tiistai 30. syyskuuta 2014

Huomenta syyskuun vika

Oi että miten hyvin sitä nukkuikaan viime yönä. On se niin harvinaista herkkua, että ei melkein arvaa huudella sitä ääneen, mutta koska tiedän, ettei niitä kovin montaa ole putkeen niin nautitaan nyt sitten tästä olotilasta. Millainenhan supernainen sitä olisi jos nukkuisi joka yö hyvin? Taaperokin pysyi omassa sängyssään melkein herätyskelloon saakka, oli tilava nukkua. Ainoa mikä haittasi unta oli miehen rohina, iskiaskivut olin selättänyt onneksi tujulla annostuksella särkylääkettä etukäteen ja peittomytyllä polvien välissä. Mies uumoili illalla juuri ennen sammumistaan mahataudin mahdollisuudella (ei taas).

Koska ihminen ei ole koskaan tyytyväinen, niin toivoisin myös olevani hieman aamuvirkumpi tai edes kaukaa viisaampi. Uni on mulle ykkönen (ainakin 8h) ja aamupala on heti toisena tärkeysjärjestyksessä (tuoppi vettä, munia ja ruisleipää, kahvi jos on horros) mitä tulee siihen, että päivistä tulee hyviä ja toimivia. Joten, seitsemän jälkeen kun kömmit alakertaan, etsit kaikille samalla vaatteita, ruokit koiraa, päästät kissaa ulos, etsit omia hukassa olevia salikamppeita ja samalla rikot munia kuppiin ja paahdat leipää niin sitä saattaa tulla hieman kiire ja kireys ääneen. Taapero ilmeisesti kuuli kiireen mun äänessä kun karjaisi haalarinsa sisältä HIMPUTTI melkoisella äänenpainolla ennen ovelle siirtymistä.

Täytynee varmaan kieltää muumit, Niisku kun on niin kova kiroilemaan että tarttuu perheen pienemmillekkin. Ja kyllä, syytän Niiskua, koska kun meillä äiti päästelee ärräpäitä niin himputtia harvemmin kuulee, voin kertoa, että ihan muut voimasanat on silloin käytössä.


Jos osaisi herätä kuudelta, tai edes puoli 7 niin sitä kuumaa kahvia ei olisi ihan pakko juoda seisaallaan pöytää siivotessa tai unohtaa pukea lapselle hanskoja jne. jne. Aina jotain.

En pysty käsittämään miten olen joskus lukioaikana voinut mennä kahdelta nukkumaan, kahdeksaksi kouluun ja eväänä ananaspurkki ja repullinen kirjoja. Ei taivas. Onko tämä sitä mummoutumista kun tarvitaan sitä syvää unta, ravitsevaa, kaavoihin kangistunutta aamupalaa, jotta vatsa toimii, pää toimii ja ihminen pysyy toimintakykyisenä iltaan saakka ilman suurempia romahduksia ja raivareita?

Tälle aamua tein yhden suurimmista kompromisseista mitä raskaanaoleva voi tehdä; skippasin vessan. Oli aika tuskallista puuskuttaa koululle jalat ristissä, mutta kaikkea ei voi saada. Ja kuten olen ehkä aiemmin maininnut, niin koulussa saan sentään asioida vessassa yksin, ja pönttökin vetää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti