L-koodi maraton, aion koukuttaa itseni kahviin ja välissä pidän ruokaTUNNIN (mullon tulossa kalkkunawokkia ´n it´s gonna b spicy!). Ja yhtenä pienenä valituksen aiheena voin todeta täältä verkkarilandiasta, lihomisen ja särkyjen ihmeellisestä maailmasta, että ois aika kiva saada oma kroppa takaisin, pukea se, ja viedä se tanssimaan johonkin hämyiseen baariin koko yöksi, rojahtaa humalassa sänkyyn, kääntää kylkeä ilman tuskaista ähinää. Ja rapulasta toivuttua, viedä kroppa oikein kunnolla äärirajoille ja kärsiä siitä seuraavana päivänä kävelykyvyttömyytenä johon voisin onnellisena vetää vähä mankkua, heraa ja viherjauheita.
Kappas, miten tästäkin tuli tällainen painajainen/märkä päiväuni - kuvaelma, vaikka mun piti vain kehua pikaisesti ostamaani luomukahvia ja jatkaa sen jälkeen matkailustrategioiden ja tilastojen ihmeellisessä maailmassa. Oh well. Mut L-koodi on edelleen ihan rockrock.
Ehkä meen vaan tyhjään pyykkikoneen, lataan sen uudelleen ja nuuhkuttelen puhdasta pyykkiä (huuhteluaine ♥), minkä jälkeen huomaan kellon olevan kaksi ja on aika hakea tuo elämäni rakkaus kotiin ja koska se on mun päiväni kohokohta ja tuottoisuuteni on ollut taas jtn aivan n-a-u-r-e-t-t-a-v-a-a läpi päivän, lupaan petrata heti huomenna ja ryhdistäytyä (as if).
Ensi kuusta teen kuitenkin yhden muutoksen ja saan sillä selätettyä edes osan paskamutsifiiliksistä, kultapoika viettää nimittäin päiväkodissa enää 10pv/kk ja muut ajat saa olla äidin kanssa kotona. Koska lets face it, mä en kestä ajatusta, että missaan yhtään enempää aikaa kaikelle turhalle, koska voin yhtä hyvin olla tämä sama tuottamaton yksilö ja samalla seurata tuon yhden ihanan kasvua sen sijaan, että kituutan muka täyttä viikkoa ja iltaisin ruoskin itseäni siitä, etten ole saanut mtn aikaan ja prkl taas joku muu on saanut olla mun lapsen kanssa kaiken sen kivan hereilläoloajan.
Nih.
Mä luon uraa sit joskus, vanhana. Koska nyt oon muka niin nuori ja energinen ja jaksava, vaikka oikeesti mua väsyttää aina, mullon tyrä, tukivyö ja oon lihonu niin paljon, etten edes kehtaisi mennä salille, vaikka pystyisin.
Mut mä toivon (ja salaa tiedänkin), et oon aika hyvä äiti (vaikka joku nimeltä mainitsematon muuta väittääkin) ja handlaan tän homman vähintään 9- arvosesti.
Miksi kaikkea pitää suorittaa ja arvottaa? Ei hemmetti.
Mut nyt meen. Tuottamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti